Vahingonkorvaus / Tavaroiden katoaminen

Vahingonkärsijä2016

Vaatteitani katosi maksullisesta narikasta noin 1400 euron arvosta. Ilmeisesti annettu väärälle henkilölle. Asiaa on nyt selvitelty ja oltu yhteydessä myös kuluttaja-asiamieheen, ja ilmeisemmin narikkafirma laittaa tämän oman vakuutusyhtiönsä kautta korvattavaksi. Sekin vielä ihan ok, mutta voihan olla että vakuutusyhtiö korvaa vain osan menetyksestä, niin onko aivan totta, että yksittäinen kansalainen joutuu kärsimään elinkeinonharjoittajan (työntekijän) virheestä, siten että saa korvaukseksi vain tämän vakuutusyhtiön mahdollisesti maksaman korvaussumman vaikka 700 €. Ja joutuu itse kärsimään tämän 700 euron vahingon.

Eikös vahingonkorvauslaissa ole §, jonka mukaan yritys on velvollinen korvaamaan työntekijänsä aiheuttaman vahingon?

12

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kalliiltakuulostaa

      Aika suurelta summalta kuulostaa, jos kysymys vaatteista. Yleensä narikkaan jätetään vain päällystakki, hanskat yms. Oliko takki muka yli tonnin arvoinen? Jos pystyt osoittamaan, että vaatteidesi arvo oli 1400e, kyllä firman vakuutus sen lähtökohtaisesti korvaa. Normitilanteessa 700 euron korvauskin kattaisi jo kymmenkunta kohtuulaadukasta rotsia.

      • Vahingonkärsijä2016

        Takki oli euroa vaille 900 € ja hihassa oli vähän vajaa 500 €:n arvoinen huivi.
        Typerää tietysti lähteä baariin noin arvokkaissa vaatteissa, mutta näin siinä vaan pääsi käymään.

      • 9-7

        Periaatteessa asiasta voisi tehdä poliisille rikosilmoituksen, sillä erehdyksessä takin saanut syyllistyi kavallukseen.
        Kun koskaa ei tiedä, vaikka takki tulisi joskus vastaan jonkun henkilön yllä.
        Tällöin poliisilla oleva rikosilmoitus selventäisi tilannetta ja poliisit tietäisivät heti, mistä on kyse.

      • ooppaheijjaa
        Vahingonkärsijä2016 kirjoitti:

        Takki oli euroa vaille 900 € ja hihassa oli vähän vajaa 500 €:n arvoinen huivi.
        Typerää tietysti lähteä baariin noin arvokkaissa vaatteissa, mutta näin siinä vaan pääsi käymään.

        Tuota tuota... Sinullahan on tietysi kuitit ja kuvat ja kaikki noista vaatteista...?
        Onhan sitäkin tapahtunut, että 20 €:n toppatakki muuttui kadotessaan 1 000 €:n arvoiseksi design-takiksi...

      • puoletarvoinen
        Vahingonkärsijä2016 kirjoitti:

        Takki oli euroa vaille 900 € ja hihassa oli vähän vajaa 500 €:n arvoinen huivi.
        Typerää tietysti lähteä baariin noin arvokkaissa vaatteissa, mutta näin siinä vaan pääsi käymään.

        Kaupan hyllyllä takki oli ehkä sen 900€, mutta ei se käytettynä ole enää sen arvoinen. Firma on velvollinen korvaamaan takin käyvä arvon katoamishetkellä, ei enempää. Vakuutus ei vaikuta firman korvausvelvollisuuteen eli jos firma saa vähemmän vakuutuskorvausta kuin takin käypä arvo se joutuu itse maksamaan erotuksen takin omastajalle.

    • htrgfb

      Siitäpä sitten todistelemaan, että kyseessä oli 900 euron arvoinen takki ja 500 euron arvoinen huivi. Voipi olla, että sen paremmin vakuutusyhtiö kuin oikeuskaan eivät ihan purematta niele.

      • Vahingonkärsijä2016

        Ei tässä ole mitään epäselvyyttä siitä onko 900 € takki ja vajaa 500 € huivi. Jos teitä epäilyttää niin voitte googlata esim. Parajumpers, kaninkarva untuvatakki ja Burberry huivi. Osapuolilla ei tämän tiimoilta ole erimielisyyttä, kysymys on vain siitä että miten vakuutusyhtiö korvaa tämän. Mutta kiitos kaikille asiallisesti vastanneille ja myös kyseenalaistajille.

      • Josjosjos

        Taidat olla vähän yksinkertainen?

        Jos hukatun omaisuuden arvo on selvä, miksei rahat ole jo tililläsi? Ei narikkafirma voi vedota siihen, että heille vastuuvakuutus ei vahinkoa joltakin osin korvaa.

      • vahingonkarsija2016
        Josjosjos kirjoitti:

        Taidat olla vähän yksinkertainen?

        Jos hukatun omaisuuden arvo on selvä, miksei rahat ole jo tililläsi? Ei narikkafirma voi vedota siihen, että heille vastuuvakuutus ei vahinkoa joltakin osin korvaa.

        Sekin on mahdollista et olen yksinkertainen. Narikkafirma vaan yrittaa venkuloida ja paeta vastuuta. Olis pitanyt vaan soittaa heti poliisit paikalle, olin siis liian hyvauskoinen. Mutta ei se maailma tahan kaadu, sais nyt edes jonkinlaisen korvauksen.

      • htbrfg
        vahingonkarsija2016 kirjoitti:

        Sekin on mahdollista et olen yksinkertainen. Narikkafirma vaan yrittaa venkuloida ja paeta vastuuta. Olis pitanyt vaan soittaa heti poliisit paikalle, olin siis liian hyvauskoinen. Mutta ei se maailma tahan kaadu, sais nyt edes jonkinlaisen korvauksen.

        Ihanko tosissasi ajattelet, että poliisi olisi tullut paikanpäälle selvittelemään narikkasotkuasi? Mikäs rikos mielestäsi tapauksessa oli sellainen, että poliisipartio tarvittiin paikanpäälle? Kuten itsekin toteat, kyse oli luultavasti erehdyksestä. Mitä lisäarvoa poliisin paikalle tuleminen olisi asiaan tuonut?

      • vahingonkarsija2016

        No niin siinä sitten kävi, että tein rikosilmoituksen ja sen jälkeen hain omasta vakuutusyhtiöstä vahingonkorvausta kadonneista/varastetuista vaatteista ja loppu hyvin kaikki hyvin. Rahat tuli tilille 3 pv:n kuluttua. Ja tuon yrityksen vastuuvakuutuksen kanssa oli jauhettu 5kk:ta!,, Kiitos sille joka antoi puolueetonta ja ilmaista oikaisuneuvontaa vakuutusyhtiön (yrityksen vak yhtiön) päätöksiin. Mutta narikkafirmasta jäi kyllä p****kan maku.
        jos jaksais niin vielä vois valittaa yritykselle omavastuun maksamisesta. mut parempi unohtaa koko narikkafirma ikuisiksi ajoiksi.

      • Ettänäinon
        htbrfg kirjoitti:

        Ihanko tosissasi ajattelet, että poliisi olisi tullut paikanpäälle selvittelemään narikkasotkuasi? Mikäs rikos mielestäsi tapauksessa oli sellainen, että poliisipartio tarvittiin paikanpäälle? Kuten itsekin toteat, kyse oli luultavasti erehdyksestä. Mitä lisäarvoa poliisin paikalle tuleminen olisi asiaan tuonut?

        No kyllä poliisit tulevat heti kun portsarit soittavat ja uskovat kaiken.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe