Oli eilen naistenpäivään ns. "varaslähtö" hiukan ikääntyneimmän ladyn luokse kutsu.
Entisajan malliin kunnon keitto lounas. Yllätys, yllätys jälkiruokana kunnon marjakiisseli. Eipä tuota herkkua ole maisteltu sitten "moneen ves`kesään", kuten täkäläinen sanonta kuuluu. Yhä vieläkin suussa ja mielessä maistuu kiisseli.
Mihin muuten on unohtunut kiisseli, joka on ruuansulatukselle hyvin ystävällinen?
Marjoja on pakastin täynnä, nyt sitten kiiselin keittoon. Ei muuta kun vettä, marjat kattilaan, suurustaminen perunajauhoilla, makeutus mielen mukainen----mikä parhainta, eipä kiisseli paljon kukkaroon lovea tee. Nyt jäävätkin - smoothiet - tämän päivän suosikit unholaan. Kyllä kirkkaan värinen kiisseli aina smoothiet korvaa johon kaupan hedelmätiskiä ei tarvita, ei kermoja, rahkoja, kookosmaitoja sekä muita hapanmaito tuotteita.
Samalla tulee lapsuusaika mieleen sekä senaikaiset ruuat. Hernesoppa on jo tullut valikoimaani, illalla pussillinen herneitä hyvin huuhdeltuina yön ajaksi kattilaan likoamaan. Keitellään seuraava aamupäivä, aina ei tarvitse keitto lihaa, jos näyttää likulta voi vehnäjauholla hieman suurustaa. Muut tykötarpeeet oman maun mukaiset.
Madesoppa aika meni jo ohitse - voihan kalasopan kaikista muistakin kaloista keittää, vaikka ahvenen tirrreistä. Ihan kukkarokin iloitsee näistä herkuista.
Näissä merkeissä, "Hyvää Naistenpävää" kaikille palstalaisille myös HEILLE ah`niin ihanille ruusuttajille, poskiksien kiitoksin !
Kiisseli naistenpäivän menu
1
<50
Vastaukset
- Ramoona_
Ei ole kiisseli minulta unohtunut...päinvastoin : ainakin viikottain sitä valmistan, välillä ohuemmmaksi marjakeitoksi. Teen sen hiukan eri tavalla : Kylmään veteen kattilaan perunajauhot ja toisinaan loraus vahvaa mehua , sekoitan kuumennettaessa koko ajan, kunnes sakenee ja kirkastuu. Sitten runsaasti jäisiä marjoja , jotka sulavat sopivasti tuoreen veroisiksi, mutta eivät hajoa. Sokeria melko vähän, pinnalle kannattaa ripotella myös, ettei tule kettoa, siis ei kuoretu. Vadelma mustikka on vakioyhdistelmä, mansikka raparperi on kiva pari, karvianenkin yllättävän hyvä, sen voi siivilöidä. Mantelin ystävänä ripottelen joskus mantelilastuja kiisselini päälle, joskus nokare jäätelöä.
Hernerokan tekoa välttelen, tekosyynä se, että soppatykissä siitä tulee parasta. Minun yrityksissäni herneiden kuoret ovat erottuneet ikävästi ja lopputulos on ollut vetinen. Purkistahan sitä saa ja hiukan silputtua savukinkkua, joten ei ihan sekään suomalainen perinneruoka tule hylätyksi. Muunlaisia keittoja kyllä paljonkin keittelen , kalakeitto eilen vaihteeksi tuoreesta isosta turskasta leikatusta fileestä , jota on ollut saatavissa hyvin täällä viime aikoina Cittarin kalatiskillä ja Lidlissäkin on tuoreita pieniä kahden palan pakkauksia. Mielestäni se muistuttaa madetta, valkeaa ja maukasta.Paneroituna ja öljy-voiseoksessa paistettuna se on kulinaarista herkkua, sitruunaa puserrettuna päälle...nam. Turskaa sai vielä 1980-luvulla hyvin ihan Espoon edustalta mereltä syvänteistä pilkkimällä, sitten se katosi. Suolapulssit voivat sen taas takaisin tuoda rannikon läheisyyteen.
Naistenpäivää olemme joskus viettäneet entisten kollegoiden kanssa valmistamalla jonkun kotona keitto- ja sämpylälounaan ja laittamalla ruokarahat kehitysmaiden Naisten pankkiin. Nyt se ei ihan naistenpäivään osu, mutta päivä on jo sovittu.
Ainakin yksi kukkakimppu on tulossa, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät. Sähköposteja lähettelen ja saan, kivaa että palstallakin asia on esillä. :)
Iloista naistenpäivää !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422