Koko ajan jahketaan vaan että ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa ja ahdistaa jne.
Älkää antako "AHDISTAA", vaan yrittäkää että ei "AHDISTA".
Menkää muille palstoille ja saakaa muuta ajateltavaa, olkaa myönteisiä, älkää rypekö itsesäälissä.
Että näin siis.
Älkää antako "AHDISTAA", vaan yrittäkää että ei "AHDISTA".
Menkää muille palstoille ja saakaa muuta ajateltavaa, olkaa myönteisiä, älkää rypekö itsesäälissä.
Että näin siis.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Sinun itsesi paikka on muilla palstoilla. Tämä on nimenomaan ahdistuspalsta ja täällä puhutaan ja saa puhua ahdistusta.
Jos on elinikäinen ahdistushäiriö ja muita diagnooseja päälle, niin on ihan ymmärrettävää, että niistä puhutaan pakoissa, joissa niistä voi puhua.
Toki elämässä kannattaa kiinnittää huomio elämän terveisiin piirteisiin ja yrittää vahvistaa sitä puolta, sillä oireet eivät ole koko elämä. Mutta joskus oireet ovat niin voimakkaat että ne pysäyttävät ja kaikki hoidot on jo vuosikymmenten mittaan läpikäyty.
Oireista puhuminen ja kokemusten vaihtaminen on kaikkea muuta kuin itsesääliä. Aloittajan kannattaisi opetella lukemaan sitä, mitä kirjoitetaan, tajuta vivahteita. Lisäksi kannattaisi opetella empatiaa, eläytymistä toisen ihmisen asemaan. Jatkuvat ja voimakkaat oireet voivat vetää mielen tosi matalaksi ja oman olon surkuttelu tai toivottomuus tai mikä se tunne sitten onkin, on aivan oikeutettu.
Julmasti sanottu, mutta kaiken itsensä kieriskelyn ympärillä vähän saattaa lohtua ja helpotusta löytyä siitäkin, että ei itsellä - vielä - ole kaikkein pahimmin ja hulluimmin. Tosiaan on paljon ihmisiä, joilla on paljon heikommin ja huonommin kuin minulla. Miksen siis antaisi itseni iloita siitä, mitä minulla vielä on jäljellä?
Toisaalta, tuntuu tuntu ihan hyvältä, kun voi ehkä jotakuta ihan vierastakin jollain omalla oivalluksellaan, kokemuksellaan, tiedollaan auttaa.
Minä en oikein ymmärrä, mitä iloa on siitä, jos huoma jollakulla menevän huonommin. En halua sellaista, se ei tunnu ollenkaan mukavalta. Minä en myöskään koskaan vertaa, en ole kasvanut sellaisessa ympäristössä, jossa verrattaisiin koskaan ketään keneenkään. Toiset ihmiset vain ovat, mutta heitä ei arvioida mitenkään. En osaa pitää vertaamattomuutta pahana asiana.
Juurihan sinä vertaat itseäsi kertoen, kuinka erinomainen olet, kun et voi vertailla itseäsi kehenkään ja et ole kasvanut sellaisessa ympäristössä.
Kyllä kaikki kuule vertailevat. Sinäkin.
Mitä sinun kaltaisesi tyttö tekee tällaisessa paikassa?
Me ollaan kuule aika sippiä porukkaa, pirun ahdistuneita muutenkin, anna meidän olla rauhassa. Monet vahvoissa lääkkeissä ja eläkkeellä tai muutoin lopussa.
Ai mitäkö, tyttö? Noh, ihan miten vaan.
Mutta itse kysymykseen... eli mitäkö teen tällä palstalla? No ihan mielenkiinnosta olen katsellut näitä eri palstoja Suomi24 keskustelualueella ja täytyy sanoa, että ankeimmat otsikoinnit todellakin löytyvät täältä henkisen hyvinvoinnin ja mielenterveyden osiosta.
No olkaa minkälaista porukkaa tahansa, mutta yrittäkää kato ajatella niitä muitakin kärsiviä ja ahdistuneita niin, että voisitte kantaa kortenne kasaan menemällä vaikka töihin, jos ei muu kuin ahdistus vaivaa. Siitäkin selviää. Monet ymmärtävät tänä päivänä ahdistuneisuus häiriöistä ihmistä.
Sieltä eläkkeeltäkin olisi päässyt pois oikeilla lääkityksillä ja tuella, mitä voi hakea joko ammatti-ihmisiltä (Huom! Alansa todella osaavalta ammatti-ihmiseltä), perhe on myös suuri tuki tällaisessa asiassa. Ystävistä puhumattakaan.
Kuntoutua pitää yrittää, ei ole mukava jäädä makaamaan loppu iäksi sänkyyn ja tuijotella seiniä ja miettiä kun elämä lipuu ohitse.
Ette ehkä ymmärrä kantaani, ja että yritän tavallani auttaa teitä!
Monta kertaa olen täällä jakanut elämänuskoa ja yrittänyt teitä saamaan itseänne muihin ajatuksiin, ja että katselisitte elämäänne myönteisemmin.
Olen ihan tosissani sitä mieltä, että kun koko ajan jahkaa, että onpa ahdistusta ja että toiset jahkaavat lisää, että täällä on vielä enemmän ahdistusta, niin se ei auta teitä, vaivutte vaan syvemmälle itsesääliin.
Oma äitini on oiva esimerkki; koko ajan kaikki on kurjasti.
Itse olen taas täysi optimisti, koko ajan yritän ja olen myönteinen.
Täällä olen tosi monta kertaa aina milloin ketäkin tukenut ja rohkaissut. Kiitostakin olen saanut, kiitti!
Sama juttu kuin että kokoajan jankkaa omista sairauksistaan. - Ne vain lisääntyvät sillä tavalla. Ja sillä tavalla ruokkii niitä sairauksiaan.
Omista sairauksistaan ei pitäisi muuten kertoa ollenkaan.
No, - jätän teidät tänne huokailemaan "ahdistuksistanne".
Sanon vain viimeisen kerran että te itse aiheutatte omat ahdistuksenne!
ite en oo ahdistunut, ja siksi olen yrittänyt auttaa teitä näkemään, että saisitte paljon aikaan, kun kääntäisitte ajatuksenne ja tunteenne myönteiseksi!
No alkakaahan haukkua nyt sitten minua.
Minä en vain tule tälle ANKEALLE palstalle niitä lukemaan.
Kaunis kevätpäivä odottaa ja mieli kirkastuu.
Kuka täällä "koko ajan jahkaa"? Kuka on vaipunut itsesääliin ja miten se näkyy?
On itsestään selvää, että kun ollaan tällä palstalla, niin puhutaan ahdistuksesta. Se ei kuitenkaan tarkoita - aika erikoista, että täytyy vääntää rautalangasta - että ihminen palstan ulkopuolellakin koko ajan ajattelee diagnoosejaan ja oireitaan.
Esimerkiksi itselläni on rajoitteistani huolimatta (liian myöhään todettu ADHD, määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö ja paniikkihäiriö) koko lailla normaali elämä. Olen edelleen työelämässä ja kiinnostunut kehittämään itseäni ammatillisesti, vaikka olisin jo päässyt vanhuuseläkkeelle. Minulla on yksi monivuotinen tärkeä harraste, jota harrastan joko yksin tai käyn harrastuspiireissä. Mieskin tuossa aina välillä poikkeilee. Matkustelemme ulkomailla sen mitä rahavarat antavat periksi. Meillä on aikuinen lapsi, joka on erittäin monipuolisella tavalla aktiivinen omassa elämässään.
Lisäksi seuraan aktiivisesti maailmantapahtumia ja minulla on paljon näkemyksiä niistä, jos joku vain viitsii kuunnella eli on kiinnostunut muustakin kuin omasta elämästään.
Mikään edellä mainituista ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että minulla on ollut elinikäiset oireet, erittäin paljon hoitoa takana, turhaa enimmäkseen, koska ahdistuneisuuden taustalla olevaa ADHD:ta ei ole tunnistettu.
Oma elämäni on vain yksi esimerkki. Toisilla palstalaisilla on ollut toisenlaiset elämät, toisenlaiset tarinat. Omalla aktiivisella asenteella elämään on merkitystä, mutta asenteella ei muuteta tosiasioita.
Palsta on monelle tärkeä siksi, että psyykkisistä sairauksista ja rajoitteista ei puhuta muualla. Esimerkiksi minulla ei tiedä muut kuin mies ja lapsi ja ammattiauttajat, ei kukaan muu elämäni varrella. Päällisin puolin olen aivan terveen oloinen ja virkeämpi kuin moni ikäiseni ns. terve, joka on mummoutunut jo pelkältä ulkonäöltään saati asenteeltaan. mene ja lue jotain suomi24:n 60 palstaa - huh, huh, siellä pikemminkin olisi asennekasvatus paikallaan.
Todennäköisesti tuo kritisoija käy ahdistuspalstalla, mutta kritisoi muita, kun ei halua tunnustaa tai tunnistaa omaa ahdistustaan. Miksi hän muutoin kävisi ahdistuspalstalla? Käykö kukaan talonrakennuspalstalla, jos talot eivät kiinnosta?
Narsisti kävi kehumassa kuinka hyvin hänellä pyyhkii. Oma äitinsäkin on ihan ryytynyt tuon erinomaisen narsistin vaikutuspiirissä.
Jostain syystä vain tuo narsisti tai mikä hän sitten onkaan, ei anna itsestään kovinkaan positiivista kuvaa. Empatiakyky puuttuu täysin, kyky eläytyä toisten asemaan. Kyky ymmärtää erilaisuutta on myös hukassa. Oman äidin mollaus (vaikka vanhempia voi toki perustellusti arvostella) ei tunnu hyvältä, koska se tapahtuu hyvin yleisellä tasolla, sitä miksi äiti on sellainen kuin on, ei ilmeisesti osata tai haluta eritellä.
Ylipäätään toisia kohtaan ei pitäisi esittää vaatimuksia, sillä ainut mitä ihminen voi muuttaa, on ihminen itse. Eikä aina sitäkään. Omaa itseä kohtaan pitää olla armollinen.
Se mitä kyseinen henkilö kertoo itsestään on kääntynyt häntä itseään vastaan. Itsekään en nyt tällä hetkellä jaksa tuntea häntä kohtaan minkäänlaista empatiaa, joten sanon: muhikoon omassa liemessään ja koettakoon pärjäillä omine rajoitteineen, joita näyttää riittävän.
Kyllä aloittaja on ihan oikeassa.
Ja kappas vaan, syyllistyt juuri taas noihin oireista ja sairauksista jauhamiseen. Miksi teet sitä? Kaipaatko jonkinlaista ymmärrystä? Et mua ainakaan vakuuta tolla kertomuksellasi. Eikä sun tarvitsekaan.
Oletko kuullut sanontaa: "Uskolla voi siirtää vuoren tai pari, mutta vain rakkaus parantaa." ?
Viestisi on epäselvä, mikä sen pointti on? Aloitat yhdellä asialla ja loppu on ihan hepreaa, siis tuo lainaus, miten se liittyy tähän asiaan. Selkeästikin voi kirjoittaa, i se kovin vaikeaa ole.
Ei ole sellaisia asioita kuin olla oikeassa tai olla väärässä. Pissiskäsitteitä. Niiden käsitteitä, jotka yksinkertaistavat maailman. Näkemyksiä ja mielipiteitähän nämä ovat. Minä en "kaipaa" (taas pissiskäsite) täältä mitään. Minä keskustelen. Käytän kyllä toisinaan itseäni esimerkkinä havainnollistaakseni asioita.
Ja ahdistuspalsalla puhutaan ahdistuksesta, sen nyt luulisi olevan itsestään selvää. Mistä täällä pitäisi puhua? Koiran kusetuksesta?
Kyllä sä tajusit mun pointin varsin selvästi, yrität vain kyseenalaistaa sen, jotta todistaisit, ettet ottanut sitä itseesi.
Ja kyllä on todellakin sellaisia asioita, joissa voi olla joko väärässä tai oikeassa. Oletko kuullut luonnonlaeista?
Oletan, ettet ainakaan ole aiheeseen perehtynyt, kerta pystyt tosissasi väittämään tuollaista. :D
Kyllä sä olet se yksinkertaistaja.
Yleensä juuri ne, jotka kuvittelevat olevansa fiksuja ja kyseenalaistavat filosofisella tavalla kaiken, ovat niitä yksinkertaisimpia. Filosofiahan ei ole edes tiede.
Fiksut pysyvät aiheessa, näkevät sen monilta eri kanteilta ja soveltavat tietoa.
Joo, täällä puhutaan nimenomaan ahdistuksesta ja mä esitin oman näkemykseni asiaan ahdistuksesta.
Jos se ei kohtaa sinun näkemystäsi, se ei tarkoita, että se olisi väärä. Joten lakkaa se oikean ja väärän tulkitseminen, kerta näitä käsitteitä ei ollut olemassa mielestäsi. :D
Olen toistuvasti todennut täällä, että olen erittäin tyhmä ja yksinkertainen. Myös pomo on oppinut sen vuosien varrella. Eli en ole millään tavoin fiksu. En ole ikinä lukenut mitään filosofista enkä lue, arvelen että monilla muilla ADHD-oireyhtymäisillä on vaikea tajuta abstrakteja asioita ja eivät ne ainakaan minua totta puhuen kiinnosta yhtään.
En valitettavasti tajunnut sitä edellistä viestiäsi, en tajua vieläkään.
Mutta sen tajuan, että jos yritän keskustella yleisellä tasolla, niin jotkut menevät henkilökohtaisuuksiin. En tiedä miksi, ehkä he vain eivät osaa keskustella mitenkään muulla tavalla kuin keskustelemalla keskustelijasta. Yleensä yrittämällä mollata tätä omien näkemystensä pohjalta.
Minun maailmassani ei ole oikeaa ja väärää. Kirkasotsaisilla stalinisteilla se oli ja kaikkihan tietävät, miten Neuvostoliittovainaan kävi.
Tämä muuten ON ahdistuspalsta. Koiran kusetuksesta puhutaan jossain muualla.
Mitä muuten ovat isot D:t? Voisiko saman sanoa selvällä suomen kielellä?
Nytkö piiloudut taas diagnoosin taakse? Että koska sulla on ADHD niin sun ei tarvitsekaan tajuta mitään?
Tuo on kyllä mukavuudenhaluista ajattelua.
Keskustelussa on aina mukana kaksi ihmistä ja näkemykset voivat poiketa valtavasti, joten mitä oikein oletat, että keskustelun pitäisi olla? Ihmiset omaavat myös tunteet ja mua ainakin henk.kohtaisesti ottaa päähän tuollainen asenne ihmisissä, ettei mitään yritetä ja todistellaan kuinka huonosti asiat ovat.
Ja toiseksi: en ole mennyt henkilökohtaisuuksiin, olen todennut oman mielipiteeni. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa.
Jos sun maailma on niin selkeä niin turha sun on sitä muille todistella. Pidä tuo luokitteleva ja ennakkoluuloinen näkemys ihan itselläsi, äläkä yritä mollata keskustelijaa omien näkemystesi pohjalta.
Vääristeletkö tahallaan lukemaasi tekstiä, kun et oikein halua ymmärtää, että kaikki eivät ole samaa mieltä ahdistuksesta?
Kiinnostaisi kuulla, millainen sinun oma ahdistuksesi on, kun tunnut tietävän kaiken ja neuvot meitä syntisiä ja kuolevaisia.
No nyt sä vetelet hatusta jotain diagnooseja ihmisille, keitä et edes tunne.
Pysytäänpä asiallisessa keskustelussa, kiitos.
Elämän tuska. On se ahdistusta?
Ahdistus - onko siihen hyvää lääkettä?
Lääkettä purkista?
Lääkitäänkö ahdistusta bensoilla? SSRI-lääkkeillä?
Mä en halua adistua mutta se vaan tulee. Mulla on mm. sosiaalistentilanteidenpelko, paniikkihäiriö ja persoonallisuushäiriö. Näistä diagnoosit. En nuorempana ajatellut että kaikki on huonosti. Vanhetessa kun piti itse alkaa hoitamaan omia asioita, opiskelemaan ja työllistymään huomasin että se on kamalaa. En haluaisi että se olisi mutta se vaan on. Tuo ahdistus nousee jostain eikä sille voi mitään. Terapiassa istuttu vuosia mutta paskat edelleen ahdistaa kaikki. Näin se vain menee kun on noita ahdistuneisuushäiriöitä eli silloin ei puhuta tavallisesta ahdistuksesta jota jokainen joissain elämänsä vaiheessa kokee. Vaan se ahdistu liittyy kaikkeen.
Pitäisiköhän sinun vaihtaa terapeuttia? Tunnetko olosi yhtään paremmaksi edes terapiaistuntojen jälkeen tai tuleeko mieleesi uusia ajatuksia? Jos ei, niin vaihto on paikallaan.
Kaikki ammattiauttajat eivät sovi kaikille ja on ammattiauttajia, jotka eivät sovi oikein kellekään. Ovat kouluttautuneet ammattiin hoitaakseen itseään ja se ei ole hyvä lähtökohta.
"Jotta voisit löytää, täytyy hetkeksi kadottaa
Vaan et silloinkaan ole yksin, toivo kantaa kulkijaa"
Unohda siis nuo diagnoosisi ja elä niin kuin normaali ihminen. Vain siten voit parantua.
Jos jatkuvasti jauhat kuinka asiat ovat paskasti ja olet kiittämätön elämän lahjasta niin ei kait se elämä voikaan hymyillä. Ihan selvä juttu.
Ihminen voi elää kuin normaali ihminen myös diagnoosien kanssa.
Eikä ole olennaista, parantuuko hän. Jos ei parannu, ei kannata syyllistyä.
Ei diabeetikoitakaan syyllistetä siitä, että sairaus ei parane. Eikä verenpainepotilaita eikä....
Kaikenmailman kliseet ja lauseet voi unohtaa. Kannattaa elää itse eikä hakea muualta kainalosauvoja.
Elämä ei ole lahja eikä kaikella ole tarkoitusta eikä taivaalta sada kultakolikoita eikä jesse kävellyt veden päällä, paitsi jos se järvi oli jäässä, mutta sillä leveysasteella järvet harvoin sitä ovat. Järki on joillakuilla jäässä ja potta päässä. Tukassa on takku ja kädessä hakku. Sekassa reikä ja ihminen ei uskalla sanoa eikä. Joskus on harmaa hapsi, mutta vielä on ihminen lapsi.
Ensin sanot, että ihminen voi elää kuten normaali ihminen myös diagnoosiensa kanssa, sitten vetoat itse aiheutettuihin sairauksiin? :D Mikähän logiikka tässäkin on?
Elämä on lahja, sitä tulee arvostaa. Jokaisella ei ole edes mahdollisuutta elää sitä niin kuin haluaisi, joten ihan kiittämätöntä tuollainen touhu, mitä sinäkin edustat.
Ainahan sä voit runoilla jotain helpotukseksi, mutta totuus on kuitenkin se, että sun pitäisi ottaa itseäsi niskasta kiinni, kirjaimellisesti.
En tiedä, mitä voisin tehdä enempi elämäni hyväksi kuin mitä olen jo tehnyt. Ammattiauttajat ihmettelevät, mitä pidän ärsyttävänä, ilmeisesti he ovat tottuneet passiivisiin alistujiin. Normaalia elämää voi elää ahdistuneenakin. En kuitenkaan nimitä sitä kliseisesti itsensä niskasta kiinni ottamiseksi, vaan oman elämän ohjaamiseksi, rajoituksista huolimatta.
Kliseet tai jesse tai isis eivät ole ratkaisu. Ei myöskään toisten elämän arvostelu. En tiedä, mitä ovat itse aiheutetut sairaudet. Lapsuusiän diabetes tai taipumus verenpainetautiin ovat usein perinnöllisiä. Tunnen kummankin edustajia ja eivät he omilla elintavoillaan ole sairauksiaan aiheuttaneet. Miten esimerkiksi viisivuotias lapsi olisi voinut tehdä sen, kun hänellä todetaan diabetes?
Tässä se virhe tehdäänkin, että kun jälkipolvelle ylipäätään siirretään tällaisia sairauksia. Onko se järkevää? Ei mielestäni.
Siksi toisekseen, tällaisia lapsia tulisi opastaa miten elää mahdollisimman terveellisesti niin, ettei se diabetes vaivaa siellä taustalla. Miksi pitää alistua jollekin? Siis ihan tajutonta tommonen selittely, että koska tää on geeneissä niin en mahda mitään ja mun elämä on nyt tuhoontuomittua paskaa. En voi tehdä mitään.
Ryhdistäydy!
En ole mitään sun elämääsi arvostellut. Olen vain yrittänyt neuvoa sua, mutta otat kaiken niin henkilökohtaisesti ja joka asiaan näyttää löytyvän tekosyy, miksi ei kannata edes yrittää niin en tiedä onko tämä sitten turhaa.
Aloittaja ei ymmärrä sitä että ahdistuneisuushäiriö on sellainen asia jota ei voi vaihtaa pois silloin kun huvittaa, vaan se on tila joka on ja pysyy, etenkin sen vaikein muoto. Sitä pystyy lievittämään monin eri tavoin mutta sen poistamiseen ei ole olemassa mitään ihmelääkettä tai keinoa. Monet kärsivät vaikeamuotoisesta ahdistuneisuudesta vuosia, osa jopa koko loppuelämänsä.
Voihan sitä olla ahdistelematta, mutta nuo ahdistuneisuudesta johtuvat kivut ei siitä silti mihinkään itsestään tai mitenkään muutenkaan parane. Tosiaan täytyy olla ahdistumatta, sillä jos jollain konstia lisää sitä ahdistuksen määrää, niin voi vaan entistäkin huonommin.
Ahdistushan ei varmaan ole millään tavalla tekemisissä jonkun itsesäälin kanssa. Toki kaikista asioista pitäisi ajatella niin että ne eivät ainakaan kovin paljoa ahdistaisi.
Ahdistuksen voi hetkeksi unohtaa tai lievittää toisiaan. Joskus sitten ei oikein mikään kunnolla siihenkään auta. Ei aina keksi niitä riittäviä rentoutuskeinojakaan. Niitäkin on mutta ne voi myös olla sellaisia että ei sitä rentoutusta voi kovin pitkään käyttää vaan pitäisi keksiä sitten lisää rentoutuskeinoja.
Ei ainakaan saisi rasittaa liikaa, se ainakin voi lisätä sitä ahdistuksen määrää.
Ylempi ikäväKyllä varmaan oli aika oikeassa. Muita kommenttia en tainnut lukeakaan.
Varmaan kannattaisi lukea muitakin kommentteja aloittajalle. Ne ovat - vaikkakin ahdistuneiden - paljon terveemmiltä vaikuttavia kuin aloitus.
Ylipäätään on ihan älytöntä syyllistää ihmisiä näiden sairauksista ja oireista. Älkää te muutkaan ahdistuneet syyllistykö! Minä en aio sitä tehdä.
Mene sinä jakamaan ohjeitas jonnekkin muualle kun et selvästikkään ymmärrä mitään ahdistuksesta.
Tarkoitin tietenkin aloittajaa.
Se on jollain tavoin sairaan kieroutunut ihminen. Ei sille pitäisi oikeastaan edes vastata, vaan antaa sen höpistä omiaan. Kyllä ketju jossain vaiheessa loppuu, kun kukaan ei enää sitä huomioi, sitä se selvästi kerjää. Vissin saamatta seksiä pitkän aikaa, työpaikka mennyt alta yt-neuvotteluiden tuloksena tai omat murrosikäiset lapset olleet rasittavia, kärsineet kasvukipuja. Taloyhtiöön tulossa hintava putkiremontti tai omakotitalossa todettu kattovuoto. Tai sitten se on vain niin ruma ja läski, ettei se kestä katsoa omaa peilikuvaansa eikä sillä ole kanttia laihduttaa. Loppuneet vaatteista koot 56:een, isompia ei ole tarjolla kuin saksalaisille naisille nettikuvastossa ja ne on aloittajalle liian kalliita (ja ennen pitkää pieniä, kun se syö sata pääsiäismunaa, kun oikeata ei saa).