Zonettelle :)

Menin rakastumisen ensimmäisen kerran elämässäni vhän myöhemmällä iällä. Tämä toinen teki aloitteen tapailuun, kehui ihanaksi ja kauniiksi sekä viittasi puheissaan selvästi siihen, että viehätän häntä muutenkin kuin vain platonisena ystävänä. Muutin lopulta myös häntä lähemmäs häntä, ettei olisi kaukosuhde. Hän oli siitä innoissaan ja ositte innolla muuttoani samaan kaupunkiin (meillä eei osoitteet).

Hän on kuitenkin pettynyt aikaisemmissa suhteissaan eikä halua enää ehkä koskaan seurustella kenenkään kanssa. Hän ei ehkä myöskään halua seksiä enää kenenkään kanssa. Hän puhui näistä muutettuani lähemmäs ja sanoi, että käytännössä vain ystävyys on mahdollinen. Emme ole kuitenkaan koskaan edes suudelleet. Hänen puheissaan ristiriitainen. Sanoo ettei halua mitään ja kuitenkin antaa toisaalta ymmärtää, etteivät tunteet ole vain kaverilliset.

Tämä tuntuu minusta hyvin pahalta, koska minulla on vahvat tunteet häntä kohtaan enkä toivoisi hänen jäävän vain ystäväksi, jonka kanssa ei ole mahdollisuutta koskaan olla rakastavaiset.

Mitä näet meille? Petynkö jälleen kerran? Oliko muuttoni tässä mielessä virhe? Olisiko minun parempi yrittää unohtaa hänet ja Näetkö minulle tulevaisuudessa jonkun toisen? Tässä on nyt monta kysymystä, koska asia painaa minua kovasti. Hän tuntuu minusta oikealta minulle toisin kuin kukaan ennen, mutta jäänkö vain "roikkumaan löysään hirteen"?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Rakkaudennarriko kirjoitti:

Menin rakastumisen ensimmäisen kerran elämässäni vhän myöhemmällä iällä. Tämä toinen teki aloitteen tapailuun, kehui ihanaksi ja kauniiksi sekä viittasi puheissaan selvästi siihen, että viehätän häntä muutenkin kuin vain platonisena ystävänä. Muutin lopulta myös häntä lähemmäs häntä, ettei olisi kaukosuhde. Hän oli siitä innoissaan ja ositte innolla muuttoani samaan kaupunkiin (meillä eei osoitteet).

Hän on kuitenkin pettynyt aikaisemmissa suhteissaan eikä halua enää ehkä koskaan seurustella kenenkään kanssa. Hän ei ehkä myöskään halua seksiä enää kenenkään kanssa. Hän puhui näistä muutettuani lähemmäs ja sanoi, että käytännössä vain ystävyys on mahdollinen. Emme ole kuitenkaan koskaan edes suudelleet. Hänen puheissaan ristiriitainen. Sanoo ettei halua mitään ja kuitenkin antaa toisaalta ymmärtää, etteivät tunteet ole vain kaverilliset.

Tämä tuntuu minusta hyvin pahalta, koska minulla on vahvat tunteet häntä kohtaan enkä toivoisi hänen jäävän vain ystäväksi, jonka kanssa ei ole mahdollisuutta koskaan olla rakastavaiset.

Mitä näet meille? Petynkö jälleen kerran? Oliko muuttoni tässä mielessä virhe? Olisiko minun parempi yrittää unohtaa hänet ja Näetkö minulle tulevaisuudessa jonkun toisen? Tässä on nyt monta kysymystä, koska asia painaa minua kovasti. Hän tuntuu minusta oikealta minulle toisin kuin kukaan ennen, mutta jäänkö vain "roikkumaan löysään hirteen"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu