Vammaisten etuudet turvataan..

Kaikkimaksetaan

Vammaisetuuksista annetun lain (570/2007; vammaisetuuslaki) mukaisia Kansaneläkelaitoksen maksamia etuuksia ovat alle 16-vuotiaan vammaistuki, 16 vuotta täyttäneen vammaistuki ja eläkettä saavan hoitotuki sekä ruokavaliokorvaus. Vammaistuet ja hoitotuki on porrastettu henkilön tuen tarpeen perusteella kolmeen tasoon, perustukeen, korotettuun tukeen ja ylimpään tukeen. Vuonna 2009 vammaistuen määrä on perustuessa 85,59, korotetussa tuessa 199,71 ja ylimmässä tuessa 387,26 euroa kuukaudessa. Hoitotuen vastaavat määrät ovat 57,32, 142, 70 ja 301,75 euroa kuukaudessa. Ruokavaliokorvausta maksetaan 21 euron suuruisena kaikille tukeen oikeutetuille. Eläkettä saavan hoitotukea maksetaan vuonna 2009 noin 204 000 eläkkeensaajalle. Heistä noin 103 100 saa perushoitotukea, 72 800 korotettua hoitotukea ja 28 200 ylintä hoitotukea. Väestön ikääntyessä hoitotuen saajien määrä kasvaa. Vuosittain on tullut noin 5 000 uutta hoitotuen saajaa. Alle 16-vuotiaan vammaistukea sai vuonna 2008 noin 34 200 lasta. Lisäksi 16 vuotta täyttäneen vammaistukea sain noin 11 200 ja ruokavaliokorvausta noin 27 700 henkilöä.

6

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varustaudusiihen

      Sipikän hallitus leikkaa.
      Äkkiä säätävät uuden lain ja se on sitten siinä.
      Turha luulla, että rahoja riittää.
      Matutus tulee niin kalliiksi.
      Ja matut ovat hallituksen lellikkejä.

    • Vammainen.pankkopoika

      Varmaan tämä Ope Ouosta tai mikä ryssä se onkaan, on vammainen.

      • Mitalimies.heiluttaa

        Palstan "moniala-asiantuntijalta" tuli taas "asiantuntijan" lausunto :D


    • Mitäne

      huutaa, kaikkihan niille maksetaan.

    • Hyvä hallinto toiveunta

      Oikeuslähteistä pakottavat oikeuslähteet (vammaisetuuslaki 3 §, 15 §:n 1 mom. ja 20 §) tarkoittavat mm. sitä, että millään kunnan tai muullakaan ohjeistuksella ei saa heikentää kyseistä lakia, joka ohjaa viranomaista päätöksenteossa. Asiakkaalla on aina oikeus saada hakemukseensa ym. lakiin perustuva perusteltu päätös, jota ei vieläkään tehty Kelassa eikä muutoksenhakuprosessi vaikuttaa Kelan päätöksentekoon.

      Ym. hyvän hallinnon päätöstä haettu/odotettu jo monta vuotta onnistumatta. Valvontaa ei ole. Yritetty on.

    • Timo.Similä

      Eli täyttä kepua on yhtäkuin paskaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purran eroa ministerin tehtävästä

      Riikka Purra on toistuvalla valehtelullaan osoittanut olevansa epärehellinen henkilö. Perustuslain kohdassa 60 § edell
      Maailman menoa
      188
      7631
    2. Rikkaiden ja yritysten veroaleen ei ole varaa

      Ei pieni Suomi pysty elättämään vanhenevaa väestöä nykyisellä veroasteella. Ainakin 5-prosenttiyksikköä pitää kokonaisve
      Maailman menoa
      78
      2782
    3. Hotelli Kainuu konkurssiin

      Vasta laajenivat Eskobarilla ja nyt näin https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/hotelli-kainuu-hakeutunut-konkurssiin
      Kuhmo
      109
      2781
    4. "Minua ei kiinnosta opiskelu eikä töissä käyminen"

      Voiko lausunnosta päätellä lainkaan mikä puolue saattaisi ajaa tuollaisen kansalaisen elämäntavan mahdollistamista? htt
      Maailman menoa
      110
      2271
    5. Huomentaaaa

      Hyvää huomenta.... Tiiätkö kuinka vaikeata susta on ottaa mitään selvää ja ymmärtää yhtään mitään? Mukavaa päivää... sil
      Ikävä
      38
      2112
    6. Yks vähemmän

      Yks narkki täälläkin vähemmän,m.t. sai mitä halusi😎
      Kiuruvesi
      11
      1825
    7. Nyt voin sanoa että vtuttaa!

      Kertaa sata 💯
      Ikävä
      18
      1438
    8. Ainutlaatuiselle naiselle.

      Osaat tietämättäsi tehdä edelleen suuren vaikutuksen minuun. Tämän piti olla jo ohi mennyttä mutta olin väärässä jällee
      Ikävä
      28
      1392
    9. Rottia juoksee pitkin ostolantietä

      Eikö mikään taho loukuta niitä. Tuhoavat kiinteistöjä
      Ähtäri
      20
      1246
    10. Rakastatko vielä

      Minua?
      Ikävä
      22
      1214
    Aihe