Elokuussa, syyskuussa, lokakuussa 2012
-Tarmo Rapo ja Jukka Tikanmäki ja Taimi Piippo ahkeroivat Heinolaan lailliselle virkavapaalle lähteneen kj perään törkyisesti, opastaen tuhontyössään virkapuoli verkostojaan, lehdistöä, tuttujaan, kaikilla mahdollisilla tavoilla, osallistaen myös Heinolan kaupungin päättäjiä ja henkilöstöä tarkoitushakuiseen päämääräänsä.
Yksi heistä on jäänyt tekosistaan jo kiinni.
Joulukuussa 2012
-Tarmo Rapo ja muut allekirjoittaneet päättivät kirjoittaa tutkintaan valmista materiaalia kj ja käyttöpäällikköä ja A.Liuskan hallitusta vastaan törkyisin vihjein, väittämin ja kylväen epäilystä laajemmin. Henkilöstöä päätettiin taas vetää mukaan tuhoamistyöhön, ja näin myös tehtiin. Eivät saaneet haluamaansa.
Tammikuussa, helmikuussa 2013
-Jukka Tikanmäki ohjasi hallituksensa tosi tyhmän varomattomasti ottamaan Kj erokirjeen ja niin vauhdikkaasti siitä vaan viemään valtuuston käsittelyyn. Henkilöstöä käytettiin jälleen henkilökohtaisten tarkoitusten takuumiehinä.
Hallinto-oikeus stoppasi päätöksen.
Elokuussa 2013
-Jukka Tikanmäki ja Jukka Lehtosaari tulppasivat kj paluun työpaikalle, hallituksen jäsenet soittelivat henkilöstön läpi että älkää menkö kahville, älkää olka ystävällisiä, hall pj ojensi virallisen ilmoituksensa ettei ole tulijalla virkaa, joten....Henkilöstöä käytettiin rumasti tukemaan itsekkyyttä.
Tässä eteenpäin kymmeniä mm. jääviyttä, kompurointeja, käräjillä istuntoja ym. ym.. Onko oikeasti tämän kaltaiset päättäjät millä asialla? Ja millä asialla ovat kaupungintalon henkilöstö?
KHO iski 15.6.2015 lopullisen sanan.
Kausi 2015
-muuten vissiin tapahtui näin, että kaupungintalon myyrät ja Kaurasen Askon johtama jälkikäsittely loppuun asti vietynä on niin, että pitänevät tapausta onnistuneena, mutta pahin on edessä. Koska vs. kj Veikko Tikkasen viransijaisuus unohtui kiihkossa valmistella ja saattaa oikein lailliseen tilaan, unohtui valtuuston vahvistus. Henkilöstöä on kyllä käytetty kilpenä, kelkkana, rekenä, hissinä, pyykkikoneena, linkona, uunina, ahjona, puimurina, voi voi..
--
Nämä asiat voi kuka vaan tarkistaa pöytäkirjoista, lehdistä, ja kysymällä asianosaisilta. Henkilöstöltä saa vastauksen kysyjän mukaan, kuten kuntaliitonkin lakiosastolta.
Viha ja kostonvimma tekee varomattomaksi,oletan
37
179
Vastaukset
- hyvätiivistelmä
Niin todellakin. Tämä kaikki on niin totta kuin olla ja voi. Tulostakaa arkistoihinne, että tiedätte, mistä puhutaan nyt ja tulevaisuudessa. Mitä tulee muistaa sitten kun kysytään.
- IhmetteleväKansalainen
Näinkö on todella ? Toisia syytetään riitelemisestä ja vastaan sanomisesta, eikö oikeutta saisi puolustaa ja hakea ? Tämä on suuren luokan kiusaamista.
Pyhäjärvellä asialla ovat olleet pisimpää poliittisessa vastuussa olleet luottamusmiehet ja -naiset. Miksi näin ?
- voi.hitokseen
Miten henkilöstö suostuu tähän henkipattotouhuun? palkkion toivossa?
Hyi helvetti, minkälaisia käärmeitä, hämähäkkejä, korppikotkia, hyeenoita, rottia, myyriä, nilviäisiä ja haaskalintuja kaupungin henkilöstö ovatkin poliittisen ajojahdin, syyllistämistarpeissa ja pudotuspelin rumilla käyttäytymistavoiltaan.
Onko kaupungin talouden TOSI pakollinen rakennemuutospeli saavuttanut ilmentymismuotonsa ja Pyhäjärven ahdasmielisen tuppukylän ennen kuin me itse siihen havahduimme palkanmaksijana?- oiskonäinkin
henkilöstö halasi vuosikymmenten rauhaa tehä tyylillään ja sanat ja katseet vetosi nokka miehii kannustavasti
- Komunrantanen
Nii että onkos sillä veikkoloesella valtuusthon arvioimaa ja hyväksymmää paperloesta sijjaisuudesta noen niinku palakanmaksun tueks vae saonaseuran sopimusleimallako männään HICPUL HE??
- sairaat.hoitoon
Tuo eläinopin luento ei ole järjissään olevan ihmisen tekstiä.
Mene hoitoon ja pian. Haapajärvellä on erikoislääkäreitä.
- SEKOPÄISTÄ.KIRJOITTELUA
TÄHÄN MENNESSÄ JO KAKSI ERI KIRJOITTAJAA 6:SSA KIRJOITUKSESSA!!! MINÄKIN OLE HYVÄ!!!
- kahveella
Täällä työttömät proolaiset taas vauhdissa. Ei ole muuta tekemistä, niin toisia taas herjataan. Jos heistä jotain pahaa sanoo, voi sitä itkua ja parkua.
- onnettomiamielipiteitä
Mitä, mitä sinä "kahveella" kirjoitat. Totuutta ei näytä kestävän, ei sitten millään.
En tiedä, millainen lapsuus sinullakin on ollut. Oletko teit isäin astumassa, vai onko kotikasvatus ollut tällaista.
- tässä.totuus
Aloituksen koonti on niin karua kertomaa, että sen luulisi tekevän kipeää päätekijöiden tukijoukoissakin. Kulissit eivät enää pidä eivätkä pysy kasassa, koska sepitetyt selittelyt eivät tule riittämään koossapitävänä liimana.
- lastentarha.tasoa
Kyllä se viha ja kostonhalu näkyy kirjoittajan omassa tekstissä.
Kuulut niihin todella yksinkertaisin valittajiin, joilla ei ole ymmärrystä oman kunnan tilasta, vaan pitää kiehua vanhoissa (kts vuosiluvut), lapsellisissa juoruissaan. Niin lapsellista, että lukijaa oksettaa.
Kun tämä päähenkilö on monessa työpaikassaan saanut pakit ja ei kun käräjöi.
Onkan se ilmiselvää, että ihmisessä on silloin vika - ei jokaisessa työpaikassa voi olla syy ulkopuolisissa. Näyttääpä itse päähenkilö olla kirjoittelemassakin.
Saisitte hävetä ja olla mesomatta jo. Pyhäjärviset ovat jo todella, todella tympääntyneitä tuohon samaan lauluun ja loan heittoon.
Vain vähä-älyiset pyhäjärviset lähtevät puolustamaan ex-kaupunginjohtajaa, on ihan tosi. Se on enemmistön mielipide.
Sympatiat ovat noiden nimettyjen henkilöiden puolella.- Mikävihanalkuperä
Voi suru, tulin juuri Oulun reissulta ja töksähdin tähän kirjoitteluun.
Minäkin kuulun tuohon Pyhäjärviseen, vähä-älyiseen sakkiin, joka
puolustaa oikeuksia. Ei hyväksy naisten herjaamista, jota täällä todella
harjoitetaan muodossa jos toisessa.
Nimimerkki "lastentarhatasoa" johtaa Tikkalanmäelle panettelutyylillään.
Ei siis vaikea arvata kirjoittelijaa. Sympatiaa ei tule tältä kuntalaiselta, päinvastoin.
- tässä.totuus
Kaikin mokomin, sympateeraa rauhassa ja rakkaudessa.
Minä en.
Jokainen mainittu henkilö ja muutama mainitsematon, ovat ihmisinä osoittaneet olevansa haista paskan sakkia ja lapsellisia kaikessa kerskaavuudessaan.
Jos he katuvat, myöntävät kiistattoman syyllisyytensä, maksavat aiheutuneet vahingot ja pyytävät anteeksi lehdistössä Pyhäjärven kaupungille, ja sen veronmaksajille aiheuttamansa imagotappion, niin jopa minä voin nähdä heissä palasen lokakuun taivasta. - kotikuntalainen
Kyllä todella lapsellista lähteä penkomaan vanhoja, sanon minäkin. Kotikunta on katastrofin partaalla, ja yhdet, tietyt, samat todellakin "mesovat" ihan ilman järjen hiventäkään.
Totta puhut nimim." lapsellista....",ihan oikein, että Heinolan tiedusteluihin on vastattu. Työnantajana otan tarkan selvyyden, millaisen työntekijän palkkaan ja mistäpä tieto muualta kuin entisiltä työnantajilta ja työpaikoista. Virhe täälläkin on ollut, olla tarkemmin selvittämättä R-vaaran taustoja.
Kokemuksesta sanon, etten valitse työntekijää, jos edellisissä paikoissa on ollut sosiaalisessa kanssakäymisessä ongelmia. CV ei aina kerro kaikkea, toki se, että työpaikat vaihtuvat tiheään on jo hälyttävä merkki.
Kyllä nuo valittajat ovat laajalti ainakin yrittäjien keskuudessa koettu, en viitsi sanoa miksi, mutta ei järjen hiventäkään, kuten sanot.- tässä.totuus
Ohoi, järkisyyt muka nyt ovat olleet aloituksessa mainittujen tekijöiden motiivina? uskokoon ken tahtoo, ihan huuhaa selityksiä.
Henkilökohtaiseen jahtiin tyypit lähtivät, perin juurin kotikutoisista syistä ja innokkeista. ei kuule ole näin.
Ne ovat henkilökohtaisia, henkilöön kohdennettuja, henkilökohtaisuuksiin mennen.
Katso oikein tarkkaan pöytäkirjaukset, ja vastineet ja valitukset.
Katso, lue, vertaa ja äänestä sen jälkeen puolesta tai vastaan puolustamiesi ihmisten mukaan. On olemassa niin suurenluokan virkarikoksia jo tutkinnan alle painettuina, että menetysten määrä on suunnilleen tiedossa, 1 miljoona euroa.
ps. tämä kirjoittelu täällä ei nouse tyhjästä, niille on perusteet ja samalla tämä on laaja kansan arvioima psykologinen "testi", sopivatko mainitut henkilöt mihinkään ihmiskategoriaan sivistyneessä elämässä. - isoja.lukuja
Nuo puheet olemattomasta miljoonasta on yhtä naurettavia kun alkais väittää Proolaisten aiheuttaneen valituksillaan Pyhäjärvelle miljardin kulut! Ja miljardikin on paljon!
- Komunrantanen
isoja.lukuja kirjoitti:
Nuo puheet olemattomasta miljoonasta on yhtä naurettavia kun alkais väittää Proolaisten aiheuttaneen valituksillaan Pyhäjärvelle miljardin kulut! Ja miljardikin on paljon!
Jooh ei oo tullunna toesaalta vieläkkään vastausloesta notta onkho sillä veikkoloesella minkäänlaesta valtuusthon katselmoemaa, arvioemaa ja hyväksymmää virallista paperloesta sijjaisuudesta noen niinku palakanmaksun tueks HEHE se ei kato loppupelleissä saunaseuran leimaloenen riitä HICHIC PULPULPULI HEHE. ja eikös Titta oo ihan oekeusasteissa ollunna oekeessa ja voettanna noeta juttuloesia, heinolassaki HEHE ei kae siinä muuta ku veronmaksajaloeset on vähä huolissaan tuostha 7500 euroloese täösin tyhyjästä edustus ja saonomismomenttiloesesta, kah ku sille rahalle oes parempaaki käöttöö HEHE. Noh on tuota asiloesta aenaki kysytty, notta turuha marista jos tulevaesuuvessa hiirlöesen loukku laokee HEHE
- eänestäjä
tässä.totuus kirjoitti:
Ohoi, järkisyyt muka nyt ovat olleet aloituksessa mainittujen tekijöiden motiivina? uskokoon ken tahtoo, ihan huuhaa selityksiä.
Henkilökohtaiseen jahtiin tyypit lähtivät, perin juurin kotikutoisista syistä ja innokkeista. ei kuule ole näin.
Ne ovat henkilökohtaisia, henkilöön kohdennettuja, henkilökohtaisuuksiin mennen.
Katso oikein tarkkaan pöytäkirjaukset, ja vastineet ja valitukset.
Katso, lue, vertaa ja äänestä sen jälkeen puolesta tai vastaan puolustamiesi ihmisten mukaan. On olemassa niin suurenluokan virkarikoksia jo tutkinnan alle painettuina, että menetysten määrä on suunnilleen tiedossa, 1 miljoona euroa.
ps. tämä kirjoittelu täällä ei nouse tyhjästä, niille on perusteet ja samalla tämä on laaja kansan arvioima psykologinen "testi", sopivatko mainitut henkilöt mihinkään ihmiskategoriaan sivistyneessä elämässä.Pöljiä nämä pro-ukot ja akat. Ihan KIVIPÄETÄ, ei sinne mahu ku yks asia ja se on tiitu. Vaekka se on muninna monessa paekassa - uskokee nyt kivipeät.
Tiitu voan pitäs soaha takas, vaekka on nyt onnessaa ku ei tarvii kärsii pyhäjärvisii.
Tiituki muuten kirjottaa ahkerasti palstoilla ja proohan siitä kärsii ens voaleissa.
Ee myö pyhäjärviset pro-kivipäetä eänestetä.
- jokoratkaistu
"Yksi heistä on jo jäänyt tekosistaan kiinni".
Onko se se kunnianloukkaus? mitä sille kuuluu?- höpönlöpönjuttuja
Höpö höpö-juttuja! Mitään ei ole edes tutkinnassa!
- oletkokeskipisteessä
Mistä sinä muuten tiedät? Oli paljon puhetta, että maaliskuussa tulee tietoa.
- huhujenhuhu
oletkokeskipisteessä kirjoitti:
Mistä sinä muuten tiedät? Oli paljon puhetta, että maaliskuussa tulee tietoa.
Oli aikoinaan jopa tarkka tieto, 17.12.2015!! Ei tullut, eikä tule!
Missähän "oli paljon puhetta, että maaliskuussa tulee tietoa"? Proolaisten kerhoillassako? - kotikuntalainen
Kunnianloukkausta on aloitustekstissä mainittujen haukkuminen. Jokainen muukin normaali ihminen olisi varoittanut R-vaarasta.
Oli ollut jo Etelä-Suomessa tietoa hänestä, mutta ei vaan ehtinyt kantautua pyhäjärvisten tietoon ajoissa.
Nyt mitä enemmän käräjöi sitä enemmän maine tahraantuu. Luulisi jo hänen itsensäkin asian ymmärtävän ja lopettavan.
Jos olisin R-vaara nyt , niin menisin rahoineni ulkomaille sen lakimiehen kanssa - tienestit riittävät molemmille. - keskustalainen
kotikuntalainen kirjoitti:
Kunnianloukkausta on aloitustekstissä mainittujen haukkuminen. Jokainen muukin normaali ihminen olisi varoittanut R-vaarasta.
Oli ollut jo Etelä-Suomessa tietoa hänestä, mutta ei vaan ehtinyt kantautua pyhäjärvisten tietoon ajoissa.
Nyt mitä enemmän käräjöi sitä enemmän maine tahraantuu. Luulisi jo hänen itsensäkin asian ymmärtävän ja lopettavan.
Jos olisin R-vaara nyt , niin menisin rahoineni ulkomaille sen lakimiehen kanssa - tienestit riittävät molemmille.tottahan tuossa kirjoitetaan aloituksessa meinaan...Normaali inhimillisesti ajatteleva, oikeuden mukainen ihminen ei moiseen sorru. Kuten aloituksessa mainitut, eikä he liene ainoat.
Minä olen aktiivisesti seurannut tapahtumia, Rinnevaara ei ole tehnyt mitään
väärää kuntalaisia kohtaan... PAITSI HOITANUT REHELLISESTI kunnan asioita.
Tuosta aloituksesta nostaisin esiin käräjä nikkarit ja maineen puhdistajan,
sekä puhdistettavan, rajansa kaikella.
Jos minä olisin joku noista aloituksesta mainituista painuisin maan rakoon,
anelemaan anteeksi antoa.... onhan tuossa "kolmen kopla" - KuntalainenMinäkin
Hei sinä kotikuntalainen.
Jokainen luonnollisesti puolustaa itseään, niin kaupunginjohtaja Rinnevaarakin. Mitä itse olisit tehnyt, tyytynyt kiusaamiseen vai hakenut oikeutta itsellesi? Vastaa .
Hän on voittanut kaikki jutut, siis ollut oikeassa, vai voitko väittää muuta. Pyhäjärven politikot itse kiehuttivat itselleen katkeran sopan. Sitä saa, mitä tilaa. - kotikuntalainen
KuntalainenMinäkin kirjoitti:
Hei sinä kotikuntalainen.
Jokainen luonnollisesti puolustaa itseään, niin kaupunginjohtaja Rinnevaarakin. Mitä itse olisit tehnyt, tyytynyt kiusaamiseen vai hakenut oikeutta itsellesi? Vastaa .
Hän on voittanut kaikki jutut, siis ollut oikeassa, vai voitko väittää muuta. Pyhäjärven politikot itse kiehuttivat itselleen katkeran sopan. Sitä saa, mitä tilaa.En olisi joutunut kiusatuksi.
Tiedätkö mikä ero on älykkäällä ja viisaalla. Ero on, että älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei joutuisikaan.
R-vaaralla voi olla älykkyyttä, jolloin selviytymiskeinoja on käräjöinti, mutta viisautta toimia niin, ettei tarvitse käräjöidä puuttuu.
Ihmissuhdetaidot vaativat hyvän itsetunnon, joka kestää kolhutkin ja asialinjaa toiminnassa.
Tuo kiusatuksi tuleminen jo ennen Pyhäjärveä (Neuroko se oli), on vaan todiste jostakin, joka olisi pitänyt tulla tiedoksi ennen valintaa tänne. - tässä.totuus
kotikuntalainen kirjoitti:
En olisi joutunut kiusatuksi.
Tiedätkö mikä ero on älykkäällä ja viisaalla. Ero on, että älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei joutuisikaan.
R-vaaralla voi olla älykkyyttä, jolloin selviytymiskeinoja on käräjöinti, mutta viisautta toimia niin, ettei tarvitse käräjöidä puuttuu.
Ihmissuhdetaidot vaativat hyvän itsetunnon, joka kestää kolhutkin ja asialinjaa toiminnassa.
Tuo kiusatuksi tuleminen jo ennen Pyhäjärveä (Neuroko se oli), on vaan todiste jostakin, joka olisi pitänyt tulla tiedoksi ennen valintaa tänne.Henkilöitä on moneen lähtöön, niin se on työpaikoissakin, joku tykkää joku ei.
Työkavereita ollaan valmiita sivaltamaan oman edun takia, esimiestä, jolla on munaa, ei pidetä ystävänä eikä kaverina, mitä siitä tulisi jos esimies "avaisi itsensä työpaikan kahvihuoneessa".
isä camillo on tällä kertaa vain käymässä. muistakaa tämä ja näin te sen taidatte juuri halutakin. - Komunrantanen
kotikuntalainen kirjoitti:
En olisi joutunut kiusatuksi.
Tiedätkö mikä ero on älykkäällä ja viisaalla. Ero on, että älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei joutuisikaan.
R-vaaralla voi olla älykkyyttä, jolloin selviytymiskeinoja on käräjöinti, mutta viisautta toimia niin, ettei tarvitse käräjöidä puuttuu.
Ihmissuhdetaidot vaativat hyvän itsetunnon, joka kestää kolhutkin ja asialinjaa toiminnassa.
Tuo kiusatuksi tuleminen jo ennen Pyhäjärveä (Neuroko se oli), on vaan todiste jostakin, joka olisi pitänyt tulla tiedoksi ennen valintaa tänne.Niiih eihä siihe mukavvuusaluehegemonialoeseen sua puuttua ehei HEHE voe kele jos pittäis töetäki tehä palakkaloesen etteen no kyllähä siinä sitte mielesä pahottaa HIC PUPUL kahaveetauko on tabuloenen HEHEHE
- yskänymmärränkiero
kotikuntalainen kirjoitti:
En olisi joutunut kiusatuksi.
Tiedätkö mikä ero on älykkäällä ja viisaalla. Ero on, että älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei joutuisikaan.
R-vaaralla voi olla älykkyyttä, jolloin selviytymiskeinoja on käräjöinti, mutta viisautta toimia niin, ettei tarvitse käräjöidä puuttuu.
Ihmissuhdetaidot vaativat hyvän itsetunnon, joka kestää kolhutkin ja asialinjaa toiminnassa.
Tuo kiusatuksi tuleminen jo ennen Pyhäjärveä (Neuroko se oli), on vaan todiste jostakin, joka olisi pitänyt tulla tiedoksi ennen valintaa tänne.Niinpä niin, kuten nykyinen sivistysjohtaja on kerran sanonut tilanteessa:"Parempi olla onnellinen kuin oikeassa" Mitä tämä sinulle sanoo ?
- MinäPyhäjärvinen
Kyllä asiat aina muuttuu, kun uusi henkilö tulee kuvioihin.
Niin Pyhäjärvelläkin, kun uusi kaupunginjohtaja tuli, hänet valittiin JOHTAJAKSI. Johtaja sanoo miten asiat tehdään ja alaiset joutuvat työskentelemään hänen tahtomallaan tyylillä.
Niin Pyhäjärven kaupungintalollakin olisi pitänyt asioiden hoitua. Taisi vain olla niin itsetietoisia frouvia ja herroja, täällä henkilökunnassa, että mitään ei haluttu muuttaa, entinen malli oli mukavampi. Sopivasti vielä sympatiaa sivusta, politikoilta ,kavereilta vuosikymmenten takaa. Henkilökunnan änkyröinti sai siunauksen sivustaohjaajilta.
Että näin Pyhäjärven kaupungissa. Nyt on taas kivaa ja leppoisaa, kun vanha herra leppoisasti "johtaa". Asiat menee entisellä painollaan, niinkuin on mennyt jo 30-vuotta.
Onhan ollut kaivos, joka on tuottanut verotuloja. Mutta, mutta , entäs sitten kun...
- tässä.totuus
Höpöhöpö ja hevonhumppaa. aloituksesta ette saisi kunnialoukkausta aikaan vaikka sen koettaisitte pystyyn kammeta. Olkaapa hyvät. Jatketaan siitä jutun alkulähteille, sopii nasevasti, sillä mainitut asiat ovat tapahtuneet ja nimet ovat olleet mukana.
Yritetty yllytys perättömään lausumaan
Mikäli henkilö pyrkii taivuttamaan toisen perättömään lausumaan tuomioistuimessa taikka törkeään perättömään lausumaan tuomioistuimessa, tuomitaan tämä henkilö yritetystä yllytyksestä perättömään lausumaan. Yritetystä yllytyksestä perättömään lausumaan tuomitaan rangaistuksena sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi.- ymmärrätkö
kuka tässä on jotain yllyttänyt?
- proo
On minulla iso perse
- sääliksi
omapa on ilosi, jos on iso ja olet siihen tyytyväinen. Ei ku menoksi vain ja ole innoissasi. Tosin nimimerkkisi osoittaa aivan muualle. On niitä isoja perseitä siellä toisaallakin, eikös olekin. Ihan pihapiirissä. On se kummaa, kun tuo takapuoli niin kiinnostaa näitä herrahenkilöiden kannattajia. Mistäs se johtuu??
- vieskalaenen
En muuta tiijä, ku että näyttää naapurisa olevan pakka sekasi ja yhtä joutilaita kirijottajia ku minäki. Järjestä ei tietoakaan, ei mullakaan. Ruvetkaa töehin.
- fg89
Eikait vieska kuulu lähellekkää noapuriks. Pysy vuan siellä, eläkä...
- voireppanaa
Onko ne taas alkaneet kiusaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418