Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Hemmotellut äidit

Rotiska

Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin törmätä nuoriin äiteihin kaupungilla, jotka kulkee vaunujen kanssa kuin euroopan omistajat. Penskat huutaa ja häiriköi eikä siihen puututa, vaan mennään seuraavaan pikaruokalaan hampurilaiselle, joka voisi olla hyvä jättää väliin. Viikonloppuisin ja iltaisin (ja muulloinkin)viedään pennut hoitoon että päästään itse baariin. Kaikesta päätellen näillä äideillä ei ole itselläkään ollut mitään kuria, vaan sitä naminamia on vedetty penskasta lähtien.

24

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmeissämme

      Osittain samaa mieltä. Jotkut nuoret äidit tosiaan ovat itsekeskeisiä, eivät juuri huomioi muita esim. tilan suhteen. En tiedä baareista, en kenenkään menoja jouda seuraamaan.
      Bussissa oli nuori äiti ja rattaissa istui n. 7-kuinen lapsi, joka huusi sydäntä särkevästi. Äiti sijoittui kuomun toiselle puolelle niin että lapsi tuijotti bussin seinää eikä nähnyt äitiä, äiti räpläsi kännyä. Kun parku jatkui 10 min., aloimme kääntyillä ihmeissämme äitiin päin. Äiti heitti: ei voi mitään, lapselle tulee hampaita. Tiedän, ettei voi ottaa bussissa syliin, kun on turvallisempaa rattaissa, mutta itse olisin kyykistynyt lapsen eteen lohduttamaan, juttelemaan rahoittavasti ja koskettamaan.

    • äitikkämyös

      Mua vastaan tuli tänäännuori äiti jolla oli varmaan 8 vuotias poika rattaissa ja kirosi kun mikä siinä ettei äiti mennyt kovempaa. Heillä oli 19 v toinen lapsi mukana joku sai kunnon itkupotkuraivarit kun ei päässyt rattaisiin istumaan. O kumma kun lapsia hemmotellaan eikä äidit ole enää auktoriteetteja vaan täysin lasten armoilla. Ei jaksa käsittä. Hemmotellaan liian kauan ja pasataan, ei muuta syytä varmaan.

      • buhahaalissuonhullu

        Buhahaaa 8v rattaissa ja 19v aikuinen lapsi sai itkupotkuraivarit kun ei päässyt rattaisiin, buhaaahahaaaa ,kysyit sit niiden ikää ja äitikin oli nuori ,oli varmaan saanut sen 19v jo alta kymmenen vuotiaana buhahaaaaa...


      • tuttuanaapurissa

        Nykylapset kehittyy niin hitaasti nykyisin. Monet lapset ovat kakaroita vielä 25 v


    • vinhi

      Hyvinkin niin! Olen myös törmännyt samanlaisiin tapauksiin ja todellakin pistää vihaksi! Kaupoissa annetaan ipanoiden mellastaa miten huvittaa, eikä varmana puututa. Olen saanut monta kertaa vedettävistä ostoskoreista nilkoille näiltä kullannupuilta ja en todellakaan ole sanoja säästellyt! Ei vaan ole voinut, sori heille. Ja nämä arvon mammat paskat välittävät mistään! Omia ipanoita on mullakin, mutta jotain rajaa tarvii olla ja etenkin etäisyyttä muihin ihmisiin. Rauhallisia kaupunki ja kauppareissuja :)

    • Kauppaanilmanääntä

      Huutava, kiljuva kakara bussissa tai pikaruoka paikassa on aivan järkyttävää. Niitä ei kiinnosta olla kotona kun seinät kaatuu päälle vaan mennään ostoskeskuksiin ja sitten tuodaan sitä kiljuvaa hermostunutta kakaraa bussissa takaisin kotiin.

      Päivisin ei saa mennä enään koskaan pikaruokalaan ettei jotain ´kiljuntaa kuulu tai kakaroien mekkalaa. Joka paikassa aina huutaa joku kakara korvan juuressa.

      Kuulokkeet päässä pitää syödä jottei tarvitse kakaran kiljuntaa. <<<
      Ostos keskuksiin välttelen menemästä iltaisin että saa ostoksensa tehdä ilman kiljunta ääni tehostetta. Aamulla on aina rauhallista ilman kiljunta tehostetta. Inhoan kakaran ääniä yli kaiken enkä halua kuunnella niitä.

      Jos jollain on hiljainen kakara niin ihmettelen sitä suuresti. Yleensä niistä lähtee apinamainen mölinä ja kirkunta.

      • Ihmisiä.tungoksessa

        Missä ihmeessä sinä liikut oikein? Itse käyn Helsingin liikkeissä, ratikoissa, busseissa, kadulla. En minä ole nähnyt mitään raivokkaita lapsia ja huutomyrskyjä ikinä missään. Jos joku häiriköi, niin rapajuopot, jotka toikkaroivat tungoksissa.
        Jos oletat, että vain lapsilta menee hermot kiireessä niin erehdyt. Hermostuthan itsekin, menetät ruokahalusi.
        Jos sinua ruveta ojentamaan ja neuvomaan, kun olet kiihtynyt jostakin, niin etkö vain suutu entistä enemmän? Lapsi on epäkypsä. Hän antaa suuttumuksensa näkyä, mutta niin tekee aikuinenkin, vaikka ei huudakaan kurkku suorana.


    • äänekäs

      Minä se vaan onnittelen itseäni, ettei omat lapset ole enää pieniä, eikä tarvitse miettiä, mitähän muut ajattelevat, kun annoin lapsen kiukutella äänellään.

    • eikeuppaanenää

      Mä kävin yks päivä kaupassa, siellä oli äiti lapsineen. Ne olinoin 5 v ja yks lapsista istui banaanipöydän päällä ja söi banaaneita. Äiti kuvasi kännykällä. Toinen kersa oli kokonaan jäätelöaltaassa valitsemassa jäätelöä... kokmas oli irtokarkkihyllyllä ja söi kaikki karkit. On menny lellittelyksi tämä valtakunta, yhtään ei komenneta.
      Minä jo huusin että kakarat seis. Ei mitään reaktiota. Menin äidin juttusille ja äiti sanoi että pitäähän lasten maistaa ja olla lapsia.
      Minusta ei. Toinen lapsijäi jumiin jäätelöaltaaseen. Hermostuin ja lähdin pois.

      • Hygienia.oltava

        Joka puodissa pitää olla sen verran henkilökuntaa, että asiakkaat eivät pääse pilaamaan ruokatarvikkeita. Missä oli vartija? Sanoitko myyjälle asiasta? Olisin soittanut kulutusasiamiehelle ja kysynyt kuka maksaa lasten sotkemat ruokatarvikkeet. Olisin kyllä ollut aika kiivas asiakas tuossa tilanteessa.
        Äidille pitää lähettää laskun pilatuista elintarvikkeista.


      • Mitähänoisvastannu

        "Olisin soittanut kulutusasiamiehelle...." Heh, heh älä ota enää.


      • Lissuonalkoholisti

        Olet taas kännissä, ei tuolaista tapahdu, kun sun kännisessä päässäsi lopeta se kännipäissäsi trolaaminen.


    • Esikoinen.30.vuotiaana

      Tänään juuri luin artikkelin, jossa kuin uutena asiana kerrotaan, että vanhemmalla iällä saadut lapset menestyvät paremmin. Mikä uutuustieto se nyt on!
      Onhan se nyt kautta aikojen nähty. Kun itsekin vielä lähes teini-ikäiset vanhemmat yrittävät kaitsea lapsiaan, on selvää, ettei tulos ole onnistunut. Vanhemmat ovat itsekin valmiit kiukuttelemaan ja riitelemään, sanomaan vastaan ja kieltäytyvät järjen käytöstä, "koska mä haluun".
      Huomaa esim. usein erilaisissa odotussalitilanteissa, missä jonotetaan pitkiä aikoja jollekin virkailijalle, että pikkulasten vanhemmatkin aikansa kuluksi alkavat "kasvattaa" väsyviä lapsiaan. Kyllä siinä muiden hermot kiristyvät, kun äiti ei huomioi lapsen väsymystä, ei auta mitenkään, ei juttele ja vastaa lapselle, vaan päin vastoin kieltää ja varoittelee,....muuten! Lapsi pyytää juotavaa: "Sait jo". Pyytää päästä pois rattaista: "Täällä istutaan kiltisti". Lapsi heittää nallensa lattialle: "Hyvä, äiti heittää sen roskiin. Kas noin!" Lapsi huutaa hädissään, äiti ei reagoi. Viereinen odottaja poimii nallen ja antaa lapselle. Äidin mielestä ulkopuolinen ihminen sekaantuu lapsenkasvatukseen. "Sen pitää oppia!"
      Muutaman vuoden kuluttua äitien keskustelupalstoilla päivitellään "voimakastahtoisia" lapsia, joille ei mikään opetus mene perille, huutavat vaan vastaan ja läiskivät ovia.
      Elämää nähnyt äiti jaksaa keskustella pikkulapsen kanssa, keksii tekemistä, antaa lapsen liikkua, koska se on pienokaiselle välttämätöntä. Lapsen kanssa pitää olla, häntä ei saa jättää keskustelujen ulkopuolelle, hänelle vastataan, kun hän kysyy. Kehutaan hyvästä käytöksestä, vaikka nyt joudutaan tässä odottelemaan.
      Vuosien varrella yhteenkuuluvuus lisääntyy, vaikeudet voitetaan.

      • venkaaonjuu

        Monet naiset näyttävät tekevän lapsia vielä 49 v. Mummo iässä. Lapsenlapsetkin ovat vanhempia kuin mummon omat lapset.


    • munmielipiteet

      Minusta jokaisen äidin pitää mennä kauppaan tiskaamaanj os laset teke jotian.

      • Ososossos

        Tenukeppi menee ite vaan tiskaamaan alkoon tyhjiä pulloja......." laset" tarkoitatko lasit tyhjinä "jotian".


      • Mitäkieltä

        "'Os laset teke jotian"'.??????????


    • Ärsyttävääiti

      Olin kylässä ja siellä oli 13-14v poika äidin kulta poika. Se söi suklaata ja onnistu saamaan sitä paidalle, Onko sulla likanen paita, äitisi auttaa nyt sinua, ja se riisui pojaltaan paidan pois ja vei pesulle, äiti myöskin otti pojaltaan housut pois ja pissatti sen kullan nupun. Se riitti mulle en halunnut sitä "lapsen" hoito paikkaa.

      • hulluolet

        Hehee lässy, 13-14 vuotiaalla jo karvoitus ja kunnon vehkeet ei kyllä käyttäydy tuolla lailla ja ei edes kulje mutsin mukana missään kylässä kuuntelemassa ämmien juoruilua haahaaa....


    • Satuilija.epäonnistui

      Höpsis. Moniko 14-vuotias antaisi ottaa housut pois jalastaan vieraitten nähden.
      Älä keksi niin hulluja tapahtumia, että menetät kokonaan uskottavuutesi.
      Ensin olit kylässä, mutta sitten ilmeisesti työhaastattelussa.
      Päätä heti alkuun mitä kirjoitat, ja pysyttele sitten aiheessa.

      • samanlaisijasatuilijoita

        löytyy Raision kaupungin perhepalveluista; lastensuojelusta, lastenvalvojista perättömin "viranomaisselvityksin, lausumin vainotessaan lapsia ja lasten isää, vieraannuttaessaan lapset tarkoitushakuisesti omasta isästään sairaudessaan..


    • fuhaöoifh

      Jaa, nuoria äitejä vaihteeksi kauhistellaan. Juu, on ne kamalia!

      • äitipuolellahankalaa

        No niin on, jotkut äidit ovat nuorempia kuin omat lapset. Eilen tuli yks pariskunta miehen perhe jolla uusivaimoja oli varmasti alle 25 v ja tämän miehen omat lapset ovat 30 v... Siinä varmaan kiukutaan päivät päästään, kun uusi äitipuoli ei periksi anna ja on miehen lasten kasvattaja. Meneekö se noin että jos on nuorempi äitipuoli kuin miehen omat lapset, niin kadvattaako uusi miehen vaimo miehen lapset? Pitääkö hä jöötä niille?


    • aijuuu

      nää Raision kaupungin "viranomaiset" perättömin lausumin, selvityksin lapsen olosuhteista, toiveista ja lausunnoista asua myös omalla isällään oman isänsä huollossa ja hoidossa..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1526
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1437
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1409
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe