Hei , täällä umpityhmät juntit näyttävät jo sihauttaneen aamurapakaljat serkkupoikaporukassa kun muuten pelottaa niin peevelisti kaikki muu paitsi sukulaiset ja ne vasta pelottaakin . VanhaMaamies > Vanhamäki , hyvä on että loppuu ELOKUUN viimeiseen päivään mennessä . Siirtyvät Vanhamäelle . Osa on muuttanut omaehtoisesti isommille mestoille .
VanhaMaamies
BILL_DOLLAR
8755
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kappas Billyhän on palannut! Vai minäkö palasin pitkästä aikaa ja sinä olet aina ollut, etkä lähde kulumallakaan. Samapa tuo, kirjoituksesi on joka kerta yhtä viihdyttävää sontaa.
Vanhamäelle ei siirry turviksia enempää, kuin on jo siirtynyt. Olet hieman aikaasi jäljessä, 17vuotiaat partanuoret ovat vanhamäelle aikaa sitten muuttaneet, eivätkä sieltä tosin ole mihinkään lähdössä. Vanhalta maamieheltä lähtee kaikki siellä olevat, muualle. Tuskin kukaan haluaa Suonenjoelle jäädä.
Jäljelle jää vain sisäsiittoisten keskinäinen vittuilu, joka ei ymmärrettävästi kovin korkealle tasolle nouse.
Ei nouse kun vittuillaan siitä ettei osata vittuilla.
Minkälainen paikka tämä VanhaMaamies on tänä päivänä?
käy kahtomassa... eiköhän se ole remontin tarpeessa tai kannattaako rempata onpahan seuraavalla "pakolais"-aallolla kodikkaammat olot.
Kai siellä ihan normaaleja vuokra-asuntoja joissa ei missään vaiheessa pakolaisia oo ollukkaan.
Ei nekään missään parhaassa kunnossa ole. Liian kylmillään pidetty talvella ja välillä huonoja vuokralaisia ollu. Mukava paikka ois sieltä vuokrata vaikka kaksio mut juttujen perusteella ihmiset vähän välttelee.
Joo kyllä tästä pakolais hommasta taisi jäädä paikkaan sellainen tartunta ettei oikein houkuttele. Tai sitten pitäis olla vastapainona sellainen palvelu joka kompensoi mutta vähän jäätävältä vaikuttaa se paikan hengetär meininkikin.