Mietin juuri sinua

savun_takaa

Joskus ajatukseni vieläkin kääntyvät sinuun nainen. Se on melko paljon useammin kuin uskoisitkaan. Tiheämmin kuin mitä myönnän itsellenikään. Hymyilen ajatukselle sinusta, tiedän sinunkin joskus joissain tilanteissa väkisinkin harhautuvan muistelemaan minua. En tosin tiedä millaisella mielellä minua nykyään ajattelet ja kuinka tervetullut miete olen. Toivottavasti olet löytänyt jonkinlaisen ymmärryksen minua kohtaan. Siinä tilanteessa sillloin en löytänyt muita työkaluja kuin tulitikut. Sytytin sillan tuleen koska toiselle puolelle katseleminen ei ollut enää vaihtoehto. Eikä savu ole vieläkään laskeutunut.

55

742

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sillan

      Milloin sytytit?

      • rakennetaan_uusi

        on siitä jo muutama hetki. ei aivan lähiaikoina.


    • Kipeääteki

      Jäi paljon sydämelle sua kohtaan. En saanut tilaisuutta kertoa. Tosin näytit paikkani silloin useammankin kerran joten olisin luultavasti vain sulkeutunut enemmän, jos oltaisiin kohdattu ihan kahden.

    • oiettä

      Voi että, mä en kestä näitä ihania. Mä tiedän että hän jota edelleen ajattelen, osaisi kirjoittaa juuri näin romanttisesti kuin sinä :)

      • savun_takaa

        Tuo nainen kenelle tuon aloituksen olen kirjoittanut, hän tietää täsmälleen kuinka kirjoitan. Niin paljon olemme kirjoittaneet toisillemme joskus.


      • oiettä
        savun_takaa kirjoitti:

        Tuo nainen kenelle tuon aloituksen olen kirjoittanut, hän tietää täsmälleen kuinka kirjoitan. Niin paljon olemme kirjoittaneet toisillemme joskus.

        Sama juttu, niin paljon olen hänen kanssaan kirjoitellut. Mutta realiteetit tosi elämässä sotii sitä ajatusta vastaan että hän mua vielä ajattelisi noin ihanasti. Kiitti kuitenkin että sait mussa aikaan vielä häivähdyksen siitä tunteesta kun hän oli mun elämässäni, sillä lailla miten nyt siinä tilanteessa pystyi olla :)


      • setunneedelleen

        Aloittaja vei sanat suusta, tai paremminkin näppäimiltä. Sulle oiettä, jos tietäisin että olist juuri hän jota ajattelen ja ikävöin, niin kirjoittelisin kyllä sinulle jos uskaltaisin.


      • Uusi_silta
        savun_takaa kirjoitti:

        Tuo nainen kenelle tuon aloituksen olen kirjoittanut, hän tietää täsmälleen kuinka kirjoitan. Niin paljon olemme kirjoittaneet toisillemme joskus.

        No niinpä tiedänkin.


      • savun_takaa
        Uusi_silta kirjoitti:

        No niinpä tiedänkin.

        Hän tietää.


      • Uusi_silta
        savun_takaa kirjoitti:

        Hän tietää.

        Kirjoitustyyli on sama mitä hänen,jota mietin, mutta satavarma en asiasta voi olla. Mutta jos nimimerkki uusi_silta kertoo jotain viime kuukausista, niin....


    • KuinkaIlkeäOlitkaan

      Eräälle miehelle: satutit mua. Ymmärrys sinua kohtaan ei ole selvinnyt mulle, voin vain arvella syitä käytökseesi. Yhtä tyhjänpäiväistä kuin tänne kirjoittamisesi, on tämä mun kirjoittamani.

      Sillat paloivat ja palojätteen seassa on sydämeni. Voit edelleen vaikuttaa omaan elämääsi ja sovitella tekosi, jos oikeasti haluat.

    • Jytiseejatannertärisee

      Avioero tulee. Älä huoli. Täällä kun olet, se kolkuttelee jo ovella.

      • kieltoaaaaa

        miksi te harhaiset koette oikeudeksenne kirjoittaa jokaiseen kauniiseen ketjuun noita aivo-oksennuksianne


    • Edelleen_muistelen

      M-miestä ja hymyilen...<3

      • M-mies_pk-seutu

        Minäkin muistelen S-naista mukavin ja kauniin muistoin.

        Hymyä hän saa aikaan ja lämpöä sydämeen.


      • 219219

        Täällä M-mies muistelee SM-naista.....


    • Paloin

      Ymmärrän kyllä. Tuskin sillä on enää mitään väliä sinulle, mitä tunnen tai ajattelen. Mikä on palanut on palanut. Tuhkasta ei rakenneta mitään.

    • Mammall

      Kerro yksi mietteesi minusta, ap jooko

    • tuttu_asia

      Samat, mietin minäkin, varsinkin nyt keväällä. Nykyään menee ihan hyvällä mielellä, olen myös osannut katsoa peiliin. Ehkä se savu joskus sieltä sun puoleltas hälvenee ja näet elämän niin kuin sen toivot.

    • xinef

      höps. se juttu oli vitsi: pyromaanin lempisanonta on sillat palaa, vaikka siltojen polttamisella tarkoitetaan esim. sukulaisuussuhteiden katkaisemista

    • HymyäHuulilla

      Salaperäistä mietintää savun keskeltä. Aina kun painan silmäni kiinni, alan muistella ja haaveilla sydämeni yllättäjää. Arki muuttui mielessäni juhlaksi, joka jatkuu . . Tuhkasta uuteen?

    • Savuverhoon

      on tullut aukkoja, joista on hyvä tarkastella mennyttä, sitä mitä oli, sitä miten se päättyi, ja antaa ajatusten vaeltaa sinne missä voi olla tulevaisuus.

    • T-91

      Mullakin ikävä sua ja ajatukset edelleen sussa päivittäin. Joskus tarvii toisen mahdollisuuden, koska aika ei ollu oikea ensimmäisellä kerralla <3

    • Ääliötutka

      Noni. Joku trolli taas kerännyt yhteen muutamia metaforia viime aikojen hyvistä kirjoituksista... Tossa toisessa ketjussakin niitä oli. Joko ei itse keksi mitään tai ei kaipaa ketään.

    • palstaharhaa

      Joko ap valitsit vastauksista parhaan itsellesi? Sitten voitkin rinta rottingilla jatkaa elämääsi ja pelleillä jonkun toisen rakastakin rakkaamman naisen kanssa. Olet säälittävä tapaus.

    • Eikö_niin

      Osaatko sanoa miksi savu ei ole laskeutunut? Emmehän enää edes näe toisiamme!

      • savun_takaa

        En osaa sanoa miksi tunnen kuten tunnen. Näkeminen tai näkemättömyys eivät muuta asiaa.


      • ItselläMelkeinVuosi
        savun_takaa kirjoitti:

        En osaa sanoa miksi tunnen kuten tunnen. Näkeminen tai näkemättömyys eivät muuta asiaa.

        Onko siitä kuinka kauan kun olet viimeksi nähnyt hänet?


      • T_uska
        ItselläMelkeinVuosi kirjoitti:

        Onko siitä kuinka kauan kun olet viimeksi nähnyt hänet?

        Niimpä..vuosi alkaa olla kulunut viime näkemästä.


      • T_uska

        Monesti hymyilyttää, kun muistelen jutteluitamme...olisin voinut olla ystäväsi?


      • fwbxxx
        T_uska kirjoitti:

        Monesti hymyilyttää, kun muistelen jutteluitamme...olisin voinut olla ystäväsi?

        Ei onnistu, liikaa seksuaalista jännitettä ainakin mun osalta edelleen ja pitäisin huolen siitä että myös hänen osaltaan.


      • T_uska
        fwbxxx kirjoitti:

        Ei onnistu, liikaa seksuaalista jännitettä ainakin mun osalta edelleen ja pitäisin huolen siitä että myös hänen osaltaan.

        Pitäiskö meidän koittaa häviääkö jännite jos.....


    • metsätienpää

      Ei nähdä kun on savua silmissä..smoke gets in my eyes nyyyyyh

    • mielleyhtymä_vaan
    • liekit

      Ei savua ilman tulta..

    • Annapalaavaan

      Köh köh, en näe sinua savun takia. Ei nämä kyyneleet johdu muusta, kuin savun aiheuttamasta kirvelystä. Missä se hitsin benskanisteri, ettei tuli lopu. Tahdon polttaa kaiken ja unohtaa, että saan rauhan kaipauksen ikuisuudessani, joka on tulevaisuuteni näillä näkymin, jos en saa poltettua kuvaasi, muistoja sinusta. Leikitään pyromaaneja.

    • miehelle_
    • savussa

      Minä ainoastaan inhoan ja halveksin sinua mies.

      • eiap

        Niinhän sä oot sanonu.


      • jokuvaaannn
        eiap kirjoitti:

        Niinhän sä oot sanonu.

        en tarkoittanut tiedät kyllä ja anteeks vielä


    • hiljaiset_sillat

      Ymmärränhän minä, vaikka pahalta on tuntunutkin.

      • savun_takaa

        Tiesin tämän olevan ainoa keino selviytyä. Tämä on välttämätöntä.


      • miksivälttämätöntä

        Kuka tässä hyvin selviytyy, hän ehkä paremmin.


    • usvantakaa

      Savu ei ole kirkastunut vieläkään, ehkäpä sinun pitäisi miettiä hiukan sitä ja mitä se on merkinnyt hänelle. Sokkona ja satutettuna. Ja mitä se ehkä edellyttäisi sinulta, jos haluat jotakin asialle tehdä.

      • tiedätkyllä

        Onkohan tässä kumpikin satuttanut itseään, yhden asian tiedän, näin ei vaan voi jatkua, kohtaamatta ihan kunnolla.


    • kyssärikyssäri

      Tietääkö kukaan, millä keinoin saisi tuollaisen mainoksen bikinikropan kesäksi?

    • Joopajooniinjoo

      Oliks tää mulle?? Erään kanssa kirjoittelin 3 vuotta ja joo tunnistan käsialan

    • Uusi_silta

      Sinulle aloittaja savun_takaa, kenelle tämä aloitus menee? Anna vihjeeksi naisen nimen eka kirjain, ja kaksi ekaa kirjainta paikkakunnasta jossa asuu.

    • Ajatussisältökin

      Jännä juttu. Tyyli tuntuu tutulta, mutta kenelle lienee aloittaja kirjoittanut. Tulee väkisinkin miettineeksi tunnistettavuutta täällä. Onko niin, että joku tunnistaa sinut kaikkien muiden kirjoittajien joukosta, mutta itse et välttämättä sitä tajua. Jonkun kirjoitus on itselleni ainakin täällä lähes korvin kuultavaa puhetta... Kummallista, voiko silti erehtyä ihmisestä.

      • Uusi_silta

        Olet oikeassa. Miettinyt samaa miten jotkut jutut täälläkin on tuntuneet tuttuakin tutummalta. Olen uteliaisuuttani muutamia ketjuja selannut. Ehkä etsiäkseni salaista viestiä itselleni. Miksikö? No sen poltetun sillan takana oli ehkä jotain samankaltaisuutta ;) Ja myös siksi, että jos löytyy, on se todellista sielunkumppanuutta, jota ei pitäisi enää tekosyillä kieltää tai vältellä.


    • Jotainjäi

      Savussa seison ja jotain jäi kytemään. Mietin, kuten niin monta kertaa aikaisemmin syyttelemättä ketään. Jokainen tekee ratkaisuja sillä hetkellä parhaalla mahdollisella tavalla.
      Voimakkaita tunteita pelästyneenä vastustin niitä, mutta turhaksi huomasin. Enää en vastusta tai luovu - se on minulle merkityksellistä. Kuka nyt rakkaudesta luopuisi, kun sen kerran on kohdannut.

      • savun_takaa

        Joku on näköjään vastannut jo hieman vanhaan aloitukseeni. Ei syyttelyllä saavuteta mitään. Eikä kuluneen ajan jälkeen sillä minulle ole merkitystäkään mikä syyttävä sormi osoittaisi kehenkin. Minulle jäi se tunne olemaan, elämään. Olen sen vanki vieläkin, elinkautinen on tämä tuomio.


    • Jokaiselleteistä

      Onnea sillanrakentajille! Rakentakaa vahvoja siltoja, pitäkää niistä huolta.

      • tulitikkuleikkeihin

        Hyvä kommentti. Näitä sillanpolttajia on tämä katkera purkupalsta täynnä, mutta ne sillanrakentajat ja silloista huolehtivat, he eivät ole täällä.


    • jossavueiolelaskeutunut

      Siltojen polttaminen on aika raju teko ja savu tekee etenemisen vaikeaksi. Ehkä se sitten olisi ollut mahdotonta, mutta helpoksi ei varmasti tee kenellekään. Kyllä siinä on kaivannut kirkkaita aamuja monesti ja ymmärrystä tuollaiselle.
      Jälkeenpäin ehkä ymmärtää paremmin - kaikesta huolimatta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe