Katson kuvaa. Pieni poika seisoo vuoren rinteellä ja ojentaa käsissään olevia muutamaa leipää ja kahta pientä kalaa edessään olevalle miehelle.
Taustalla näkyy lukematon määrä ihmisiä. Ajattelen, että lähimmät katsovat ihmeissään poikaa. He tietävät, miksi pojalla on leivät ja kalat esillä ja minkä vuoksi hän ojentaa niitä miehelle.
Kuvaan liittyy kertomus Raamatusta (Joh. 6:1–15). Pojan vähäisten ruokatarvikkeiden ihmettelyyn on syy. Yksi opetuslapsista on aiemmin todennut: ”Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin” (Joh. 6:7).
Paikalla on 5 000 miestä, lisäksi naisia ja lapsia (Matt. 14:21). Opetuslapset katselevat eväitä, joita pieni poika pitää käsissään. He näkevät ”vain” viisi leipää ja kaksi kalaa. Niistä ei riittäisi kuin muutamalle ihmiselle. Poika on kuitenkin vilpitön uskossaan. Hänellä on auttamisen halu.
Näkyvä ja näkymätön leipä
Miksi poika ei jakanut eväitä suoraan paikalla oleville ihmisille, vaan toi ne Jeesukselle? Tiedämme tuosta pojasta kovin vähän. Johanneksen mukaan hän tuli väen joukosta, jolloin Andreas esitteli hänet: ”Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa” (Joh.6:9). Vaikuttaa siltä, että pojan lisäksi vain Jeesus uskoi, että tarjotut eväät riittäisivät.
Jeesus kehotti opetuslapsiaan: ”Käskekää kaikkien asettua istumaan.” Kansan ja ehkä pojankin ihmetellessä Jeesus ottaa hänelle tuodut eväät, katsoo ylös taivaaseen ja lausuu kiitoksen. Hän murtaa leivän, antaa opetuslapsilleen, jotka jakavat ne kansalle. Kerrotaan, että ”kaikki söivät kyllikseen”. Tapahtuu ihme: kun aterian jälkeen kootaan jäljelle jääneet palat, niistä kertyy kaksitoista täyttä korillista. ”Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan” (Joh. 6:12). Kertomus kuvaa näkyvän leivän jakamisen, mutta sisältää paljon enemmän.
Omat eväämme eivät riitä
Mikähän kertomuksen opetus voisi olla meille, lähes 2000 vuotta myöhemmin Jeesuksen siunaamalle aterialle kokoontuville? Viikoittain järjestetään lukemattomia seuratilaisuuksia. Virren jälkeen puhuja menee paikalleen. Puhe aloitetaan aina rukouksella. Rukous sisältää edelleen jotain samaa, mitä sisältyi edellä olevaan kertomukseen.
Ilman Herramme paikalla oloa kokoontumisemme olisi turhaa. Näemme ja koemme, että omat ”eväämme” eivät riitä. Tarvitaan jotain enemmän. Sekä puhuja että koolle tullut seurakunta tietävät uskon kautta, että vain Jeesus voi ”muuttaa” puhutun sanan leiväksi seuravieraille.
Elämän leipä ei vähene
Helatorstaina taivaaseen noussut Vapahtaja lupasi opetuslapsilleen olla heidän kanssaan kaikkina päivinä maailman loppuun asti (Matt. 28:20). Seurakunnan Herra asuu vieläkin lupauksensa mukaisesti kansansa keskellä, vaeltaa sen kanssa ja siunaa edelleen puhutun sanansa ravinnoksi sen kuulijalle ja uskojalle.
Kaiken jälkeen jää edelleen kaksitoista korillista jaettavaa. Mitään ei mene hukkaan, ei edes vähene. Puhuttu sana, elämän leipä, ruokkii, ravitsee ja luo uutta elämää. ”Herramme, anna meille itsesi nyt sanomassa valtakuntasi. Ja käsin rikkain, käsin siunaavin jaa leipä myöskin ruokapöytäämme.” (Vk. 476:3.)
Taustalla näkyy lukematon määrä ihmisiä. Ajattelen, että lähimmät katsovat ihmeissään poikaa. He tietävät, miksi pojalla on leivät ja kalat esillä ja minkä vuoksi hän ojentaa niitä miehelle.
Kuvaan liittyy kertomus Raamatusta (Joh. 6:1–15). Pojan vähäisten ruokatarvikkeiden ihmettelyyn on syy. Yksi opetuslapsista on aiemmin todennut: ”Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin” (Joh. 6:7).
Paikalla on 5 000 miestä, lisäksi naisia ja lapsia (Matt. 14:21). Opetuslapset katselevat eväitä, joita pieni poika pitää käsissään. He näkevät ”vain” viisi leipää ja kaksi kalaa. Niistä ei riittäisi kuin muutamalle ihmiselle. Poika on kuitenkin vilpitön uskossaan. Hänellä on auttamisen halu.
Näkyvä ja näkymätön leipä
Miksi poika ei jakanut eväitä suoraan paikalla oleville ihmisille, vaan toi ne Jeesukselle? Tiedämme tuosta pojasta kovin vähän. Johanneksen mukaan hän tuli väen joukosta, jolloin Andreas esitteli hänet: ”Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa” (Joh.6:9). Vaikuttaa siltä, että pojan lisäksi vain Jeesus uskoi, että tarjotut eväät riittäisivät.
Jeesus kehotti opetuslapsiaan: ”Käskekää kaikkien asettua istumaan.” Kansan ja ehkä pojankin ihmetellessä Jeesus ottaa hänelle tuodut eväät, katsoo ylös taivaaseen ja lausuu kiitoksen. Hän murtaa leivän, antaa opetuslapsilleen, jotka jakavat ne kansalle. Kerrotaan, että ”kaikki söivät kyllikseen”. Tapahtuu ihme: kun aterian jälkeen kootaan jäljelle jääneet palat, niistä kertyy kaksitoista täyttä korillista. ”Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan” (Joh. 6:12). Kertomus kuvaa näkyvän leivän jakamisen, mutta sisältää paljon enemmän.
Omat eväämme eivät riitä
Mikähän kertomuksen opetus voisi olla meille, lähes 2000 vuotta myöhemmin Jeesuksen siunaamalle aterialle kokoontuville? Viikoittain järjestetään lukemattomia seuratilaisuuksia. Virren jälkeen puhuja menee paikalleen. Puhe aloitetaan aina rukouksella. Rukous sisältää edelleen jotain samaa, mitä sisältyi edellä olevaan kertomukseen.
Ilman Herramme paikalla oloa kokoontumisemme olisi turhaa. Näemme ja koemme, että omat ”eväämme” eivät riitä. Tarvitaan jotain enemmän. Sekä puhuja että koolle tullut seurakunta tietävät uskon kautta, että vain Jeesus voi ”muuttaa” puhutun sanan leiväksi seuravieraille.
Elämän leipä ei vähene
Helatorstaina taivaaseen noussut Vapahtaja lupasi opetuslapsilleen olla heidän kanssaan kaikkina päivinä maailman loppuun asti (Matt. 28:20). Seurakunnan Herra asuu vieläkin lupauksensa mukaisesti kansansa keskellä, vaeltaa sen kanssa ja siunaa edelleen puhutun sanansa ravinnoksi sen kuulijalle ja uskojalle.
Kaiken jälkeen jää edelleen kaksitoista korillista jaettavaa. Mitään ei mene hukkaan, ei edes vähene. Puhuttu sana, elämän leipä, ruokkii, ravitsee ja luo uutta elämää. ”Herramme, anna meille itsesi nyt sanomassa valtakuntasi. Ja käsin rikkain, käsin siunaavin jaa leipä myöskin ruokapöytäämme.” (Vk. 476:3.)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.