Olen elämässäni täysin epäonnistunut syntinen saatana joka on täysin oikeutetusti ansainnut helvetin vaivan ja kadotuksen.
Olen kylvänyt elämässäni pelkkää pahuutta ja sietämätöntä julmuutta ja vääryyttä.
Annoin elämäni aikoinani saatanan käsiin ja jälki on ollut sen mukaista.
Tiedän siis olevani matkalla helvettiin eikä minua mikään tästä enää pelasta ja olen hyväksynyt kohtaloni.
Olen parjannut veeälliä ja pitänyt heitä saatanan kätyreinä mutta nyt olen ymmärtänyt että se olen minä joka olen saatanan käskyläinen.
Onko veeäl iloinen että pilkkani sattui omaan nilkkaani?
Onko veeäl iloinen tästä
3
<50
Vastaukset
- todellisuuttavain
En tunne iloa tai oikeastaan mitään. Oma on elämäsi ja se on se mitä sillä teit. Minuun sillä ei ole mitään vaikutusta. Sinuun sillä on vaikutusta.
Ehkä sekopäisyyttä on nähnyt jo niin paljon että sitä katsoo vain niin että sitä on tässä maailmassa eikä sen anna vaikuttaa itseensä mitenkään. Lopulta sekopää herää ja on yksin itsensä kanssa tuskissaan. Täytyy vain olla siellä missä on omanlaisten ihmisten joukossa jolloin voi olla välittämättä sekopäistä koska ne näkee kehitysasteella alempana..ei ihmisenä alempana mutta kehitys omaan ykseyteen on matkalla. - pakenintähtiin
En tunne mitään myötätuntoa uhriutumista kohtaan silloin kun on tietoisesti tehnyt idioottimaisuuksia pitkän aikaa. Täytyy ottaa vastuu..omasta elämästään.
- Rivilesta
>>Olen elämässäni täysin epäonnistunut syntinen saatana joka on täysin oikeutetusti ansainnut helvetin vaivan ja kadotuksen.
Olen kylvänyt elämässäni pelkkää pahuutta ja sietämätöntä julmuutta ja vääryyttä.<<
Olet tullut tuntoihisi. Jotta voisi tehdä parannuksen, täytyy tulla synnin tuntoon. Tällöin on mahdollista uskoa evankeliumi syntiesi sovitukseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422