tä, että pääpiru melperi tuli raivoihinsa, kun palstalle ilmestyi tällainen kirjoitus:
###
Aloittajalle_sa-
7.3.2016 20:05
noisin muutamia ystävällisiä sanoja, jotka toivottavasti auttavat hieman avartamaan ajattelua.
Eihän seurapuheissa koskaan kuule, että me olisimme maailman aimoita oikeita uskovaisia. Miksei kuule? Koska emme voi sitä tietää. Eikö meille riitä, että Jumala tietää?
Matti Lääkkökin sanoi taannoin julkisuudessa, että hän on löytänyt rauhan tässä uskossa eikä lähde arvioimaan muita.
On pelkästään melperin keksimää nettilegendaa, että vanhoillislestadiolaisuudessa olisi sellainen opetus ja ymmärrys, että vain me olisimme ainoat oikeat.
Joka on päässyt vähän matkailemaan maailmalla, on varmaan havainnut, että onhan sitä paljon muutakin kuin Vaasan rannat. Niitähän on uskovaisia ihmisiä, jotka eri syistä ovat joutuneet hyvinkin kaukaisiin maihin ja eläneet siellä vuosia taikka vuosikymmeniä. Oppineet kielen ja kulttuurin. Kuitenkin Jumala on valituista lapsistaan sielläkin pitänyt huolta. Suviseuroissakin tavataan hyvinkin harvinaisten kielten tulkkeja.
Jeesus ei käskenyt omiaan lähtemään huuhailemaan maailman ääriin etsiskelemään SAMANUSKOISIA, vaan julistamaan hyvää sanomaa kaikille. Mukavaahan se tietenkin on hengailla samanuskoisten seurassa, mutta se nyt ei ole Jumalan lasten pääkutsumus.
Jumalan ajatukset ovat toiset kuin meidän ihmisten ajatukset. Ihminen ei voi ymmärtää paljoakaan Jumalan aivoituksista.
###
Tuossahan on ideaa!
Sen_tietää_sii-
1
<50
Vastaukset
- Kun_melperi
tulee raivoihinsa jostakusta palstalle ilmestyneestä kommentista, voimme olla varma, että tässä kommentissa on voimallisena läsnä Jumalan Henki. Melperi on siis eräänlainen tutka, tiennäyttäjä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410