Pikku lutka

Duke_M

No niin, on tullut aika tykittää oikein kunnon pläjäys; kyseessähän on laajennettu (tosin vieläkin keskeneräinen) versio Pikku lutka -tarinasta, jonka osat 1 ja 2 'ilmestyivät' jo kesällä 2004. Olkaa hyvät.

Olen pikku lutka. Olen ottanut suihin tuntemattomilta miehiltä, nainut kavereideni poikaystäviä ja antanut peppupanoja irstaille ukkomiehille. En ole kuitenkaan aina ollut tällainen tuhmuri, vaan kaikki alkoi tavatessani Juhan. Juha vei neitsyyteni ja opetti samalla kuinka miehiä palvellaan seksin saralla siten, että itsekin saan suuren nautinnon. En mene yksityiskohtiin ensimmäisten seksikokemusteni osalta vaan haluaisin kertoa niistä merkittävistä tapahtumista, jotka tulivat määräämään seksuaaliset mieltymykseni loppuiäkseni.

Olin seurustellut Juhan kanssa jo jonkin aikaa, tai oikeammin Juha harrasti säännöllisesti seksiä kanssani. Olimme kokeilleet erilaisia asentoja ja suihinkin olin jo ottanut, uskaltamatta kuitenkaan mennä loppuun asti; en siis ollut koskaan antanut Juhan enkä kenenkään muunkaan vielä tuolloin laueta suuhuni. Ajatus tosin kiehtoi, ja olinkin mielestäni valmis kokeilemaan sitäkin. Sinä kesäisenä lauantai-iltana, jolloin seksuaalinen elämäni saavutti aivan uudet ulottuvuudet, olin sopinut jälleen tapaamisen Juhan luona. Hän asui yksin lähellä kaupungin keskustaa ja tiesin Juhan viettävän runsaasti aikaansa samassa korttelissa sijaitsevassa ravitsemusliikkeessä. No, räkäläksikin sitä voisi kutsua ainakin asiakkaiden ulkonäön perusteella. Juha itse oli siisti, komeakin, noin kolmekymppinen mies, jolla ainakin omien sanojensa mukaan oli vapaa työ. En tiedä hänen tarkkaa työkuvaansa kuin myös ikäänsäkään, enkä niistä oikeastaan välittänytkään. Olin itse tuolloin 18-vuotias lukiolaistyttö ja sen ikäisiin tyttöihin vetoavat tuollaiset salaperäiset miehet. Olin juuri sinä kesänä värjännyt hiukseni aivan vaaleiksi, jotka mielestäni sopivat paremmin sinisiin silmiini kuin alkuperäinen ruskehtava sävy. Päälläni oli Juhan kehotuksesta lyhyt kesähame ja toppi, joiden alla mustat stringit ja rintaliivit.

Saavuin Juhan luokse hieman etuajassa, josta hän ei kuitenkaan tuntunut lainkaan piittaavan. Päinvastoin, hän oli ilmiselvästi iloinen läsnäolostani, tai sitten häntä vain panetti. Jotain tavallista salaperäisempää oli selvästi tekeillä, koska Juha käyttäytyi hieman liiankin kohteliaasti. Joimme muutaman drinkin, ehkä turhankin monta, joka olisi silloin pitänyt tulkita merkiksi tulevista tapahtumista. Olin kiinnittänyt huomiota Juhan hitaaseen juomistahtiin, joka oli yllättävää tuntien hänen alkoholinkulutustottumuksensa. Tunsin olevani jo hieman humalassa, kun Juha päästi suustaan yllättävän ehdotuksen; hän halusi että ajelisin alapääni aivan paljaaksi, tai posliiniksi kuten kai on tapana sanoa. Hieman vastentahtoisesti suostuin pyyntöön ja siirryimme makuuhuoneen puolelle. Makuuhuoneessa Juha komensi minut selälleni sängylle, kehottaen ottamaan hameen ja pikkupöksyt pois. Vastasin pyyntöön ja otin vaatekappaleet pois jättäen alapääni aivan avoimeksi pian seuraavalle operaatiolle.

En ollut alapäästäni kovin karvainen enkä oikeastaan senkään takia ollut koskaan ajatellutkaan ajelevani sukupuolikarvoitustani. Juhan jämäkät ohjeet kuitenkin saivat minun sen tekemään, ja paljon muutakin, kuten tulisin huomaamaan. Levitin vaahtoa alapäähäni ja aloin ajella. Olin ihmeissäni miten huolella Juha oli valmistautunut operaatioon, sillä hänellä oli makuuhuoneessa kakki tarvittavat välineet valmiina: vaahto, terä ja jopa astia, jossa oli lämmintä vettä. Veto vedolta karvoitus väheni, eikä Juha sallinut minun jättävän karvaakaan ajelematta. Viimeisteltyäni työn pesin vielä vaahdot pois lämpimällä vedellä ja pyyhin reisiin tarttuneet karvat pehmeällä pyyhkeellä. Juhaa katsomiseni oli ilmiselvästi kiihottanut ja hän oli riisuutunut huomaamattani. Juhan penis seisoi jämäkästi ja minäkin olin valmis tekemään tarvittavat toimenpiteet sen taltuttamiseksi. Olin jo aikeissa mennä selälleni ja tarjota juuri ajeltua emätintäni pantavaksi, kun Juha käskikin minut polvilleen eteensä. Ehtimättä juurikaan reagoida, oli tuo kivikova kalu huulillani. ”Nyt imet... ja myös nielet”, kuului Juhan kova käsky. Tein työtä käskettyä ja aloin imeä yhä vain paisuvaa elintä. Juha piti hiuksiani tiukassa otteessa, joten tilanne oli hyvin erilainen verrattuna aikaisempiin suihinottokokemuksiini. Oli selvää, että hän oli aikeissa laueta suuhuni, eikä minulla olisi mahdollisuuksia enää perääntyä.

Imettyäni muutamia minuutteja Juhan kalu alkoi syöstä lastiaan kurkkuuni. Vaistomaisesti yritin vetäytyä taaksepäin, mutta Juhan terävä ote esti sen. Siemennestettä suihkusi suuhuni valtavalla voimalla enkä pystynyt millään nielemään kaikkea vaikka kuinka yritin. Pian spermaa valui suupielestäni kaulalleni ja rinnoilleni, suurimman osan kuitenkin päätyessä nieluuni. Teidän täytyy ymmärtää, että tilanne oli melkoinen elämys tällaiselle nuorelle tytölle; pimppi juuri ajeltuna imemässä aikamiehen kovaa kalua ja kaiken kukkuraksi nielemässä tuota mahdottomalta tuntuvaa kiinteähköä nestettä. Tilanteen rauettua odotin mikä olisi Juhan seuraava liike. Olin itsekin melkoisen kiimainen, joten mieleni teki samanlaista palvelua mitä olin juuri Juhalle antanut. Juha oli kuitenkin varannut jotain aivan muuta varalleni. Kalu yhä puolijäykkänä hän kaivoi esiin pussin, jossa näytti olevan joitain vaatteita kuin myös kova, pitkähkö esine. Juha vetikin esiin punaiset sukkanauhaliivit ja mustat sukat, jotka hän käski panna mukisematta päälleni. Suostuin toki, vaikka minusta moiset alusvaatteet ovat yleensä tarkoitetuille huorille ja ns. helpoille naisille, joista kumpaakaan kategoriaan en katsonut kuuluvani. Vedin sukat jalkaani ja kiinnitin ne sukkanauhaliiviin. Tunsin itseni lutkaksi, jollaiseksi olinkin pikkuhiljaa muuttumassa, tietämättäni tosin. Saatuani vaatekappaleet päälleni Juha jatkoi salaperäisen kassinsa kopelointia; tällä kertaa hän nosti esiin pitkähkön esineen, joka pahimpien pelkojeni mukaisesti paljastui noin 25-senttiseksi tekopenikseksi. ”No niin, lutka, nyt saat sitä minkä tarpeessa olet ilmiselvästi”, Juha virkkoi ja viittoi minua kontilleni.

Otin Juhan ohjeiden mukaisesti topin pois, joka paljasti rintaliiveihin verhotut kiinteät rintani. Olin normaalipovinen omasta mielestäni, mutta olin kyllä huomannut miten kouluni pojat katselivat usein tiukassa paidassa hyvin esillä olevia tissejäni. Juha ihaili hetken tarjolla olevaa pimppiäni ja työnsi vihdoin tekopeniksen syvälle sisääni. Olin menettää tajuntani valtavan orgasmin raastaessa vartaloani. En ymmärrä miten laukesin niin nopeasti, koska en ollut koskaan aikaisemmin saanut edes yhdynnässä kliimaksia. Itse asiassa orgasmini oli ensimmäinen, olinhan aina pitänyt itsetyydytystä hieman likaisena touhuna enkä osannut siten oikein suhtautua tuohon unohtumattomaan kokemukseen. ”Vai sai pikku lutka jo orkun”, Juha jaaritteli uhmakkaasti. ”Katsotaanpas mitä sanot seuraavasta yllätyksestä”. Tuskin oli Juhan lause päättynyt kun tunsin kuinka hänen sormensa jo hieroivat jotain viileää peppureiälleni. Ymmärsin vasta myöhemmin sen viileän olleen liukastevoidetta. Yllätys muuttui shokiksi kun ymmärsin hänen aikeensa; Juha aikoi nyt viedä neitsyyteni myös pyllyn puolelta. Vaikeroin kielteisiä kommentteja, mutta niitä ei otettu huomioon. ”No niin, enää yksi murtumaton linnake”, Juha sähisi ja alkoi työntää jälleen paraatikunnossa olevaa kaluansa peppureikääni vasten. Tässä välissä täytyy myöntää, että Juha kyllä osasi nämä hommat. Vaikka kyseessä olikin ensimmäinen peppupanoni, ei se tuntunut Juhan taitavan käsittelyn kohteena lainkaan vastenmieliseltä. Pienen lämmittelyn jälkeen Juhan elin upposi yhä syvemmälle peräaukkooni tekopeniksen ollessa vielä sisälläni toisessa reiässä. Siinä minä olin, kiltti lukiolaistyttö riettaissa alusvaatteissa, tekopenis pillussani ja Juhan elin pepussani. Juha alkoi kiihdyttää tahtia ja peppuni hyväksyi työntö työnnöltä kalun sisällensä yhä ahnaammin. Käsittämättä tilanteen rivoutta, huomasin yhtä äkkiä laukeavani jälleen. Samaan aikaan myös Juhan kalu alkoi suoltaa omaa lastiaan sisälleni. Olin niin kiimassa tapahtuneesta, että sormeni hakeutui vaistomaisesti suuhuni ja aloin imeä sitä kuin pientä kyrpää, refleksi jota saisin harjoitella tulevina kuukausina hyvinkin runsaasti.

