Sananvapauden puolesta Tämähän on saatava isompaan julkisuuteen.
Foorumilla uhkaillaan käräjillä
13
56
Vastaukset
- yksinkertaistaon
Käräjille joutuu yleensä rikoksesta tai muusta laittomuudesta epäillyt henkilöt.
- Tuomarituomitsee
Rikostuomion saa jos on tehnyt rikoksen.
- MyösPoliitikko
Suomen perustuslaki
Suomessa sananvapaus on turvattu perustuslain kahdennessatoista pykälässä:
Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.
(Suomen perustuslain toisen luvun 12. pykälä.) - ettävarovastitällaises
Hallitseva oikeistokepukokoomus haistattaa paskat lakijutuille. Tarvittaissa muuttuu perustuslaki.
- Laki-Luke
Lainauksen lähde;
https://joelrouvinen.wordpress.com/2015/08/12/poliitikon-kunnia/
Kunnianloukkaus on rikos, joka löytyy rikoslain 24 luvusta ja kuuluu seuraavasti:
9 § Kunnianloukkaus
Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.
Lainauksen lähde;
https://joelrouvinen.wordpress.com/2015/08/12/poliitikon-kunnia/
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Poliitikon kunnia
Kunnianloukkauspykälän kolmannessa momentissa todetaan, että kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka ”kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, [..] ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.” Eli yllä kuvattu muu halventaminen ei ole rikos, jos se ei ylitä sitä mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Koska Suomessa poliitikot harvemmin lähtevät haastamaan arvostelijoitaan oikeuteen niin arvostelun hyväksyttävyydestä ei ole tuoretta suomalaista oikeuskäytäntöä.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin ratkaisuissaan ottanut useasti kantaa hyväksyttävään arvosteluun osana sananvapautta koskevaa ratkaisukäytäntöään.Ratkaisussaan EIT arvioi sananvapautta seuraavasti:
Poliitikon tulee kestää ja hyväksyä sekä toimittajien, että yleisön kritiikki, erityisesti silloin kun poliitikko esittää väitteitä, jotka ovat alttiita kritiikille. Poliitikolla on oikeus suojella mainettaan, mutta tuota oikeutta tulee arvioida suhteessa avoimeen poliittiseen keskusteluun
Ratkaisussaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin käy läpi aikaisempaa ratkaisukäytäntöään ja toteaa muun muassa seuraavaa:Yhteiskunnallisessa keskustelussa on sallittua liioitella ja jopa provosoidaYhteenvetona ratkaisuista uskallan väittää, että poliitikkoa saa kutsua natsiksi ja poliitikon tulee se kestää. Perussuomalaiset yrittää ulostulollaan vain pelotella toimittajia hiljaiseksi.- tyutyutyutyutyu
noooooh. Suomessahan raiskauksesta ei saa nykyään mitään -- ei jos ajaa vahingossa autolla toisen kuoliaaksi ...eikä monesta sadasta muustakaan hommasta yhtään mitään - joten kuka hitto välittää mitään mistään sanomisista. Ja kuka niistä ottaa nokkiinsa. Jos ei joku sana kelpaa (tai ole kelpaavinaan)- niin onhan maapallo sanoja täynnään. Jos siis haluaa vähän pehmentää kielioppia...muttei muuttaa sisältöä. Ehkä popula voi käyttää vähän älliään sitten niiden sanojensa kanssa. Mutta niin tai näin ....sanoista ei vielä oikein tuppaa sellin ovi kolahtaa...tai sitten on jo erikoista tämä raiskarit /kunnianloukkaukset-linjan logiikka. Että siitä vaan.
- Piko-siiderissä
Onko joku syyllistynyt raiskausrikokseen Puolesta Sananvapauden vai mitä ihmettä tuo kaikki tarkoittaa?
"saatava isompaan julkisuuteen".....mitähän nuo tarkoittaa....hyvää kai?
Monimutkaisia asioita,joita en tyhmänä tajua.
Uhkaako minua tai muita naisia jokin,josta pitäsi tietää? - Ei.mitään.uutta.hullua
Siinäpä jollekin mieluisa homma.
Laske kaikki tapaukset,joissa kyrvinen on ilmoittanut haastaneensa jonkun käräjille.
Jatkuva käräjöinti lähes KAIKKIA vastaan on yksi selvimmistä narsismin piirteistä.
Kun rahat /omaisuus on käräjöity,niin miten sitten häiriköidään?- TämäArpaEiVoita
Toiset harrastaa kenoa tai lottoa, joillekin sopii käräjöinti.
- SaaArvostella
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
- kitjoittaja
Jiri Keronen
Piraattipuolue
Lainaus henkilön kommentista somessa, Kasvattakaa paksumpi nahka, pellet!
Samaa mieltä kitjoittajan kanssa. - VanhaaVarastoa
Uhkailun kohteena on mm asiallisia avauksia kirjoittava Pösilö.
- TällaistaVaan
Olen kiinnittänyt huomiota foorumin viimeaikaisiin avauksiin huolestuneena. Täällä uhkaillaan jälleen käräjöinnillä yrittämällä tukahduttaa vapaa kommentointi ja mielipiteet Pohjois Korean malliin.
Jos et ole yhden asian liikkeen puolella olet vastaan. Näin toimii sananvapaus joidenkin esitaistelijoiden mielestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422