Ei pelkoa Suomessa kaikki ahdistelijat Ruotsissa

Ruotsissa Östersundin poliisi on varoittanut, ettei naisten tulisi mennä yksin ulos pimeällä. Poliisi tiedotti asiasta eilen pitämässään lehdistötilaisuudessa. Östersundin pormestari on tyrmännyt poliisin varoitukset, kertoo The Local.

Poliisin mukaan se varoitti asiasta, koska alueella on ilmoitettu ainakin kuudesta naiseen kohdistuneesta hyökkäyksestä helmikuun 20. päivän jälkeen.

– Poliisi kulkee nyt varoittamasta naisia siitä, että he eivät liikkuisi yksin kaupungilla. Todistamme huolestuttavaa suuntausta, alueen poliisipäällikkö Stephen Jerand kommentoi ruotsalaislehdille.

– Tämä on vakavaa, haluamme suojella naisia ja siksi puhumme tästä.

Jerandin mukaan Östersundin keskustassa oli muun muassa tapahtunut viikonloppuna raiskauksen yritys. Poliisi kertoi myös tutkivansa bussiasemalla tapahtunutta epäiltyä 10-vuotiaan ahdistelua.

Poliisin varoitusta kritisoitiin kuitenkin saman tien laajasti ympäri Ruotsia.

– Ei ratkaisu voi olla se, ettei ulos mennä tuollaisen varoituksen takia. Monet naiset ovat yötöissä esimerkiksi hoitoalalla. Mitä heidän muka pitäisi tehdä?, Östersundin pormestari Ann-Sofie Andersson kommentoi SVT:lle.

Andersson moitti poliisia siitä, etteivät nämä ilmoittaneet kunnan johdolle aikeistaan julkaista kyseistä varoitusta.

Keskustapuoluetta edustavan Johan Hedinin mukaan varoitus antaa naisille väärän viestin.

– On väärin kehottaa naisia muuttamaan käytöstään rikollisten takia. Tämä johtaa ihmisiä väärään suuntaan, jos uhrien on sopeuduttava hyökkääjien käytökseen, Hedin totesi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kyllänerggitietää kirjoitti:

Ruotsissa Östersundin poliisi on varoittanut, ettei naisten tulisi mennä yksin ulos pimeällä. Poliisi tiedotti asiasta eilen pitämässään lehdistötilaisuudessa. Östersundin pormestari on tyrmännyt poliisin varoitukset, kertoo The Local.

Poliisin mukaan se varoitti asiasta, koska alueella on ilmoitettu ainakin kuudesta naiseen kohdistuneesta hyökkäyksestä helmikuun 20. päivän jälkeen.

– Poliisi kulkee nyt varoittamasta naisia siitä, että he eivät liikkuisi yksin kaupungilla. Todistamme huolestuttavaa suuntausta, alueen poliisipäällikkö Stephen Jerand kommentoi ruotsalaislehdille.

– Tämä on vakavaa, haluamme suojella naisia ja siksi puhumme tästä.

Jerandin mukaan Östersundin keskustassa oli muun muassa tapahtunut viikonloppuna raiskauksen yritys. Poliisi kertoi myös tutkivansa bussiasemalla tapahtunutta epäiltyä 10-vuotiaan ahdistelua.

Poliisin varoitusta kritisoitiin kuitenkin saman tien laajasti ympäri Ruotsia.

– Ei ratkaisu voi olla se, ettei ulos mennä tuollaisen varoituksen takia. Monet naiset ovat yötöissä esimerkiksi hoitoalalla. Mitä heidän muka pitäisi tehdä?, Östersundin pormestari Ann-Sofie Andersson kommentoi SVT:lle.

Andersson moitti poliisia siitä, etteivät nämä ilmoittaneet kunnan johdolle aikeistaan julkaista kyseistä varoitusta.

Keskustapuoluetta edustavan Johan Hedinin mukaan varoitus antaa naisille väärän viestin.

– On väärin kehottaa naisia muuttamaan käytöstään rikollisten takia. Tämä johtaa ihmisiä väärään suuntaan, jos uhrien on sopeuduttava hyökkääjien käytökseen, Hedin totesi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu