Olen 28-vuotias perheenisä, jonka elämä on muuta kuin raiteillaan.
Jätin ystävät nuoruusvuosina taakseni, koska ymmärsin olevani täysin väärässä seurassa, aloin seurustelemaan, erosin, aloin uudestaan, erosin, nyt ollut pari vuotta nykyisessä suhteessa ja ensimmäinen oma lapsi tulossa, ja ymmärrän olevani silti yksin. Elämässä pitäisi kaiketi olla joku muukin jolle jutella, kuin oma puoliso.
Miikaa yksityiskohtia en elämästäni halua tässä kertoa, koska liikaa tunnistettavia juttuja, enkä halua keneltäkään vanhalta ystävältä yhteydenottoja vahingossakaan.
Olen perseillyt läpi elämäni, yrittänyt muuttua ja saada kunnon töitä, mutta ei. Nyt pitäisi taas keksiä jotain, taloudellinen ahdinko on jo sairaanpuoleista. Se että puoliso ei saa edes raskausajalla sopivia vaatteita tai kasvava lapsi valittaa siitä kun housut ovat liian pienet, syödään mitä syödään, elämä muuttuu helvetiksi.
Välillä mietin onko minulla oikeasti elämänhalua jäljellä.
Olen yrittänyt jutella vanhemmille ihmisille, suorastaan vanhuksille, mutta he tuntuvat olevan epäileväisiä ja ennakkoluuloisia, tosin ymmärrän tuon täysin, kun maailma on nykyään täynnä kaikennäköistä huijaria ja onnenonkijaa.
Haen itse toisenlaista kuvaa tuovaa ikäihmistä, jonka kanssa voisin keskustella, vaikka toistemme elämästä ja menneisyydestä, myös tulevaisuudesta.
En ole ujo luonteeltani, keskustelen mielelläni kenen kanssa tahansa.
Jätin ystävät nuoruusvuosina taakseni, koska ymmärsin olevani täysin väärässä seurassa, aloin seurustelemaan, erosin, aloin uudestaan, erosin, nyt ollut pari vuotta nykyisessä suhteessa ja ensimmäinen oma lapsi tulossa, ja ymmärrän olevani silti yksin. Elämässä pitäisi kaiketi olla joku muukin jolle jutella, kuin oma puoliso.
Miikaa yksityiskohtia en elämästäni halua tässä kertoa, koska liikaa tunnistettavia juttuja, enkä halua keneltäkään vanhalta ystävältä yhteydenottoja vahingossakaan.
Olen perseillyt läpi elämäni, yrittänyt muuttua ja saada kunnon töitä, mutta ei. Nyt pitäisi taas keksiä jotain, taloudellinen ahdinko on jo sairaanpuoleista. Se että puoliso ei saa edes raskausajalla sopivia vaatteita tai kasvava lapsi valittaa siitä kun housut ovat liian pienet, syödään mitä syödään, elämä muuttuu helvetiksi.
Välillä mietin onko minulla oikeasti elämänhalua jäljellä.
Olen yrittänyt jutella vanhemmille ihmisille, suorastaan vanhuksille, mutta he tuntuvat olevan epäileväisiä ja ennakkoluuloisia, tosin ymmärrän tuon täysin, kun maailma on nykyään täynnä kaikennäköistä huijaria ja onnenonkijaa.
Haen itse toisenlaista kuvaa tuovaa ikäihmistä, jonka kanssa voisin keskustella, vaikka toistemme elämästä ja menneisyydestä, myös tulevaisuudesta.
En ole ujo luonteeltani, keskustelen mielelläni kenen kanssa tahansa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Joskus tuossa samassa jamassa ollut....
Miten nykyään? Miten pääsit yli?
Muutin itseäni vuosien työ se oli. Monologia pelikuvan kanssa,positiivisten asioiden etsimistä. Pienin askelin kohti uutta ammattia ja vielä pienemmin askelin kohti työelämää. Nöyrtymistä hakea apua ulkopuolelta
Mistä hait apua? Tekisi mieli käydä vanhainkodissa juttelemassa ihmisille, mutta eiköhän käännytettäisi ovella pois.
Yritän nyt startata uutta uraa, työllistäen itse itseni, jotta jäisi aikaa perheelle.. En enää ota samanlaista kontaktia ihmisiin niinkuin edellisissä työpaikoissani, mutta saan yhden asian kuntoon, nimittäin juurikin se aika.
Soitin kirkkoonkin tuossa yksi päivä, mutta jotenkin rohkeus hävisi yht'äkkiä..
Ammattiauttajiin ei ole todellakaan varaa tänä päivänä..
Vähän joka ovella kävin,diakoni,psykpoli,netin Kunnolliset vertaistuki mestat. Ja tärkein juuri se Aika myös omalle itselle. Hommasin myös koiran jotta on Pakko lähteä liikkeelle.... Nyt olen jo kokopvä työssä ja itse autan toisia
Anna minulle sun s.posti osoite niin laitan posti tulemaan niin jutellaan :)
Tein mailin: elamaosaaruoskia ät luukku piste com
Hei !
Olen jo iäkkäämpi kuin sinä, mutta samaistuin kanssasi siihen ettei voi kenellekään puhua. Minäkin jätin kaikki ystävyys suhteeni taakseni perheen ja silloisen suhteeni takia, ei olisi kannattanut. Mutta sinulla on nyt uusi perhe, niin pidä heistä kiinni , niin
voit tulevaisuudessa kokea ihania asioita. Minä en sitä tehnyt, ja nyt kadun tosi paljon.
T. Toivottavasti onnisut.
Toivottavasti saat itsekin elämän raiteilleen vielä.
Itse ymmärsin että pitää jättää ystävät taakse, hyvä niin.
Ajauduin täysin vääriin piireihin aikoinaan, ja taidan olla ainut jolla on ehkä jonkinlaista toivoa elämässä.
Nyt kun miettii jälkeenpäin, olisi ehkä voinut hakea ystävät muualta, mutta senhetkinen tilanne ajoi ottamaan sieltä mistä sai jotain.
Tosiaan jos joku lähetti viestiä, en tiedä menikö hätiköinnin puolelle ja tuliko ensimmäiset viestit..
Itse valitsin puolisokseni ihmisen jolle voi puhua joten en oikein ymmärrä miksei joku voisi puolisolleen puhua, mutta se on kyllä hänessäkin ettei hän ole itse hyvä puhumaan. Pääosin käymme siis minun monologiani ja hän nyökyttelee tai halaa sillä ei vain ole kovin syvällinen kuin minä. Alkuun se haittasi mutta nykyään olen hyväksynyt sen että ihmiset ovat erilaisia. Kerron hänelle silti jos asiat minua vaivaavat. No mutta, jos tosiaan puolisosi on semmoinen jolle et halua avautua ja näyttää murheitasi niin aina voi kääntyä ammattilaisen puoleen jos sinulla ei ole muita ihmisiä lähellä tai vanhempia.
Loppujen lopuksi kaikki lähtee sinusta itsestäsi ja vain itse pystyt muuttamaan elämääsi. Kaiken ei tarvitse ja harvoin se muuttuukaan sormia napsauttamalla mutta se on elämää "parhaimmillaan" että nämä tunteet tekevät sinusta vahvemman ja opit kokoajan lisää. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja erilaiset tunteet. Iloa on elämän pienet asiat ja tulevaisuudessa sitten onnistumiset.
Puolisolle puhumiben ei ollut ongelma, eikä tule olemaankaan, mutta tulisi olla muukin jolle puhua..
Miksi? Montako pitää olla että on kivaa?
Onko se väärin jos haluaa joskus muillekin kun puolisolle puhua? Ja varsinkin jos sen ystävä piirin on menettänyt/pistänyt menemään. Melko suppea ajatus että ei voisi olla muita läheisiä joille puhua...... Tuskin tässä mistään "kivasta" oli kysymys
Minunkin mielestäni ihmisellä pitää olla puolison lisäksi ainakin yksi ihminen jolle puhua.. vaikka puolisolle voi olla avoin ja rehellinen.. niin ystäviltä kuitenkin saa erillaista näkökantaa asijoihin jne.
Puolisoahan ei pitäisi mielestäni kuormittaa huolestuttavilla asioilla. Toki rehellinen pitää olla, mutta niitä asioita olisi hyvä käydä ihan muiden ihmisten kanssa. Liikaa ei tarvitsisi kertoa.
Parisuhde on rakkautta, kaverisuhteet ovat tukemista ja auttamista.
Olet aivan oikeilla jäljillä, kun haet tukea ihmisiltä ja yrität tosissasi saada elämääsi raiteilleen. Hienoa! Pelkkä parisuhde elämän asioiden ja ongelmien pohtimiseen on helposti aivan liian pieni kuvio ja käy ahtaaksi, eikä välttämättä auta tilanteessa. Pahimmassa tapauksessa pahentaa vain ongelmia. Yksityisten ihmisten lisäksi varmasti hyötyisit myös ammattiauttajasta. Toivon että yrittämisesi tuottaa tulosta. Hienoa että suomalaiset miehet osaavat jo kysyä apua. Ehkä nuorempi sukupolvi pärjää tässä asiassa paremmin kuin vanhempi. Mutta suunta on hyvä ja oikea! Miehinen teko!
Perheenisät eivät välttämättä, että naisilla on kuukautiset, vaihdevuodet, PMS oireytymä, jotka saattavat tehdä heistä hirviöitä.
Tässä erään 40 vuotiaan naisen kertomus.
http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-2000000191165.html
-----------------------------------------------------------------------
Niin. Oma elämäni on ihan eritavalla. Ei ole edes sitä puolisoa eikä lasta tulossa, eikä työtäkään, mutta luulen tietäväni tunteen. Tyhjyyden tunteen, jotenkin ihan pihalla. Mistään ei saa kiinni.
Koita kestää. Yksinäisiä on muitakin, niin voit sä löytää jostain ystävän tai kaverin. Ehkä sinne vanhainkotiin voisi soittaa etukäteen ja sanoa et kaipaa vanhempien ihmisten näkemystä elämään. En omasta kokemuksestani suosittele "ammattiauttajia", vaikka kuulemma ne on joitain joskus auttaneet. Ehkä juurikin sellainen vanhempi ihminen jos löytyisi kaveriksi. SPR:hän ihan järjestää sellaista ystävätoimintaa. Tavataan jotain vammaista/vanhusta/muuta yksinäistä ja seuraa kaipaavaa ihmistä säännöllisesti. Mee sinne.