Saatuamme aktimme päätökseen Juha käski minun pukeutua. Hän sanoi menevänsä alakerran pubiin muutamalle oluelle joidenkin tuttujensa kanssa, ehkä saattaisi heittää hieman tikkaakin, joka oli kilpailulajina aina lauantaisin. Hyväksyin kohtaloni ja hyppäsin läheiseltä pysäkiltä bussiin määränpäänäni asuntoni, jonka olin vuokrannut isäni ystävältä. Juha huikkasi vielä perään soittavansa, johon hymyilin vastauksen hyväksyvästi. Matkani kohti pikku lutkan elämää oli alkanut.

Oli tiistaipäivä ja olin kaupungilla viettämässä hyppytuntia. Vaeltelin suurehkon kauppaketjun vaateosastolla ja aivan sattumalta törmäsin alusvaateosastolle. Hieman häpeissäni katselin seksikkäitä alusasusettejä, joista monet olivat juuri sellaisia joista nyt tiesin Juhan pitävän: sukkanauhaliivit, pitsireunaiset sukat sekä niukat string-pikkupöksyt. Rintaliivit olivat monasti melko perinteiset, mutta eräät mustat saivat minut todella kiinnostuneeksi. Ajatukseni harhaili nähdessäni mielessäni itseni noissa kauniissa asusteissa. Pian havahduin kuitenkin myyjättären ääneen hänen tiedustellessaan haluanko ehkäpä apua. Pudistin päätäni vienosti, mutta yllätyksekseni suuni antoikin aivan erilaisen viestin: haluaisin näyttää haluttavalta poikaystäväni silmissä. Myyjätär, hoikka ja hyvin kaunis noin 40-vuotias nainen, hymyili ystävällisesti ja sanoi tietävänsä juuri oikean alusvaatesetin. Hän kehotti kuitenkin sovittamaan niitä ylleni, koska alusvaatteiden istuvuus oli hänelle kuulemma kunnia-asia.

Pian löysinkin itseni sovituskopista riisuutumassa. Myyjätär arvioi rintojeni kuppikooksi C:n, joka olikin aivan oikea arvio. Yllätyin hieman myyjättären sanoessa minun olevan melko povekas, väittäen rintojen ympärysmittani olevan yli 90. Uskoin kuitenkin häntä tässä asiassa, olihan hän aivan ilmeisesti asiantuntija. Laitoin päälleni annetut rintaliivit ja ne istuivatkin kuin tehdyt. Vedin myös sukat jalkaani ja kiinnitin ne sukkanauhaliiviin, joka oli mielestäni ehkä jopa hieman rietas. Huomasin vasta tässä vaiheessa pikkuhousujen unohtuneen, mutta kuulin verhon läpi myyjättären opastavan laittamaan ne sukkanauhaliivin päälle. Se olisi kuulemma käytännöllisempää. Saatuani todella niukat stringit päälleni, tarkastelin itseäni peilistä. Niin, on ehkä syytä huomauttaa, että myyjättären ehdottama alusasusetti oli itse asiassa sininen eikä musta, jollaista olin alunperin kaupassa ihastellut. Pyysin myyjättären arviota kokonaisuudesta ja se olikin myönteinen. ”Olet todella seksikäs tuossa asusteessa. Poikaystäväsi kyllä pitää siitä varmasti”, nainen sanoin hörppien samalla kahvia liikkeen logolla varustetusta mukista. Sitten alkoi todella yllättävä tapahtumaketju; huomasin kuinka myyjätär lipaisi kielellään huuliaan merkitsevästi ja samassa hänen mukinsa kaatui vaatteitteni päälle. Paitani ja housuni olivat yltä päältä kahvissa, joka olisi pestävä mahdollisimman nopeasti pois. Myyjä pahoitteli tapahtumaa ja lupasi hoitaa asian. ”Sinun on ehkä kuitenkin parempi tulla tuonne takahuoneen puolelle. Katsos, täällä liikkuu kaikenlaisia perverssejä”, nainen virkkoi.

Tämän tapahtumaketjun edetessä minun olisi pitänyt ymmärtää että tulossa olisi jotain erikoista, varsinkin kun näin toisen myyjän olevan naistenosaston kassan takana. Määrätietoisesti myyjätär, joka tässä vaiheessa esitteli itsensä Anneliksi, ohjasi minut lukitun oven läpi ja vielä toisenkin oven ohitse vihdoin pysähtyen pienen, siivouskomeron näköisen oven eteen. ”No niin, mennäänpä sisään, niin saadaan nuo vaatteet pestyä”, Anneli sanoi, mutta tarkoitti jotain aivan muuta. Sisälle päästyään hän nimittäin lukitsi oven ja heitti vaatteeni lattialle. ”Nyt on tilanne se, että sinun on kyllä tehtävä pieni palvelus minulle. Ei näitä vaatteita ilmaiseksi pestä sentään”, Anneli aloitti hieman ankarakin ilme kasvoillaan. Sopersin jotain sekavaa ja sanoin lähteväni matkoihini kunnes ymmärsin koko tilanteen vakavuuden; olin huorahtavissa alusvaatteissa ja päällysvaatteeni olivat nyt Annelin armoilla. ”Olet sen verran seksikkään näköinen lutka, että saat nuolla pilluani oikein tosissasi”, Anneli ärähti ja alkoi riisua hamettaan. Anneli oli selvästi itsekin alusvaatteiden ystävä, sillä hameen alta paljastui stay-up sukat ja punaiset, todella rivon näköiset stringit. Anneli asettui istumaan huoneessa olevalle pöydälle ja levitti jalkansa. Samalla hän veti irstaasti pikkuhousunsa alas ja komensi: ”Nuole, lutka”. Annelilla oli karvainen pimppi ja yllätykseni kasvoi huomatessani kuinka isot hänen häpyhuulensa olivat. Aloin nuolla hänen klitoristaan enkä kiinnittänyt ihmeemmin huomiota Annelin kädessä olevaan matkapuhelimeen, johon hän näpytteli selvästi tekstiviestiä.

Jatkoin Annelin hävyn nuolemista ja tunsin itseni todella nöyryytetyksi. En olisi voinut koskaan uneksiakaan lesboilevani, vieläpä pakotettuna. Nyt ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa ja niinpä jatkoin Annelin jalkovälin hyväilemistä kielelläni. Anneli laukesi. ”Aah, juuri noin, pikku lutka, nuole tädin pillua, nuole Annelin jakorasiaa”, Anneli vaikersi. Olin jo siinä luulossa, että tilanne olisi ohi ja saisin vaatteeni takaisin, mutta olin väärässä. Ovelle nimittäin koputettiin: kolme nopeaa ja kaksi lyhyttä koputusta, siellä täytyi olla joku jonka Anneli tunsi. Anneli aukaisikin oven itsevarmasti, olihan hänkin alaston alaruumistaan. ”Moi kundit”, Anneli huikkasi ovelta, ”Tulittekin juuri sopivasti. Täällä olisi käsittelyä tarvitseva pikkupillu”. Sisään astui kolme noin 35-vuotiasta miestä, hieman Juhaa vanhempia. Olin peloissani, sillä en saattanut kuvitellakaan millaisia irstauksia miehet tulisivat kustannuksellani harjoittamaan. Miehet riisuutuivat salamannopeasti ja alkoivat viritellä kalujaan paraatikuntoon. ”Ensin imet poikien pelit pystyyn ja sitten teet niin kuin käsketään”, Anneli vannotti, eikä minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin myöntyä.

Imin miesten peniksiä vuoron perään ja sainkin ilmeistä kiitosta hyvästä työskentelystäni. Jollain sairaalla tavalla se tuotti minulle suurta tyydytystä tietäessäni olevani hyvä suihinottaja. Tahtomattanikin jalkovälini alkoi kastua ja samalla kostuivat vielä jalassa olevat alushousuni. En ehtinyt miettiä asiaa sen kauemmin, kun minut jo komennettiin selälleni sille samalle pöydälle, jossa Anneli oli istunut nuoltavana hetkeä aiemmin. Ensimmäinen mies levitti jalkani, siirsi stringit sivuun ja survaisi elimensä sisääni. ”Jaahas, lutka onkin ihan märkä. Vai tykkäät sinä nuolla pillua ja tarjota omaa tavaraasi pantavaksi”, mies tokaisi ja jatkoi työntelyään. Olin hämmentynyt ja häpeissäni, mutta en voinut mitään itselleni; kerta kerran jälkeen miehen penis alkoi tuntumaan yhä paremmalta. Odottelin jo milloin mies laukeaisi ja seuraava olisi vuorossa, mutta hän vetikin kalunsa ulos ennen ejakulaatiota. Kaveri asettui sivuun ja osoitti toisille miehille heidän vuoronsa olevan kyseessä. Toinen mies työntyi nyt vuorostaan sisääni kolmannen miehen tarjoillessa kaluansa imettäväksi. ”Lämmitellään hieman, parempaa on nimittäin tulossa”, mies, jonka elin oli suussani, sanoi. Muutama hetki myöhemmin ymmärsin mitä mies tarkoitti; ensimmäisenä naintivuorossa ollut mies asettui selälleen ja vetäisi minut päällensä ratsastusasentoon. Tuskin olin ehtinyt saada hänen kalunsa sisääni kun tunsin nyt jo toistamiseen elämässäni kovan kyrvän peräreiälläni. ”Katsotaanpa tykkääkö tyttö voileipäpanosta”, anukseeni työntyvä mies sanoi vetäen stringejä sivuun. En ollut koskaan tuntenut itseäni niin täytetyksi. Ynisin saadessani kahteen reikään yhtä aikaa ja se oli merkki kolmannelle miehelle työntää kalu suuhuni. ”Nyt saat, lutka, täytettä joka koloon. Siitä sinä kuitenkin pidät”. Ja toden totta, vaikka en uskaltanut sitä vielä myöntää, olin haljeta nautinnosta. Imin suussani olevaa kyrpää kuin hullu ja levitin käsilläni persettäni yhä leveämmälle, jotta saisin pepussa olevan kalun aina vain syvemmälle.

Koko tänä aikana en ollut kiinnittänyt huomiota Anneliin lainkaan, joka osoittautui myöhemmin kohtalokkaaksi virheeksi. Toisaalta minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia, tokkopa todellista haluakaan, tehdä mitään toisin. Halusin noita miehiä, halusin heidän kovat kalunsa jokaiseen reikääni ja samalla tein päätöksen jatkaa tätä harrastusta aina tilaisuuden auetessa. Anneli oli seurannut vierestä tätä himokasta näytelmää, muttei toimettomana. Tulisin tajuamaan vasta seuraavina päivinä, että hän oli kuvannut koko aktin pienikokoisella videokameralla. Huomaamatta tätä merkittävää yksityiskohtaa laukesin kuin tulivuori. Orgasmi oli uskomattoman voimakas ja tuntui kestävän minuutteja. Samalla pyllyäni nyt jo hurjalla tahdilla paneva mies laukesi ruiskuttaen peppuuni lastinsa. Halusin lastin myös suuhuni, lupasin miehelle jopa niellä kaikki, mutta hän kieltäytyi ja siirtyi nyt vuorostaan peppuni kimppuun. En enää piitannut vaan tarjosin pyllyäni riettaasti pantavaksi. ”Nussi mua peppuun, saat panna niin kovaa kuin haluat”, sanoin yllätyksekseni. Miestä ei tarvinnut kahta kertaa kehottaa, vaan hän työntyi sisään yhdellä voimakkaalla työnnöllä. Pian tunsin taas laukeavan kalun sisälläni hänen suihkuttaessaan spermaa liukkaaseen peräreikääni. ”Vai tykkäät sinä että pannaan peppuun”, allani oleva mies virkkoi, jolloin ymmärsin hänenkin mielivän tiukempaa reikää. Olin jo nousemassa hänen päältään ja asettumassa kontilleni, mutta mies ohjasikin kalunsa pyllyyni vielä alla ollessaan. En ollut edes tiennyt, että anaaliratsastaminen olisi mahdollista; vielä ennen Juhan tapaamista en ollut ylipäänsä edes ratsastanut normaalin seksin merkeissä, ja nyt ratsastin yhä kiihtyvää vauhtia kivikova kalu pepussani. Miehellä alkoi tulla ja sain jo kolmannen lastin kiimaiseen perseeseeni.

Anneli ilmoitti nyt saaneensa mitä halusi ja että saisin takaisin vaatteeni. Alusvaatteet saisin pitää, nyt kun ne on kerran jo testattukin. Pesin vaatteeni märällä rätillä ja sainkin ne melko puhtaiksi. Poistuin miesten perässä liikkeen sivuovesta ja huomasin vasta nyt katsoa kelloa. Hyppytunti oli jo loppunut ja minulla oli kiire liikunnantunnille. Hieman myöhässä olevana sanoin opettajalle olleeni lääkärissä ja tokihan hän mallioppilastaan uskoikin. Hikisen koripallopelin jälkeen mietin suihkussa ollessani kuinka muilla tytöillä ei ollut aavistustakaan millainen lutka heidän luokallaan oli. Muiden tyttöjen katseet tuntuivat viipyvän minussa, jolloin tajusin ajellun alapääni olevan selitys sille. Normaalisti olisin kääntynyt häveliäästi kasvot seinään päin, mutta nyt minun valtasi pakottava tarve esitellä ajeltua kiimapilluani. Suihkuttelin pitkään ja kasvot ovelle päin, itseäni kuivatessa pidin jalkojani sopivasti levällään, jotta muut tytöt näkisivät pilluni. En kuitenkaan ollut vain muiden tyttöjen katseiden alainen, kuten myöhemmin saisin tietää.

Oli jo torstai ja Juhasta ei ollut kuulunut mitään. Matematiikan tunti loppui ja olin todella kyllästynyt – matematiikka ei todellakaan ollut lempiaineeni. Juttelin niitä näitä ystävieni kanssa, kun huomasin muutaman kolmasluokkalaisen pojan katselevan minua. Olin itse tokaluokkalainen lukiossa, joten en ollut kovinkaan kiinnostunut oman luokkani tarjonnasta, koska olin jostain kumman syystä valinnut ns. matikkaluokan; pelkkiä nörttejä siis, jotka puhuivat pelkästään tietokoneista. Juuri tästä syystä olin oikeastaan Juhankin kanssa, hän oli jännittävä ja mies isolla m:llä. Saatuani asiat selviksi ystävieni kanssa, lähdin kävelemään kohti kotiani. Matkalle sattui jäätelökioski, ja kuuma päivä sai minut ostamaan pehmiksen. Istuuduin kojun vieressä olevalle penkille syömään suklaajäätelöäni, kun huomasin ne samat kundit, jotka olivat minua koulussa katselleet. En tiedä mikä minuun meni, mutta heidän katsoessaan minuun, imin jäätelöäni riettaasti, kuin olisin ottamassa suihin. Pojat kiinnostuivat selvästi, koska heidän katseensa valpastuivat. Olin jopa huomaavani heidän etumustensa pullottavan, josta tunsin outoa mielihyvää. Sitten seurasi jotain jota ei voi järjellä selittää; koska muita ihmisiä ei poikien suunnassa ollut, levitin jalkojani hieman levälleen, jotta näkymä Annelilta lahjaksi saatuihin sinisiin stringeihin olisi estoton. Nyt pojilla seisoi varmasti. Minuakin alkoi panettaa ja mieleeni hiipi kaikki ne riettaudet joita olin siivouskomerossa kokenut.

Tunsin kastuvani ja nyt minun olisi pakko saada kalu sisääni. Tällaisessa mielentilassa ihminen toimii sangen yllättävästi, kuten minä nyt. Lähdin kävelemään puistoon johtavaa polkua pitkin kohti rantaa ja vinkkasin poikia perääni. He olivat hetken hämillään, mutta ymmärsivät kuitenkin nopeahkosti pelin hengen: tyttö on tarpeessa. Kiihdytin askeliani, sillä tietoisuus lähestyvästä panosta sai pikkuhousuni kastumaan. Pojat pistivät juoksuksi ja saavuttivatkin minut lähellä huoltokoppia, jossa kaupunki säilytti puistonhoitoon tarvittavia tarvikkeita. Sanaakaan sanomatta menin ovesta sisään, joka yllätyksekseni oli auki. Pojat sulkivat oven perässään ja alkoivat mittailla minua katseillaan. Olin jo niin kiimainen, että olin kuolla. ”Me ollaan katseltu sua sillä silmällä. Olet helvetin seksikäs pimu. Nähtiin sut tiistaina liikkatunnin jälkeen suihkussa... sulla oli posliini. Oli pakko runkata kun nähtiin se”, toinen pojista lausui. Vai oli pojat katselleet suihkussa oloani. Ja vielä masturboineet samalla. Ajatus kiihotti mieltäni vielä entisestään ja suuni muotoili sen lauseeksi: ”Haluatteko panna sitä?”. Oli selvää, että poikien vastaus oli myöntävä. Otin hameeni pois ja laskin myös pikkuhousuni – kaiken tämän tein mahdollisimman irstaasti. Pojat alkoivat potkia housuja jaloistaan ja valmistautua panemaan posliinipilluani. Päätin samalla, että nämä pojat saisivat olla hätävara mikäli minua alkaisi panettamaan, antaisin heidän naida aina silloin tällöin pilluani, mutta en ottaisi heiltä suihin enkä antaisi panna peppuun; ne erikoisuudet olisivat varattu hieman kokeneemmille miehille.

Asetuin selälleni kopin lattialle ja levitin jalkani niin levälleen kuin vain sain. Sitten käskin poikia panemaan. Pidempi pojista, joka oli ollut puhemiehenä, työntyi ensin sisääni. Hän aloitti välittömästi rajun jyystämisen ja laukesi lähes saman tien. Tuskin oli ehtinyt minuuttia kulua kun jo toinenkin pojista laukesi pilluuni. En ollut saanut orgasmia ja näiden poikien kanssa se jäisi haaveeksi, totesin. Pojat lähtivät vähin äänin, tietoisena palvelun heikkotasoisuudesta. Olin edelleen kiimainen ja niinpä päädyin hivelemään itselleni ensimmäisen orgasmin, siis masturboinnin tuloksena. Pahimmat tarpeeni tyydytettyä vedin stringit ja hameen päälleni, ja matkasin kohti kotia.

Kävellessäni asuntoani kohti puhelimeni soi: se oli Juha! Olin iloinen kuullessaan hänen äänensä, mutta hän vaikutti nyt vielä tavallistakin salaperäisemmältä. ”Mun luona, tunnin päästä, OK?”, oli Juhan sanoma kaikessa lyhykäisyydessään. Vastasin myöntyvästi, lupasihan tämä ainakin seksiä jos ei muuta. Pistäydyin matkalla kuitenkin kotonani, sillä halusin yllättää Juhan laittamalla Annelilta saadut alusvaatteet päälleni. Tarkalleen sovittuna ajankohtana seisoin Juhan oven takana soittamassa ovikelloa. Ovi avautui, mutta avaaja ei ollut Juha. Jotta shokkini olisi täydellinen ymmärsin miehen olevan yhden Annelin tutuista, viimeisenä peppuani nainut mies. ”Hei...”, sain sanottua miehen vetäessä minut sisään asuntoon. ”Sisään vain, pikku lutka, kohta sinulle selviää homman nimi”, mies komensi, eikä minulla ollut aikomusta panna hanttiin. Olohuoneessa minua odotti seuraava yllätys; sohvalla istui Juhan lisäksi kaksi muuta miestä kasvot televisioon päin ja voin vaikka vannoa että kuulin keittiöstä Annelin äänen. ”Hei kulta, kiva kun tulit. Katsellaan tässä vähän kavereiden kanssa leffaa”, Juha tokaisi ja sai minut suuntaamaan katseeni TV-ruutuun. Olin lentää takamukselleni nähdessäni perseeni pantavana siivouskomerossa, tällä kertaa yllättävän korkeatasoisena videomateriaalina. Kuulin oman sekaisen puheeni, jossa anelin miestä panemaan minua peppuuni. ”Hyvä leffa, vai mitä? Anneli onkin tällä alalla ihan Tarantinon luokkaa”, myös leffassa esiintyvä mies totesi ja jatkoi: ”Katsotaan pistetäänkö tänään paremmaksi kun on neljä jätkää vuorottelemassa”. Olin täysin tohkeissani. Halusin panna, se oli selvää, mutta miten Juha saattoi tietää asiasta?

Koko tilanteen yllättävyys sai minut niin hämilleen, etten saanut juuri sanaa suustani. Juha ymmärsi mielentilani laadun ja tyydytti uteliaisuuteni sanomalla: ”Kulta, ei mitään hätää, Anneli on Matin vaimo ja Matti taas vanha tikkakaverini pubista”. Siivouskomerossakin mukana ollut mies oli siis Annelin aviopuoliso, joka lisäsi tilanteen omituisuutta. Samassa Anneli saapui keittiöstä; hänellä oli päällään tiukka korsetti ja todella irstaat mustat verkkosukat, jalassaan korkeakorkoiset nahkasaappaat. ”No niin, pikkupillu, nyt alkaa uuden leffan teko”, Anneli komensi ja jatkoi: ”Otapa ne päällysvaatteet pois, niin katsotaan miten sinut pitää pukea”. Otin pois hameen ja t-paidan paljastaen juuri Annelilta saadut siniset alusvaatteet. Sohvalla olevat miehet seurasivat tapahtumaa kiinnostuneina ja alkoivat hekin riisuutua. ”Oikein hyvä. Pikku lutka on osannut varautua tilaisuutta varten”, Matti tokaisi ja vinkkasi kädellä Juhalle. Juha saapui luokseni takaapäin ja tunsin hänen kätensä kaulallani. Ennen kuin ehdin reagoida oli Juha asettanut kaulaani nahkaisen pannan, jonka päästä lähti noin kaksi metriä pitkä liekanaru. Juha testasi pannan pitävyyden vetäisemällä sitä kevyesti ja antoi sitten ohjat Annelille, joka ottikin tehtävän vastaan hymyillen.

Anneli piti toisella kädellä kiinni kaulaan sidotusta narusta, toisessa kädessään minulle jo tutuksi tullut videokamera. Anneli ilmoitti kaiken olevan valmista ja käski minun saamaan poikien munat pystyyn pelkällä liikehdinnällä. Juha ja Matti istuivat sohvalla, kahden muun miehen seisoessa heidän vieressään ja katsoen irstaasti alkavaa esitystäni. Aloin liikahdella hieman varovaisesti, kai sitä tanssimiseksikin voisi kutsua ja se ei tyydyttänyt Annelia. ”Pikku lutka käyttäytyy nyt niin, että pojilla on varmasti kalut kovana”, Anneli käski ja yritin noudattaa ohjeita parhaani mukaan. Pyöritin pyllyäni riettaasti Juhan ja Matin kasvojen edessä ja hyväilin rintojani käsilläni. Näin täysin estottomasti miten pojilla seisoi ja päätin silloin saada heidät haluamaan minua enemmän kuin koskaan. Työnsin sormeni hävylleni ja liikuttelin sitä ylös ja alas, samalla kun toisen käteni etusormi hakeutui imettäväksi huulilleni. Jatkettuani joitain minuutteja käännyin ympäri ja vedin hitaasti stringit nilkkoihini pyllistäen samalla miesten suuntaan. Olin vakuuttunut, että he eivät kestäisi enää kauan, vaan haluaisivat panna. Lisäsin kierroksia levittämällä peppuani käsilläni niin että miehille avautui näköala sekä ajeltuun pilluuni että tiukkaan peräreikääni. Miesten suusta pääsi ihailevia huokauksia, joka sai minut kiihottumaan uskomattomalla tavalla. Anneli oli tilanteen tasalla ja vetäisi narusta minut polvilleen miesten eteen.

”Nyt olisi sitten tarkoituksena, että imet kaikkien pussit tyhjiksi., lutka”, Anneli käski ja ensimmäinen mies tarjosi innokkaasti kaluaan imettäväksi. Olin ilmiselvästi tehnyt hyvää työtä esitykseni kanssa, sillä mies ei kestänyt kuin muutamia minuutteja ennen kuin hän laukesi voimalla hurjalla tempolla penistä pumppaavaan suuhuni. Nielin mukisematta koko lastin ja samassa edessäni avautui jo seuraava veitikka. Se oli tällä kertaa Matin, jota olinkin jo imenyt pikaisesti siivouskomerossa. Matti oli selvästi kestävämpää sorttia, ehkä hänen suoritustasoonsa vaikutti Annelin olemassaolo, mene ja tiedä. Pian kuitenkin Mattikin saavutti huippunsa ja laukoi siemennesteensä nieluuni. Seuraavana oli vuorossa Juha, joka oli aivan ilmeisen kiihottunut tilanteesta sillä hän laukesi lähes sillä samalla hetkellä kun olin kalun suuhuni saanut. Enää yksi kyrpä imettävänä, ajattelin, ja ahmaisin viimeisen miehen peniksen huulieni syleilyyn. Mies puuskutti rajusti, josta päättelin hänenkin olevan lähellä laukeamista. Ennen pitkää myös neljäs mies ruiskutti lastinsa suuhuni. ”Hyvin tehty, pikku lutka, taisit niellä ihan kaikki”, Anneli sanoi hieman ylpeäkin ilme kasvoillaan. ”Nyt on aika siirtyä vaiheeseen kaksi”, hän jatkoi miesten keskittyessä uuteen kierrokseen.

Juhan ja muiden vaihtaessa sanoja sivummalla, Anneli kiskaisi minut tiukalla nykäisyllä kontalleni. ”Nyt on vuorossa uusinta vaatteidensovitusreissulta, joten alahan nuolla”, Anneli käskytti tarjoten karvaista pimppiään eteeni. Olin sen verran ekstaattisessa mielentilassa, että Annelin ei olisi oikeastaan edes tarvinnut käskeä; olin täysin valmis tyydyttämään kaikki läsnäolijat, olivat he sitten miehiä tai naisia. Nuolin intohimoisesti Annelin häpyä ja hän vastasi voihkimalla äänekkäästi. Olin aikeissa antaa hänelle mahdollisimman ihanan orgasmin, siitä hän aivan varmasti pitäisi. Leikittelin kielellä työntäen sen välillä sisään, välillä taas imien ja otin jopa muutaman sormen avukseni. Jälleen kerran en kiinnittänyt mitään huomiota ympäröiviin tapahtumiin ja jälleen kerran jouduin kokemaan yllätyksen. Antaessani Annelille kielihoitoa, olivat jo kertaalleen suuhuni lauenneet miehet valmistautumassa toimintaan. Juuri kun Annelilta alkoi tulla, tunsin jonkun sormet peppureiälläni ja sen saman viileän tunteen, jonka olin kokenut jo Juhankin kanssa: peppuani rasvattiin panokuntoon. Samassa Anneli laukesi. Hän päästi pitkän ja kimeän ulvahduksen, melkeinpä eläimellisen äänen. ”Aah, ihana pikku lutka, teet todella hyvää Annelin pillulle”, Anneli sopersi orgasmin kourissa vetäen narusta suutani yhä tiukemmin kohdettaan kohti.

Tuskin oli Anneli ehtinyt nauttia orgasminsa loppuun, kun neljä kättä tarttui minuun takaapäin lähtien kantamaan koko vartaloani sohvan suuntaan. Minut nostettiin pystyyn istuma-asentoon, samalla painaen peppuani kohti sohvaa. Vaikka sohva itsessään olikin varsin pehmeä ja mukava, osui peppuuni kuitenkin tällä kertaa jotain kovaa. En ollut uskoa, että saatoin istua Matin kalun päälle siten, että se liukui suoraan sisään, aivan pohjaan asti. Lisää oli kuitenkin tulossa; Matin penis peppuni uumenissa, Juha alkoi työntää omaa kaluaan pilluuni, joka ottikin sen tyytyväisenä vastaan. Kaksi jäljellä olevaa miestäkään eivät tyytyneet katsojan rooliin, vaan tarjosivat mulkkunsa imemisetäisyydelle suustani. En tiedä kauanko tuota irstasta panoa kesti, mutta tunsin oman orgasmini olevan yhä lähempänä. Laukesin neljän kovan kullin ympäröimänä, näkymä jonka Anneli ikuisti videokamerallaan. ”Nyt kun lutka kerran sai, niin eiköhän ole meidän vuoro”, minulle entuudestaan tuntemattomat miehet sanoivat. ”Totta kai, mitäs pojat tilaisivat?”, Anneli kysyi viekkaasti, Matin ja Juhan lopettaessa rytmikkään naintinsa. ”Mitenkäs olisi jos vaikka Anneli hoitelee Matin ja Juhan, niin me hoitelemme pikku lutkan”, toinen miehistä sanoi. Ehdotus sai odotettua vastakaikua ja alkoivat valmistavat toimenpiteet. Ehdotuksen tehnyt mies viittoi kaveriaan menemään sohvalle selälleen ja työnsi minut hänen päälleen. Arvasin jo mitä tuleman piti, olinhan sitä kokemusta rikkaampi edelliseltä kerralta. Päälleni asettuva mies löysi pyllyni helposti ja työntyi sisään jopa hiemankin varovasti. ”Työnnä vaan, haluan molempiin reikiin rajusti”, sain sanottua ja alkoi hurja naiminen. Syrjäsilmällä huomasin Annelin olevan saman toiminnan kohteena, jonka alainen itse olin. Matti liikutteli kaluaan Annelin pillussa, Juhan pannessa tuon kaunottaren peppua hitain, nautinnollisin työnnöin. Minua panevat miehet laukesivat peräkkäin, ensin pyllyni kimpussa ollut mies ja pian hänen jälkeensä allani oleva. Loppuhuipennuksena sain seurata kuinka Juha ja Matti laukesivat Annelin sisuksiin, joka huusi valtavan kiihkon vallassa.

Tuon torstai-illan tapahtumat olivat syöpyneet tiukasti jo perverssiyden yhä laajemmalti turmelemaan tajuntaani. Ymmärsin oman muutokseni sangen hyvin: lukiolaistytöstä pikku lutkaksi, joka tekee mitä vain nautinnon maksimoimiseksi. Nämä olivat verraten sairaat ajatukseni perjantai-iltana, jonka olin jo valmistautunut viettämään yksi, olihan Juha arvellut lähtevänsä Matin kanssa mökille. Olin ostanut lähikaupasta muutaman siiderin, joiden uskoin riittävän varsin hyvin rauhallisen koti-illan viettoon. Yllätyksekseni ovikello soi. Avainreiästä näin oven takana olevan Pirjon, hyvän ystäväni, jolle vasta nyt muistin luvanneeni soittaa. Avasin oven ja huomasin Pirjon mukana olevan myös hänen poikaystävänsä Jussin, joka Juhan lailla oli jo lähempänä kolmeakymmentä. Mielessäni mietin olikohan Pirjo jo antanut Jussille, joka oli omalla tavallaan hyvännäköinen mieheksi, siis hieman naismainen. Pahoittelin, että olin unohtanut soittaa, sanoin olleeni kuntosalilla. Tosi asiassa olin hekumoinut sängylläni riettaat kuvat mielessäni, ja toivonut salaa tiistain ja torstain tapahtumien toistuvan mahdollisimman nopeasti.

Vasta tässä vaiheessa huomasin Pirjon olevan hieman humaltuneen. Se oli sikäli yllättävää, että hänen vanhempansa olivat uskovaisia eivätkä suvainneet juurikaan alkoholinkäyttöä. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja tarjosin seurueelle siideriä: Pirjo otti tarjoukseni vastaan Jussin pudistaessa päätään, hän oli autolla eikä haluaisi jättää sitä yöksi kaupungille. Pirjo vuodatti omaa elämäänsä, joka ei suoraan sanottuna jaksanut minua juurikaan kiinnostaa. Vartin, ehkä kahdenkymmenen minuutin ja kahden siiderin kuluttua Pirjolle tuli paha olo. Ohjasimme hänet Jussin kanssa kiireesti vessaan ja olin kai minä hieman huolissanikin. Pirjon oksentaessa vessassa siirryimme Jussin kanssa keittiöön, joka oli oikeammin sellainen pieni sisennys melko ahtaassa asunnossani. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, jonkin irstaan mielleyhtymän seurauksena, sain uskomattoman ajatuksen: halusin panna Jussia. Sanaakaan sanomatta aukaisin hänen housunsa ja aloin imeä Jussin puolikovaa kalua. ”Hei, mitä sä... en mä voi, ei me olla vielä edes Pirjon kanssa...”, Jussi sai soperrettua, mutta en välittänyt hänen sanoistaan. Saatuani Jussin kyrvän kovaksi nojasin tiskipöytään, nostin hamettani ja suorastaan pakotin Jussin työntymään tulikuumaan pilluuni. Tällä kertaa minulla ei ollut pikkuhousuja lainkaan jalassa, oivallus joka osoittautuisi varsin käteväksi tulevina viikkoina. Jussi alkoi naida hieman vastentahtoisesti, mutta pian hänkään ei enää pystynyt vastustamaan kiusausta vaan kiihdytti tahdin äärimmilleen. Tunsin nyt oloni täydelliseksi huoraksi, toisten poikaystäviä panevaksi lutkaksi, joka saattaisi antaa kenelle tahansa. Sain irvokkaasti orgasmin tämän pikapanon yhteydessä ja vihdoin Jussikin laukesi hiljaa murahtaen. Vaihdoimme lyhyesti katseita ennen kuin menimme katsomaan miten Pirjo voi, ja ilmeeni Jussille kertoi kaiken tarvittavan: tämä jäisi salaisuudeksi tällä erää, mutta saattaisin tarvittaessa ottaa homman uusiksi, halusi Jussi sitä tai ei.

Pirjo oli jo hieman selvinnyt ja halusi lähteä kotiin. Hymyilin viehättävästi ovelta heidän poistuessa etuovesta kadun viereen parkkeerattuun Jussin autoon. Olin hyvällä tuulella, vaikka olin juuri toiminut todella moraalittomasti. Olin kuitenkin tehnyt tärkeän päätöksen elämässäni: en enää välittäisi, vaan tulisin tekemään mitä irstaimpia temppuja lukuisten miesten ja naisten kanssa, paikasta ja ajankohdasta riippumatta. Lauantaiaamuna heräsin hieman tavallista myöhemmin ja ulkona näytti satavan reippaasti. Pahus, ajattelin, koko päivä sisällä. Ymmärsin kuitenkin pian, että olisin pakotettu käymään kaupassa, koska en ollut tajunnut varata täksi päiväksi mitään syötävää, enkä jaksanut vanhempieni luoksekaan lähteä. Koska sää oli märkä, päätin pukeutua mahdollisimman kevyesti, paksut vaatteethan tuppaavat painamaan melkoisesti kosteina. Vedin päälleni minihameen ja tiukan t-paidan, jalkaan laitoin sandaalit ja loppusilauksena pujottauduin takkiin, jonka jätin auki. Alusvaatteita en laittanut lankaan, lämmintä kun sateesta huolimatta oli. Lisäksi uskoin voivani peittää intiimit osat tarvittaessa yksinkertaisesti laittamalla takin kiinni. Uhmakkaasti jätin sateenvarjonkin kotiin, koska lähikauppaan oli kuitenkin sen verran lyhyt matka.

Sade näytti laantuvan matkatessani, mutta ikäväkseni puolessa välissä matkaa alkoi satamaan aivan kaatamalla. Nyt huomasin minkä virheen – tietenkin riippuen mistä perspektiivistä asiaa tarkastellaan – olin tehnyt jättäessäni rintani roikkumaan vapaana tiukan paitani alle. Kova sade kasteli paitani aivan likimäräksi ja alkoi näkyä yhä uhkaavammin läpi. Poveni näytti tuon kostean paidan läpi normaalia isommalta ja emmin hetken laittaisinko takin kiinni vai näyttelisinkö tissejäni kaikille halukkaille. Normaali järki sain minut valitsemaan häveliäämmän vaihtoehdon ja suljinkin takkini kauppareissun ajaksi. Saatuani ostokset suoritettua kävelin nopein askelin kotiinpäin, ajatusteni liikkuessa satunnaisissa asioissa. Havahduin ääneen, jonka kuulin aivan kotioveni lähellä: se muistutti Annelin ääntä, mutta eihän hän tiennyt missä minä asuin. Kääntyessäni ympäri huomasin asian laidan olevan kuitenkin juuri epäilemälläni tolalla: Anneli hymyili minulle tyylikkäästi pukeutuneena ja vinkkasi luokseen. ”Nyt lähdet mukaan, minulla on sinulle yllätys, pikku pillu”, Anneli sanoi ja tarkasteli kieltämättä erikoista asustettani. Yritin sanoa jotain ostoksistani, mutta Anneli ei kuunnellut selityksiäni vaan työnsi minut isohkoon, farmarimalliseen autoon, jossa ei ainakaan sillä hetkellä näyttänyt olevan muita matkustajia. ”Sisään vain, käydään vähän ajelulla”, Anneli virkkoi, ja pahat aavistukset alkoivat kalvamaan mieltäni. Samalla koin kuitenkin outoa hekumaa sisimmässäni; olin nuollut Annelille jo kaksi orgasmia, eikä hänen miespuolisetkaan tutut olleet jääneet osattomiksi himostani. Olisiko tämä tulkittava merkiksi sen kaltaisesta hyvyydestä lutkantoimissani, että minut halutaan yhä uudestaan pantavaksi? Annelin käynnistäessä auton odotin jo malttamattomana uusia seikkaluja.

Anneli sanoi matkan kestävän muutamia kymmeniä minuutteja ja päämääränpäässä minua kuulemma jo odoteltiin. Yhdistin jo silloin ainakin alitajunnassani Juhan puheet mökkireissusta meneillään olevaan tapahtumasarjaan, mutta en halunnut pilata tilanteen yllättävyyttä spekuloimalla edessä olevilla irstauksilla. Matkan aikana Anneli käyttäytyi todella mukavasti, vaikka eihän hän koskaan mikään inhottava ollutkaan. Päinvastoin, tunsin eräänlaista kiintymystä tuohon kauniiseen brunetteen, joka oli antanut minulle seksin saralla niin paljon. Anneli puheli niitä näitä, kunnes kysyi yllättäen: ”Mitenkäs pikku lutka on toipunut viime kerrasta, pitäisikö saada samaa lääkettä lisää?”. Ehtimättä vastata annettuun kysymykseen, Anneli jatkoi: ”Tänään olisikin sitten tarjolla vähän kovempaa meininkiä, mökillä on aivan varmasti jo pojat saaneet kaiken valmiiksi”. Ollessamme jo melko lähellä itse tapahtumapaikkaa, jonka oletin Matin ja Annelin mökiksi, Anneli pysäytti yllättäen auton. ”Laita tämä päähäsi, se on käsky”, hän virkkoi ja antoi minulle eräänlaisen hupun, jonka pian ymmärsin olevan tarkoitettu peittämään näkökenttäni. Auto liikkui tämän jälkeen vielä hetken, kunnes Anneli sammutti moottorin ja ohjasi minut ulos. Minulla ei ollut hajuakaan missä olimme, en ollut koskaan ollut kovin hyvä suunnistamaan, joten olin menettänyt paikantajuni jo pian kaupungin jälkeen. Herkistin kuuloani ja kuulinkin tuttuja ääniä: Matti, Juha, sitten paikalla olivat takuuvarmasti ne kaksi tuntematonta miestä torstai-illalta. Taaempana kuului vielä puheensorinaa, joten en edes uskaltanut arvioida montako henkilöä paikalla oli. Olin myös kuulevani naisten ääniä sivummalta, mutta se saattoi olla vain mielikuvitustani.

Anneli ohjasi minua eteenpäin avaten samalla takkini ja ottaen sen vihdoin kokonaan pois. T-paitani oli yhä aivan märkä, joten rintani olivat täydellisesti tarjolla paidasta läpinähtynä. Kuulin ympärilläni puhetta, mutta en kyennyt saamaan selvää sanoista. Sitten alkoi tämän nöyryyttävän mutta samalla niin kiihottavan näytelmän ensimmäinen näytös: minut komennettiin riisuutumaan märistä vaatteista. Otin paitani ja minihameen hieman aristellen pois, sandaalit olivat jääneet jo autoon. Vaikka olin nyt alastomana osin tuntemattomien ihmisten ympäröimänä, en tuntenut juurikaan häpeää. Vaistomaisesti aloin keinutella lantiotani, hyväilemään rintojani kieleni lipoessa täyteläisiä huuliani. Lisäsin liikehdintäni vaikutusta menemällä muutamien minuuttien jälkeen kontalleni ja aloin masturboida irstaasti. Välillä sormeilin peppureikääni, joka sekin alkoi olla valmis ottamaan illan haasteet vastaan. Minua ympäröivä seurue seurasi esitystä yllättävän hiljaa, kunnes Annelin ääni rikkoi hiljaisuuden: ”Puetaan pikku lutka, niin itse toiminta voi alkaa”. Seuraavassa hetkessä minut nostettiin ilmaan ja tunsin kuinka joku asetti päälleni sukkanauhaliiviä, jota seurasi itse sukkien paikoilleen laitto. Jalkaani sain kireähköt kengät, jotka arvelin olevan hyvin korkeakorkoiset piikkarit. Lopuksi tunsin kuinka huulilleni laitettiin ilmeisesti huulipunaa, jonka kruunasi riettaan, tosin minulta vielä salassa pysyvän, ulkoasuni. ”Nyt pikku lutka näyttää siltä miltä pitääkin. Ketkäs olivat tilanneet suihinoton?”, Anneli huudahti seurueelleen saaden muutamia innokkaita vastauksia. ”Teet niin kuin asiakkaat haluavat niin saat ehkä itsekin palkkion, pikku pillu”, Anneli tokaisi ja tiesin hänen myös sitä tarkoittavan. En olisi halukas toimimaan vastoin hänen tai hänen asiakkaidensa tahtoa, vaan imisin ja panisin niin kauan kuin halukkaita olisi tarjolla.

Minut asetettiin polvilleni odottamaan ensimmäisiä palvelunhaluajia, kun jalkovälissäni alkoi outo toiminta; sisääni työnnettiin kahta dildoa yhtä aikaa, molemmat olivat vieläpä melko kookkaita. Selvennykseksi on sanottava, että ei dildojen työntäminen molempiin reikiin oikeastaan sen kummoisempi temppu ollut, olihan minulla ollut siellä oikeaakin tavaraa täytteenä. Tunnelma oli äärimmäisen kiihottava ja eipä aikaakaan kun ensimmäinen kalu hamusi suuhuni imettäväksi. Tietämättä kenen kyrpä oli kysymyksessä, aloin voimakkaan työskentelyn sen kantajan paineiden helpottamiseksi. Imin välillä nopeasti, välillä hitaammin, kielellä kutittelin esinahan alaosaa ja vihdoin ahmaisin peniksen niin syvälle kuin sen vain sain. Tätä ei mies enää kestänyt, vaan laukesi suuhuni, joka nieli arastelematta miehen tuotokset. Saadessani ensimmäisen asiakkaan tarpeet tältä osin tyydytettyä, eteeni heilahti toinen, huomattavasti kookkaampi kalu. Tiesin nyt kokemuksesta, että tätä komeutta en ollut vielä imenyt saatikka sitten nainut. Kalun koon huomioonottaen olisin halunnut sen sisälleni, mutta Anneli ei olisi siihen ainakaan vielä lupaa myöntänyt. Imin hurjassa kiihkossa tuota valtavaa elintä, joka päämäärätietoisen toiminnan seurauksena päästikin sisältönsä halukkaitten huulieni väliin.

Päätäni työnnettiin nyt kohti seuraavaa tehtävää. Tein suullani näykkiviä liikkeitä etsiessäni seuraavaksi imemisvuorossa olevaa kullia, mutta eteeni olikin avautunut paljaaksi ajeltu posliinipillu. Se ei ollut siis Annelin, joten kuuloni oli tehnyt oikean havainnon muiden naisten läsnäolosta. Vaivaamatta päätäni asialla sen enempää, aloitin hektisen nuolemisen. Jälleen toimin sangen yllättävällä tavalla; nuollessani tarjolla olevaa häpyä sormeni etsiytyivät naisen peräaukolle, jonne työnsin jo pillussa olleet kaksi sormeani. Nainen piti ilmiselvästi tästä, sillä hänen lantionsa alkoi työntyä yhä lähemmäs kasvojani. Pian hän nytkähtelikin orgasmin kourissa, voihkien jotain sekavaa. Annelin asettaessa seuraavan kysymyksen, ymmärsin tämän näytöksen olevan ohi ja seuraavan edessä. ”Sitten olisi vuorossa posliinipillun paneminen, ei muuta kuin jonoon vain, kundit”, Annelin ääni komensi. Jonoon? Olin jo palvellut kahta miestä ja yhtä naista, ja edelleen heitä riitti jonoksi asti. Epätietoisena miten kauan tämä hulluus jatkuisi, minut nostettiin miehen syliin selkä kasvoihin päin. Dildo poistettiin pillustani, mutta peppuni sai vielä pitää täytteensä. Alla oleva mies työntyi pilluuni helposti ja minun käskettiin alkaa ratsastaa. Tein kuten käsky kävi ja kiihdytin vauhtia niin kovaksi kuin vain osasin tässä melko hankalassa asennossa. Mies kouri rintojani irstaasti työntäen samalla lantiotaan vastaan, yrittäen saada lisäsenttimetrejä valloitettua pillustani. Miehen lauettua sisääni minua nostettiin taas kohti seuraavaa kovana seisovaa kalua. Asentoni säilyi samana mutta kulli sisälläni vaihtui, edelleenkään minulla ei ollut mitään tietoa keitä salaperäiset seurueenjäsenet olivat. Tässä vaiheessa edessäni oleva mies, jonka läsnäolosta en ollut aikaisemmin tietoinen, kysyi Annelilta jotain, mutta en kuullut kysymystä saatikka vastausta. Epäilen vastauksen olleen myönteisen, sillä samassa tunsin toisen kalun pilluni suulla työntymässä sisään. Tämä oli jo liikaa! Kaksi kivikovaa kullia pienessä pillussani, se tuntui jotenkin uskomattomalta. Miehet eivät suuremmin välittäneet vaikeroinnistani, ja hetken päästä tämä uusi kokemus alkoi tuntua minustakin hyvältä idealta. Pyrin vastaamaan miesten työntöihin ja onnistunkin siinä päätellen voimasta, jolla he laukesivat äärimmilleen venytettyyn emättimeeni.

Tässä vaiheessa minun on tunnustettava, että aloin jo seota laskuissa palvelluiden asiakkaiden määrässä. En siitä toisaalta juuri välittänytkään, vaan odotin uskomattoman kiihkon vallassa seuraavia halukkaita. Nyt minut asetettiin selälleni jollekin pehmeälle alustalle, ehkäpä jollekin auringonottoon tarkoitetulle tuolille, ja jalkani levitettiin välittömästi hieman koholleen ylöspäin. Dildo pepustani poistettiin, pyllyreiän jäädessä nyt sopivasti auki. Näin olin täydellisesti tarjolla, kuin siittämistä odottava eläin. Tilanteen irstautta lisäsi se seikka, että jalkani olivat molemmin puolin seurueen jäsenten voimakkaassa otteessa, joten minkäänlainen vastustelu ei tullut kysymykseenkään. Olin jo valmistautumassa ottamaan vastaan alapäähäni kohdistuvat toimenpiteet, kun jälleen uusi yllätys ja kokemus tunkeutui seksuaaliseen elämääni: tunsin kuinka rintojani puristettiin yhteen siten, että jonkun seurueenmiespuolisen jäsenen kalu oli puristuksissa niiden välissä. Tämä oli minulle täydellisen ennenkuulumatonta, mutta samalla se tuntui jo äärimmilleen herkistyneissä tisseissäni hyvältä. Mies aloitti rintojeni väliin naimisen määrätietoisin ottein ja olin hieman ymmälläni oikeasta tavasta toimia kyseisessä tilanteessa. Anneli oli kuitenkin jälleen valppaana, ja alkoi työntää kasvojani kalun päätä kohti ja käski aukaista suuni. Miehen elimen pää saavutti työnnöillään huuleni ja ehdin aina välillä hieman nuolaisemaankin sitä. Muutaman minuutin naimisen jälkeen tunsin kuinka mies laukesi rintojeni väliin, osan spermasta roiskuessa avoinna olevaan suuhuni, kaulalleni ja kasvoilleni. Kokemus sai minut haukkomaan henkeäni ja suustani pääsi sekainen, valittava parahdus: ”Nussikaa mua, antakaa mulle munaa!”.

Tämä lause merkitsi Grande Finalen alkua, oli loppukliimaksin aika. Yksi toisensa jälkeen miehet kävivät panemassa minua vuorollaan, Annelin ja seurueen toisen naisjäsenen tarjotessa pilluaan nuoltavaksi. Kolmannen kalun upotessa sisuksiini tajusin sen olevan sen isomunaisen miehen, jonka elintä olin imiessäni niin kovin ihastellut. Mies selvästi nautiskeli nussimisestani ja päättikin ilmiselvästi ottaa tilanteesta kaiken irti: sekaisessa mielentilassa tunsin kuinka hänen kookas peniksensä alkoi upota yhä syvemmälle tiukkaan peppuuni, joka oli kostunut jo täysin sinne valuneista eritteistä. Miehen lauettua myös muutama muu mieli päästä testaamaan pikkulutkan tiukempaa reikää, ja sainkin vastaanottaa ainakin vielä kaksi kuumaa lastia sisuksiini. Koko tänä aikana olin elänyt kuin yhtä pitkää orgasmia, en kyennyt enää erottamaan normaalia olotilaa tuosta hekumallisesta tunteesta. Naimisen tauottua minut nostettiin ylös ja tunsin kuinka takkini puettiin päälleni. ”No niin, homma hoidettu. Nyt vienkin sinut sitten kotiin”, Annelin ääni kuului hänen lähtiessä taluttamaan minua kohti autoa. Päästyämme moottoritielle hän antoi luvan poistaa pääni peittäneen hupun, mutta vannotti etten ottaisi takkia pois ennen kuin vasta kotonani. Tämä oli minulle jotensakin selvää, sillä minullahan oli päälläni ne seurueen päälle pistämät alusvaatteet, joiden ulkonäköä saatikka väriä en pystynyt millään tietämään. Päästyämme perille emme vaihtaneet sanaakaan, vaan hymyilimme merkiksi tästä voimistuvasta ystävyydestä. Olin siinä määrin uupunut kotiin päästessäni, että otettuani takin pois, rojahdin sängylleni tajuamatta edes katsahtaa peiliin.

Nyt oli jo tiistai. Lauantain tapahtumat olivat yhä selvänä ajatuksissani ja kysymykset lentelivät mielessäni: keitä mökillä oli oikein ollut? Kuka oli se isomunainen mies? Mikä tulisi olemaan Annelin lupaama palkkio? Niin, on ehkä asiallista kertoa tässä vaiheessa mikä oli ollut asiantila sunnuntaiaamuna herätessäni; jalassani oli ollut tosiaankin piikkarit, mustat sellaiset. Sukkanauhaliivi oli rivo, kuinkas muuten, ja väriltään violetti, aivan kuten ne verkkosukatkin, jotka olivat siihen kiinnitetyt. Koko yleisilmeen oli kruunannut violetti huulipuna, jonka olemassaolon muistin vasta katsoessani ensi kertaa peiliin. No, tämä oli kuitenkin jo mennyttä ja minua odottaisi melkoisen mielenkiintoinen päivä. Olin juuri nauttinut pientä välipalaa kotonani, kun puhelimeni soi. En tunnistanut soittavaa numeroa, ja vastasin asiallisesti mutta hieman arasti. Ääni puhelimessa oli minulle täysin tuntematon, mutta viesti sen sijaan oli selvääkin selvempi: ”Anneli käski soittaa. Ohjeet ovat nämä: ajelet ensin pillusi ja tulet sitten antamaani osoitteeseen. Sinuna tekisin niin kuin sanotaan, ettei mökkireissusi päädy yleiseen jakeluun”. Hän oli oikeassa, enkä voinut tehdä muuta kuin suostua. Peseydyin pikaisesti ja ajelin alapääni sileäksi Juhalta saamillani välineillä. Pukeuduin melko normaalisti, koska en osannut ennakoida mitä tuleman piti. Olin valmis.

Puhelimessa saatu osoite oli kaupungin ns. paremmalla puolella, jossa asui pääsääntöisesti hyvin toimeentulevia henkilöitä, ainakin isältäni kuulluista tarinoista päätellen. Näppäilin sovitun ovikoodin ja raskas, tamminen ulko-ovi aukesi yllättävänkin kepeästi. Minua kiinnosti asunnon omistajan nimi, mutta jouduin etenemään portaikkoa saamatta missään vaiheessa vastausta itselleni esittämään kysymykseen. Soitin ovikelloa, ja huomasin oven olevan jo valmiiksi raollaan. Sisältä kuului puhelimessa olleen miehen ääni kehottaen astumaan rohkeasti sisään. Asunto oli todella tyylikäs, ja suurin osa huonekaluista oli selvästi vanhaa ja arvokasta antiikkia. Seinällä oli useita tauluja, joista tunnistin osan impressionistisiksi historian tunneilta saamieni oppien perusteella, osan taas ollessa selvästi konservatiivisempaa tyyliä. Ihailin asuntoa huomaamattani muutaman minuutin, enkä kiinnittänyt huomiota asunnon varsinaiseen omistajaan. ”Hei. Mukavaa, että pääsit tulemaan. Anneli kertoi sinun olevan käytettävissä”, mies tokaisi ja nyökkäsin myöntyvästi. ”Hyvä... niin, minulla olisi sinulle tehtävä, joka sopii sinunlaiselle pikku lutkalle. Toki saat hyvin tehdystä työstä korvauksen”, hän jatkoi ja raapusti summan kädessään olevalle paperille. Tietämättä mikä toimenkuvani tulisi olemaan, suostuin tarjoukseen oitis, olihan tuollainen summa lukiolaistytölle melkoinen huomionosoitus. Asunnon omistaja oli tyylikäs, herrasmiehen oloinen, jonka iäksi arvioin noin 45-vuotta. Hänellä oli päällään tupakkatakki, suorat housut ja eräänlaiset tohvelit, jotka olivat mitä ilmeisemmin tarpeen suojaamaan arvokkaan näköisiä mattoja. Mies kaatoi itselleen drinkin ja opasti minuakin olohuoneen puolelle.

Mies istuutui pehmeälle nahkatuolille ja käski minun riisuutua. En ollut varma, olisiko minun pitänyt tehdä se jollain tapaa rivosti, joten päädyin ottamaan vaatteeni pois siten, että pyllistelin aina välillä ”vahingossa” häneen päin ja annoin rintojeni roikkua vapaasti. Mies hörppi juomaansa ja tarkkaili toimintaani mielenkiinnolla. Täysin alastomani odotin nyt jatkotoimenpiteitä. ”Laita takanasi olevat vaatteet päälle. Tee se hitaasti”, mies ohjeisti, joka sai minut katsahtamaan sohvan vieressä olevalle pöydälle. Pöydällä olevat vaatteet näyttivät olevan mustia, ja tarkempi analyysi osoitti niiden olevan sisäkön asun. Minun on pakko myöntää, että tässä vaiheessa olin hieman pettynyt, sillä hätäinen johtopäätökseni oli miehen olevan pelkkä voyeristi. Koska olin kuitenkin saamassa työstäni maksun ja en tohtinut myöskään toimia Annelin tahdon vastaisesti, aloin laittaa asua päälleni. Aloitin pukeutumiseni vetämällä stay up- malliset verkkosukat jalkaani, nostamalla aina pukemisvuorossa olevan säären vienosti sohvan edessä olevalle pöydälle. Näin tuolilla edelleen istuvalle miehelle avautui paras mahdollinen näkymä vartalooni kuin myös juuri muutamia hetkiä sitten ajeltuun, samettisen pehmeään alapäähäni. Saatuani verkkosukat istumaan kauniisti jalkoihini, oli vuorossa sisäkkömekon sovitus; laittaessani sitä päälle, huomasin sen olevan niin lyhyen, että lähes koko alapääni jäi paljaaksi. Peppuni näkyi estotta pienenkin pyllistyksen tuloksena, enkä ollut etupuoleltakaan turvassa uteliailta katseilta. Asukokonaisuuden piste i:n päällä oli päähine, jossa oli hiusverkon tapainen osa kiinnitettynä etupuolella olevaan tupsuun sekä todella korkeakorkoiset piikkarit, vähän samantapaiset, jotka olin mökkireissun tuloksena saanut lahjaksi.

Tässä vaiheessa mies nousi tuoliltaan ja askelsi minua kohti. ”Mainiota. Olet todellinen kaunotar, mutta taidat sen tietääkin”, mies imarteli ja antoi kevyen suudelman kädelleni jatkaen: ”Nyt olisi vuorossa sitten ne varsinaiset työt. Asuntoni on melko iso, joten siivottavia huoneitakin on useita. Aloitat tästä ja jatkat käytävän päähän asti”, mies käski, antamatta kuitenkaan minkäänlaisia ohjeita siitä miten siivous olisi itse asiassa toteutettava. Mies poistui käytävän päätä kohti ja avasin ensimmäisen oven; ehkä sen takana olisi vastaus kysymykseeni. Yllätykseni oli melkoinen avatessani oven, sillä sen takana oleva siivousurakka oli aivan erilainen kuin mihin olin varautunut. Pehmein materiaalein sisustetun huoneen perällä nimittäin istui tuolillaan komea, ehkä 35-vuotias mies, joka oli pukeutunut pelkkään aamutakkiin. Painoin oven takanani kiinni ja aloin katsella hieman epävarmoin katsein ympärilleni. Mies nousi pystyyn ja käski minut luokseen. ”Suihinotto, kiitos”, hän sanoi ja painoi päätäni alaspäin avaten samalla aamutakkinsa. Tätä asunnon omistaja oli siis tarkoittanut tarjolla olevalla työllä: huoran pestiä, perimmäisenä tarkoituksena täyttää tämän salaperäisen herran ystävien kaikki toiveet maksua vastaan. Tottuneesti aloin imeä asiakkaan kalua käyttäen kaiken taitoni. Mies painoi päätäni yhä tiukemmin lantiotaan vasten, ja valmistautui laukeamaan suuhuni. Pian hän pumppasikin siemennesteensä sisälleni, enkä jättänyt yhtään tippaa nielemättä, kuten pikku lutka oli jo tottunut tekemään.

Saatuaan haluamansa, mies komensi minut siivoamaan seuraavaa huonetta, jossa olikin kuulemma todella likaista. Tein kuten hän määräsi ja kiirehdin seuraavalle ovelle. Huoneessa oli toden totta kaksinkertainen sotku, sillä vastassani seisoi kaksi hieman edellistä herraa nuorempaa miestä. ”Tänne vaan, ole hyvä”, toinen miehistä aloitti. ”Meille tulisikin sitten tuplapano”, hän jatkoi ja tarttui kohteliaasti käteeni. ”Mikäpä siinä. Se kuuluukin aina tarvittaessa palveluihin”, virkoin, enkä saattanut uskoa sanoneeni mitään niin rietasta täysin tuntemattomille miehille. Minut ohjattiin sänkyä kohti, joka oli pehmeä ja varsin leveä. Lakanat olivat satiiniset vaiko peräti silkkiset, yksityiskohta johon en viitsinyt sen kummemmin paneutua. Alleni asettuva mies työntyi hieman malttamattomastikin sisääni, toisen miehen vielä valmistellessa kaluaan panokuntoon. Ennen varsinaisen toiminnan alkamista takimmainen mies hyväili aromaattista öljyä peppureiälleni, tehden sen siten valmiiksi hyväksymään hänen elimensä työnnöt. Pian olinkin jälleen kaksinkertaisen mielihyvän kohteena; allani oleva mies näykki rintojani naidessaan, imien niitä välillä voimakkaasti. En tiedä miten huorat yleensä ottaen käyttäytyvät, mutta tämä pikku lutka nautti joka hetkestä täysin siemauksin. Mikä parasta, tästä loistavasta palvelusta olin myös saamassa rahallisen korvauksen, ja näennäisesti olin itse palvelun tarjoaja. Aloin saavuttaa huippuani, kuten myös pyllyäni pannut mies. Olin menettää tajuntani saadessani orgasmin samaan aikaan miehen antaessa spermalastinsa suihkuta peppuni tiukkaan syleilyyn. Toisen miehen jo vetäytyessä, myös allani oleva mies pyysi saada laueta hänestä katsottuna ylempään reikään. Sanaakaan sanomatta ohjasin hänen kalunsa sisään, aivan kuten Matti oli minulle opettanut. Aloitin voimallisen ratsastamisen hänen kalullaan ja pian mies antoikin mielihyvälle vallan purkautuen voimallisesti sisuksiini. Miehet jäivät sekoittelemaan drinkkejä, eikä heidän tarvinnut edes komentaa minua seuraavalle ovelle, siinä määrin halukas olin tekemään sen ilman erillistä käskyäkin.

Kolmannella ovella oikaisin hieman päälläni olevaa mekkoa kuin myös vetäisin sukkia ylemmäs, ne olivat näet päässeet luisumaan alaspäin aikaisempien tapahtumien seurauksena. Tämän jälkeen avasin reippaasti oven ja suuntasin mielenkiinnolla katseeni huoneen perällä seisovaan hahmoon. Se oli Juha! Olin mennä solmuun sanoissani, enkä keksinyt oikeastaan mitään järjellistä lausetta sanottavaksi. ”Kuten näet, olen tietoinen tästä tapahtumaketjusta, jonka kohteena olet. Niin, toki arvasitkin sen, eikös vain?”, hän aloitti ja sai huuliltani myöntävän vastauksen. ”Koska osamme ovat nyt nämä, niin voisit mennä tuohon sängylle kontalleen”, Juha sanoi. Hän oli selvästi tehnyt oikean johtopäätöksen; minä olin huora, pikku narttu, joka oli täällä tyydyttämässä asiakkaita, ei määräilemässä miten asiat tehtäisiin. Tämän ajatuksen saattelemana asetuin kiireesti haluttuun asentoon ja odotin tulevaa. Juha nosti aavistuksen mekkoa, joka oli kyllä mielestäni turhaa, olihan tämä vaatekappale niukkuudessaan vertaansa vailla. Hitaasti hän alkoi työntyä pilluuni, tarkkaillen samalla reaktioitani. Olin aikaisempien huoneiden vaikutuksesta täysin märkä, seikka, jota Juhakaan ei voinut olla huomaamatta. Hän aloittikin lähes välittömästi rytmikkään ja voimakkaan pumppauksen, joka sai minut jälleen tuntemaan itseni palvelluksi palvelijattaren sijaan. Voimattomina näiden tosiasioiden edessä laukesin riettaasti, nostaen pyllyäni yhä paremmin tarjolle. Juhakin alkoi tulla, ja muutamassa hetkessä pilluni sai päivän ensimmäisen lastinsa sykkivästä peniksestä.

Vaikka olisin halunnut vaihtaa muutaman sanan Juhan kanssa, velvollisuus kuitenkin kutsui; käytävällä oli vielä yksi ovi jäljellä. Neljäs ovi aukeni edessäni automaattisesti ja ymmärsin siinä olevan eräänlaisen sähköisen mekanismin. Huone oli kahta edellistä suurempi, eikä siellä ollut sänkyä. Astuessani yhä peremmälle huomasin talon isännän katseen kiinnittyneen minusta vasemmalla olevaan seinämään, jonka totesin olevan eräänlaisen videomonitorien ryppään. Oli viimeistään tässä vaiheessa selvää, että jokaisessa ”siivotussa” huoneessa oli ollut myös useampi kamera kiinnitettyinä seiniin, sänkyihin, tuoleihin ja ties mihin muualle. Oli myös ilmeistä, että kaikki huoneitten tapahtumat olivat ikuistettu tämän herran kokoelmiin. ”Pieni selitys lienee paikallaan”, hän sanoi ja ojensi kätensä minua kohti. Tartuin käteen ennakkoluulottomasti ja istuuduin minulle osoitetulle tuolille. Mies ei koskaan sanonut nimeään, enkä minä sitä kysynyt. Kuten herrasmiehet toimivat, hän kaatoi minulle samppanjaa lasiin ja alkoi tarinoida: ”Niin, koska olet jo tavannut Annelin ja Matin, ja Juhaan sinulle on uskoakseni aivan erityinen suhde, voin kertoa sinulle pienen salaisuuden. Anneli näet, tosin jo vuosia sitten, oli vastaavassa tilanteessa kuin sinä nyt. Aivan oikein, hänkin oli pikku lutka, jota panivat lukemattomat miehet yhä uudelleen ja uudelleen. Totta puhuakseni, luulin Annelin olevan kyltymättömämpi pikku pillu kuin sinä, mutta olen huomannut nyt erheeni. Sinusta tulee täydellinen huora ja huoneiden siivooja”. Sanat saivat minut paitsi yllättymään, niin myös tuntemaan jollain aivan erityisellä tavalla ylpeyttä. Olin nyt todellakin kehujen kohteena koskien lutkantehtävääni; vaikka koko prosessi oli ollut käynnissä vasta parisen viikkoa, olin jo saavuttanut tason, johon edes Anneli ei ollut yltänyt. Kuuntelin tätä voimakasta imartelua suuren tunnekuohun vallassa ja maistelin samalla minulle tarjottua samppanjaa.

Yhdestä asiasta en kuitenkaan ollut vielä päässyt selvyyteen: miten Annelin ja minun ensimmäinen kohtaaminen alusvaateosastolla oli oikein tapahtunut? Oliko se korkeampaa johdatusta? En pitänyt itseäni fatalistina, mutta jollain tapaa tunsin kaiken olleen sittenkin ennalta kirjoitettu. Minut todellakin oli tarkoitettu – ehkäpä jopa luotu – juuri tämänkaltaisten ihmisten seuraan. Kysyessäni arasti asiaa, mies antoi oman näkemyksensä: ”Oli todellakin onnekas sattuma, että te tapasitte jo tuolloin. Katsos, nyt saattaisimme muutoin olla vasta koko tapahtumasarjan alussa, eikä se olisi niin kiihottavaa, vai mitä?”. Olin miehen kanssa samaa mieltä, ja huomasin hänen siirtyvän yhä lähemmäksi. Ymmärsin täysin mikä oli päässyt unohtumaan: olin tämän ylvään huoneiston siivooja ja tämän huoneen olin toistaiseksi laiminlyönyt. Avasin miehen tupakkatakin ja housut, jolloin koko totuus paljastui minulle tuona samana, valtavana elimenä, josta olin nähnyt unta aina lauantai-illasta lähtien. Yritin olla muka tuntematta nyt peniksen omistajaa, ja ikään kuin arvuutella olinko koko komeutta koskaan nähnytkään. Taisimme molemmat tietää kuitenkin asioiden oikean tolan, sillä pian suullani antaman hyväilyn jälkeen mies käänsi minut mahalleni hänen valtavalle työpöydälleen. Halusin juuri tällä hetkellä näyttää kaiken sen riettauden, joka mieleni oli vallannut. Levitin pakarani äärimmilleen ja osoitin olevani hänen. ”Kas tässä, kaikki tämä on käytettävissänne

9

20275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on mahdollista

      Että juha vei neitsyyden myös paska-aukosta, kun alussa oli jo persettä jaettu ties kenelle. ?

      • JUS

        Näyttäisi siltä, että kyseessä on tarina, jota "kerrotaan", toisin sanoen kyseessähän on passiivi. Pystytkö puremaan purkkaa kävellessäsi?


    • dilemma

      Miksi joku jätkä kirjoittaa naisen näkökulmasta tällaisia juttuja? Noh, ainakin oli stooria...

      • Anonyymi

        Koska naiset eivät näitä kirjoita paljonkaan.


    • Gigi

      Onkos tuhmalla pojalla tullut luettua vähän markiisi sadea? *virn*

      • Duke_M

        "Justine" on kunniapaikalla allekirjoittaneen kirjahyllyssä. Ja olenkohan minä nyt kuitenkaan ihan niin tuhma?


      • Gigi
        Duke_M kirjoitti:

        "Justine" on kunniapaikalla allekirjoittaneen kirjahyllyssä. Ja olenkohan minä nyt kuitenkaan ihan niin tuhma?

        No niin mä vähän arvelinkin, jotkin sanakäänteet kuulosti kumman tutuilta. ;P Ja varmasti kykenisit tuhmempaankin, en epäile yhtään!


      • Anonyymi
        Gigi kirjoitti:

        No niin mä vähän arvelinkin, jotkin sanakäänteet kuulosti kumman tutuilta. ;P Ja varmasti kykenisit tuhmempaankin, en epäile yhtään!

        Spedellä taas suoltaa paskaa yhteen pötköön buaahaa


    Ketjusta on poistettu 76 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      49
      1857
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1658
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1388
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      211
      1252
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1147
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1096
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1067
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe