Olen asunut tässä samassa vuokrakopissa 21 vuotta ja laskujeni mukaan ensi kuussa olen maksanut tämän asunnon kokonaisuudessaan vuokranantajalleni. Tämähän siis tietenkin tarkoittaa, että vuokranmaksuvelvoitteeni päättyy. Ilmoittaako vuokranantaja tästä minulle jotenkin, vai pitääkö tässä itse olla aktiivinen.
En toki haluaisi maksaa vuokranantajalle ylimääräistä, että jos jollakin olisi tästä tietoa.
Viimeinen vuokranmaksu lähestyy
12
75
Vastaukset
- noinhansekäy
Onneksi olkoon. Kyllä hän luovuttaa sinulle osakekirjat ja vara avaimet kun kerran olet saanut asunnon maksettua. Nyt kelpaa sitten jatkossa asua ja maksaa pientä vuokraa...
- FaktaaH
Ei aivan noin. Vuokranantajasi on ollu erittäin reilu, sillä yleensä vuokra-asunto maksatetaan tuhnulla alle 15 vuodessa. Näin ollen olet maksanut markkinahintaa alempaa vuokraa koko ajan, ja tavallaan ollut saamapuolella verrattuna muihin vuokralaisiin. Ole iloinen, ettet joudu maksamaan tästä lahjaveroa.
- Puoli_vuotta_aikaa
Velvoitteesi voi kyllä päättyä, sillä saatuaan asunnon velattomaksi isäntä voi hyvin katsoa saavansa siitä liian huonoa tuottoa. Lienee arvokin noussut 21 vuodessa jonkin verran.
Siispä pistetään kämppä myyntiin ja otetaan rahat pois. Uusi omistaja sitten päättää, asuuko siinä vielä ensi syksynä entinen vuokralainen vai ehkä joku muu. Serkkupoika tarvitseekin juuri sopivasti syksyllä opiskeluasuntoa...- HeiHeiVaan
Mutta onhan aloittajalla iso kasa vuokrakuitteja. Niitä on mukava tutkia vaikkapa iltaisin. Ei kannata siirtyä vuokran maksussa e-laskuihin. Silloin ei jää mitään tai ainakin kannattaa tulostaa kuitti talteen ja lisätä jo tuolla asumisella syntyvään näyttävään pinoon.
Seuraavat 20 vuotta vuoranmaksua on jo helpompaa, kun se menee rutiinilla. Monet ehtivätkin maksaa vuokra-asuntonsa isännälle jopa kolme kertaa. Ja onhan se mukavaa tietää, että isännän uusi auto ja kesämökki on vuokralaisen ahkerien pikku kätösten synnyttämää varallisuutta. Näin Suomi nousuun! - wuocra_muulit.com
Ja sitten vielä sanotaan että suo-maalaisilla ei ole työ haluja ja että olemme laiskoja, Pyh ! ja vitut sanon minä. . .
Suo-maa on täynnä daijuja kassuilla väijyviä vuokra-inkkareita jotka oikein nauraen tekevät kuin hullut töitä ja maksavat läskimaha-loordien kassukämpät, ja ahneimmat vielä moneen kertaan. Sitten hullunkiilto silmissä plärätään niitä kuittiarkistojaan ja nauraa hihitetään entistä isomalla äänellä.
O tempora, o mores . . . . . - homoikaikki
wuocra_muulit.com kirjoitti:
Ja sitten vielä sanotaan että suo-maalaisilla ei ole työ haluja ja että olemme laiskoja, Pyh ! ja vitut sanon minä. . .
Suo-maa on täynnä daijuja kassuilla väijyviä vuokra-inkkareita jotka oikein nauraen tekevät kuin hullut töitä ja maksavat läskimaha-loordien kassukämpät, ja ahneimmat vielä moneen kertaan. Sitten hullunkiilto silmissä plärätään niitä kuittiarkistojaan ja nauraa hihitetään entistä isomalla äänellä.
O tempora, o mores . . . . .40% suåmalaisista vuokraa
- ok-säännöllinen.siemensy
Rakas Veijoseni!
En haluaisi olla se ikävä äijä, mutta koen velvollisuudekseni neuvoa sinua ennen kuin kukaan ehtii pilkkaamaan tietämättömyyttäsi.
Ensinnäkin, vuokranmaksuvelvollisuus on elinikäinen. Joudut maksamaan sitä loppuikäsi, ja sitten kun sinusta aika jättää, niin jälkeläisesi maksavat vielä n kk. vuokran, mikäli sinulla on perillisiä. Toiseksi, läskillä (vuokraisäntä) on oikeus korottaa vuokraasi jopa 5%:lla vuosittain. Hän siis tekee hyvät rahat sinun maksamilla vuokrillasi.
Kannattaa siis pikimmiten alkaa katselemaan omaa kotia, ennen kuin on myöhäistä. - BauHerr
"Ensinnäkin, vuokranmaksuvelvollisuus on elinikäinen".
Meinaat jättää hautapaikan vuokran maksamatta?
Ei käy.- ok-säännöllinen.siemensy
Hehhehhe, unohdinkin :D
Auuts! Auhhh... kyllä vuokralaisia nyt viedään! Vuokra Veijolle ja kumppaneille tiedoksi , vielä tällainen hyvä pointti
- Tilastoneuvos
Jos ihan tarkkoja ollaan, ne vuokrat maksaa useissa tapauksissa -yllätys, yllätys- asunnon omistaja itse. Vuokralaiset ovat keskimäärin pienituloista porukkaa, hyvin huomattava osa saa joko osan tai koko vuokran yhteiskunnan tulonsiirtoina. Ja tämän lystin rahoittavat tietysti tulo- ja pääomaveroja maksavat kansalaiset. Jos asiaa tarkastelee pelkästään taloudellisesti, voittaja on ilman muuta vuokralainen. Muussa elämänlaadussa tilanne toki yleensä vuokranantajalla parempi, pienituloisuus korreloi niin monen ikävän asian kanssa.
- hautaanmenee
Onko vuokrakassulla viimeistä vuokraa, kuin se mikä maksetaan kuolinpesästä?
- harkitaan
Kannattaako ostaa taivaspaikka kirkolta aneen muodossa vai pääsisikö paratiisiin vuokralle? Kokonaisvuokra kohoaa tietysti suureksi vuokra-ajan ollessa iäisyys. Oma voisi tulla halvemmaksi. Paljonkohan omarahoitusta täytyisi olla? Pyhä Pietari varmaan lainaa loput, jollei sitten Jesse ala pöytiä kaatamaan juuri kun oltaisiin päästy itse asiaan... Taidan alkaa jo säästämään nyt hyvissä ajoin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422