Toisen onni on toisen itku, mustaa kultaa virtaa

Etelästä kuuluu kummia. Terrafamen pitää saada loppukesään mennessä 200 miljoona euroa jos kaivostoimintaa aiotaan Talvivaarassa jatkaa. Kepun ja kokoomuksen peukut ovat kääntyneet nyt alaspäin.

Keskustan suunnalta kuiskitaaan, ettei 200 miljoonaa Terrafamelle löydy. Nimittäin maahanmuuttajien tämän vuoden kustannukset Suomen valtiolle ovat 800 miljoonaa, ja muut joutuvat nytten säästölinjalle, että maahanmuuttajan on hyvä olla. Terrafamen kaivoksen lopetussuunnitelmat on kaivettu esiin naftaliinista. Loppu on käsillä.

Tilanteen romahdutti mamujen virta ja nikkelin hinnan täydellinen uppoaaminen maailman metallipörsseissä. Musta kulta käy niin kalliiksi, ettei hallituksella riitä kassassa enää rahaa laihaan nikkeliin Sotkamossa. Musta kulta korvaa nikkelin.
356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Elä yhttään eppäile kyll rahoo tuloo ja paljo lissee!

Äänestä
  • Tulisihan sitä, mutta kun tuo aikakin sen kun rientää ja taas on kohta ne vaalit.

    Eihän ne nykyäänkään äänestäjät mitään muista, mutta kun ne menee ja googlettaa, niin sieltä löytyy kaikki puheet ja lupaukset ja teot jne

    Ja sitten ne MUISTAA!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sukanvarsi kirjoitti:

Etelästä kuuluu kummia. Terrafamen pitää saada loppukesään mennessä 200 miljoona euroa jos kaivostoimintaa aiotaan Talvivaarassa jatkaa. Kepun ja kokoomuksen peukut ovat kääntyneet nyt alaspäin.

Keskustan suunnalta kuiskitaaan, ettei 200 miljoonaa Terrafamelle löydy. Nimittäin maahanmuuttajien tämän vuoden kustannukset Suomen valtiolle ovat 800 miljoonaa, ja muut joutuvat nytten säästölinjalle, että maahanmuuttajan on hyvä olla. Terrafamen kaivoksen lopetussuunnitelmat on kaivettu esiin naftaliinista. Loppu on käsillä.

Tilanteen romahdutti mamujen virta ja nikkelin hinnan täydellinen uppoaaminen maailman metallipörsseissä. Musta kulta käy niin kalliiksi, ettei hallituksella riitä kassassa enää rahaa laihaan nikkeliin Sotkamossa. Musta kulta korvaa nikkelin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu