Kun olen selaillut kaupallisten aurinkokeräimien sivuja, niin juolahti mieleen, että voisin itsekin kokeilla vastaavaa:
http://www.ewarco.fi/hybridilammitys/ewa-solar
Itselläni on puolitoistakerroksinen talo, jonka harja on melko tarkalleen lounas-koillinen suunnassa. Nykyisin ilmanvaihdon tuloilma otetaan koillispäädystä. Olen ajatellut, että rakennan lounaispäädyn harjan alle vähän samanlaisen lämmöntalteenottimen kuin edellisessä linkissä eli laitan metrin puolentoista korkean polykarbonaattilevyn 5-10 senttimetrin päähän seinästä päätykolmioon ja tuloilmaritilän sen alle aivan harjan alapuolelle.
Ohjaukseksi olen ajatellut aivan yksinkertaista termostaattiohjattua peltiohjausta, eli kun tuloilman lämpötila ennen jälkilämmitystä on esimerkiksi alle 18 astetta, ilma otetaan lounaispäädystä, muulloin koillispäädystä. Lisäksi ohjauksessa voisi olla ns. kesäasento, jolla systeemi pakotettaisiin ottamaan ilma aina koillispäädystä. Värähtelyjen välttämiseksi voisi käyttää anturia, jolla on melkoinen hitaus.
Onko kukaan viritellyt taloonsa vastaavia systeemejä ja mitkä ovat olleet kokemukset?
Tuloilman esilämmitys
2
<50
Vastaukset
- onnellinenSipokki
Sellainen mielikuva, että auringonsäteilyn energiamäärä on kuukaudessa luokkaa 25kWh/m2/ kk pimeimpinä 4kk aikana. Tuo tekisi yhteensä 100kWh, jos pinta- ala on neliön.
Jos käytössä on LTO, jonka tuloilmahyötysuhde on vaikka 2/3, niin kyseisestä energiasta saadaan 1/3 hyödyksi, eli n. 30kWh.
Neljän kuukauden aika tämä tekee siis rahassa n. 4€, eli euron kuukaudessa. Tällöin oletetaan, että auringonsäteilystä 100% saadaan talteen, eli se ei luovuta lämpöä kuin raitisilmaan eikä laite varjosta talon seinää.
Mitä kokemusta tällaisesta pitäisi löytyä? Kukaan ei pysty mittaamaan noin olematonta hyötyä ilman, että se ei menisi mittaustarkkuuksien heittoihin ja saisi lopputulokseksi jotain muuta kuin tasan 0.
Jos härvelin pinta- ala on 10m2 voisi jo jotain mitattavaa tulosta saada aikaiseksi. Tuollaisella laitteella voisi käytännössä saada muutamia euroja säästöä kuukaudessa. - masentelija
Käytä aikaasi jonkin verran teoreettiseen laskemiseen.
Kuika suuri on lto koneesi ilmavita?
Kuinka paljon keskimäärin ilman pitäisi lämmetä lämmönvaihtimessa?
Laske lämmönvaihtimen pinta-ala.
Huomaat hyvin pian miksei näitä ole rakennettu enempää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664