Nyt voi olla helpottunein mielin

aikahelpottavaa

Olen aina pitänyt yhtenä (ainoana?) huonona piirteenä taipumusta lievään myöhästelyyn, mutta nyt sen on ihan tieteellisesti osoitettu olevan yhteydessä myönteisiin ominaisuuksiin. Huh, huh, olen aina tiennyt tämän.
Myöhästelytaipumus voi nimittäin olla yhteydessä myönteisiin ominaisuuksiin. Tutkijoiden mukaan myöhästelijät ovat muita ihmisiä optimistisempia ja toiveikkaampia, ja he pystyvät hoitamaan useampia tehtäviä kerrallaan. Tässä juttu:

San Diego State Universityssä tehdyn tutkimuksen mukaan myöhästelijät taas ovat aikatauluja noudattavia rennompia ja he sopeutuvat ympäristöönsä paremmin. He eivät myöskään ole yhtä itsepäisiä kuin ajoissa olijat. Myöhästelijä näkee helpommin suuria kokonaisuuksia, eikä stressaa pikkuasioista. Sen sijaan hän ei oikein osaa arvioida ajan kulkua.

Myöhästelytaipumuksesta on vaikea päästä eroon, koska taipumus johtuu luonteenpiirteistä ja on osa persoonallisuutta.

- Suurin osa myöhästelijöistä on myöhästellyt koko elämänsä ajan ja he myöhästelevät kaikenlaisista toimista, kuvailee aiheesta kirjan kirjoittanut yritysjohdon konsultti Diana DeLonzor.

Kaikesta huolimatta kroonisen myöhästelijän kannattaa varautua pyytämään anteeksi häntä pitkään odotelleilta. Hän kun on varastanut heiltä arvokasta työ- tai vapaa-aikaa, muistuttaa Expressen.

Lähde: Expressen, Storypick, Iltalehti

Tälle ei siis voi mitään, mutta pyydän anteeksi myöhästelemistäni.

15

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siniperhonen

      Niinpä.. Noin se tosiaan taitaa olla noin.. Ymmärsin itsekin asian juuri.. Ensin suututti muutama asia.. Mut tänä aamuna huomasin et taisikin olla parempi ettei kaikki mennytkään ihan niin kuin ajattelin. Se voi olla parempi et pysyn alkuperäisessä suunnitelmassa.. :)

      • siniperhonen

        Unohdin tuosta.. Tuo ajatus liittyi sitten siihen mitä ollaan puhuttu ystävän kanssa joulun aikaan.. Hän oli sitä mieltä et voisi olla parempi jos lähtisin toiselle paikkakunnalle jossain vaiheessa. Mut sen näkee sitten et milloin.. Ei ehkä ihan vielä mut myöhemmin..


      • siniperhonen

        Terveisin nainen joka miettii uusia tuulia uudessa paikassa Etelä-Suomessa..


    • kaikkeaeipidäuskoa

      Mun silmissä myöhästelijät ovat alinta pohjasakkaa. Eivät kunnioita yhtään toisia ihmisiä. Keksimällä keksitty juttu taas.

      • peoruiiyuh

        ehkä sinä olet vain niin yksinkertainen?


    • uusMarilynn

      sikamainen piirre ihmisessä.Tiedätkö mitä sinusta ajatellaan jokaisen myöhästyneen minutin jälkeen?Vaihda tyyliä, jos aijot pärjätä elämässä.

    • MinäkinOlenMyöhästelijä

      Tuon tekstin kuvaus sopii minuun kuin nenä päähän. Olen juuri tuollainen työkavereiden päivän piristäjä, jolloin pienet myöhästelyt eivät vaikuta mitään, kunhan porukka saa nauttia seurastani. ;-)

      • raivostuttavapiirre

        Just, nauravat seläntakana kun olet niin tyhmä myöhästelijä, että et osaa edes kelloa.


    • faktatietoa
      • MyöhästynTreffeiltä

        Tuo Tehyn teksti oli aivan liian pitkä luettavaksi ja jos aion lukea sen kokonaan, myöhästyn tärskyiltä.
        Tuo ensimmäinen tutk7mustulos oli sitä paitsi paljon paremmin perusteltu. ;-)


      • äkkiänytMenoks
        MyöhästynTreffeiltä kirjoitti:

        Tuo Tehyn teksti oli aivan liian pitkä luettavaksi ja jos aion lukea sen kokonaan, myöhästyn tärskyiltä.
        Tuo ensimmäinen tutk7mustulos oli sitä paitsi paljon paremmin perusteltu. ;-)

        hahhahahahahhah:D Jätä toi tehyn tutkimus omaan arvoonsa ja kiiruhda tärskyihin:)


    • goldrose

      minulla on poikkeus olla ajoissa eli kärsin myöhästelyistä henkisesti.

    • IlmottaudunPikkuTuhmaksi

      Tässä tutkimuksessa saattaa olla perääkin. Jos tällä nyt tarkoitetaan sellaista "viatonta ja pientä" myöhästelyä. Uskon tällaiseen "pikku-tuhmaan" myöhästelyyn, mutta sitten ne, jotka odotuttavat ikuisuuden oman itsekkyytensä ja välinpitämättömyytensä takia ovat asia erikseen. Myöhästelijöitäkin on ainakin kolmea eri sorttia: pikku-tuhmat myöhästelijät, vahinko-myöhästelijät ja nämä pahnan pohjimmaiset eli ihan silkkaa välinpitämättömyyttä ja omaa itsekkyyttään myöhästelijät, jotka eivät välitä muista kuin itsestään.
      Liittäisin tähän tutkimukseen vielä yhden lisä-ominaisuuden, että nämä "pikku-tuhmat myöhästelijät elävät niin "hetkessä", että heidän ajan tajunsa katoaa, ja sillä ei ole todellakaan mitään tekemistä itsekkyyden kanssa, vaan se liittyy niin syvälle ihmisen persoonaan, että he ovat voimattomia sen "pikku-tuhman" myöhästelynsä kanssa.

      • KysynpähänVaan

        ja lisäisin vielä tähän tutkimukseen sen, että nämä jotkut tiukasti ajoissa olevat ovat usein myös sellaisia stressipesäkkeitä, että sen minkä ne voittavat ajoissa olemisessa, häviävät arvottoman stressiin taipuivuisuudessaan ja stressaavat vielä koko ympäristönkin siinä sivussa:D Eli kumpi parempi tai pahempi?


      • kuinkavaikeaatämäon
        KysynpähänVaan kirjoitti:

        ja lisäisin vielä tähän tutkimukseen sen, että nämä jotkut tiukasti ajoissa olevat ovat usein myös sellaisia stressipesäkkeitä, että sen minkä ne voittavat ajoissa olemisessa, häviävät arvottoman stressiin taipuivuisuudessaan ja stressaavat vielä koko ympäristönkin siinä sivussa:D Eli kumpi parempi tai pahempi?

        Myöhästely on pahempi. Lue tuo Tehyn raportti siitä miten muut teihin myöhästelijöihin suhtautuvat ja mitä se aiheuttaa enemmistölle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe