Vanhenemisajat oikein!

werttt

Otin yhteyttä verottajaan ja he sanoivat verovelan venhenemisen vuotta pidemmäksi kuin Suomen Asiakastieto. Kumpi mahtaa olla oikeassa?

9

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinluulisin

      Verovelkahan vanhenee jotenkin niin, että se vanheneminen lasketaan seuraavan vuoden alusta kuin mitä se velka on tullut maksettavaksi. Tällä tyylillä siis saattaa vaikuttaa, että vanhenemisaika on toisella tavalla kerrottuna pidempi. Jos esim Asiakastieto sanoo 5 vuotta, mutta velka on syntynyt vaikkapa kesäkuussa 2010, niin vanheneminen alkaa tammikuussa 2011 ja velka vanhenee siis joulukuussa 2015 ja näin ollen on ollut olemassa kuudetta vuotta jo.

      • doctus

        Näinhän se on kuin "näinluulisin" esittää. Verojen 5 vuoden vanhentumisaika alkaa kyseisten verojen maksuunpanovuotta seuraavan vuoden alusta. Siis esimerkiksi viime vuonna 2015 minä ajankohtana tahansa maksuun pantujen verojen vanhentumisaika alkaa 1.1.2016 ja päättyy 31.12. 2020.


      • aqawswqaqa

        Eli Suomen Asiakastieto voi olla väärässä.


      • näinluulisin

        Eihän se ole väärässä. VanhentumisAIKA on viisi vuotta. Sitä vaan aletaan laskea verovelan "syntyajankohdasta" katsottuna seuraavan alkavan vuoden ensimmäisestä päivästä.


      • frtgyhy
        näinluulisin kirjoitti:

        Eihän se ole väärässä. VanhentumisAIKA on viisi vuotta. Sitä vaan aletaan laskea verovelan "syntyajankohdasta" katsottuna seuraavan alkavan vuoden ensimmäisestä päivästä.

        Onhan se väärässä ,kun antavat velalle väärän vanhenemisajan.


      • sdkgdjlhs

        Edelleen se vanhenemisaika on viisi vuotta. Sitähän sä kysyit?

        Jos kysyit, että alkaako se aika rullata heti kun verovelka olisi pitänyt maksaa ja vastasivat sinulle, että kyllä alkaa juosta heti ja viiden vuoden määräaika kulua siitä sekunnista, niin sitten olivat väärässä.


      • vaikeamtajuta

        Antoivat paperin jossa oli vanhenemisajat päivämäärineen: 00.00.0000
        Ymmärätte nyt varmaan?


    • Kokemustalöytyy

      No minun tapaus: verotus vuosi 2009 maksuun seur vuonna 2010 , 2 erää (joulukuulla 2010 ja helmikuulla 2011), Tämä vanheni 31.12.2015-1.1.2016 yöllä klo 00.00.01. Sain vanhenemispäätöksen ( ja merkinnän vanhentumisesta) saman uo:lta kuin myös as. tiedoista. Eli vaikka maksueriä olisi monta ja tulevat seuraavallekkin vuodelle maksuunpanovuodesta, maksuunpano vuodesta seuraavan vuoden alusta lähtien alkaa 5 vuotta rullata. Maksuunpanovuosi 5 vuotta.

      • swdedrfr

        Joo kiitos taasen tuostakin.Lähinnä kiinnostaa tuon Suomen Asiakastiedon vanhenemispäivämäärät,koska luulisi heidänkin osaavan hommansa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe