Kesätyöpaikka eläinten kanssa

Jennahaanpää

Olen vuonna 1999 syntynyt tyttö. Käyn tällä hetkellä lukiota. Haluaisin lähinnä monipuolista työkokemusta.

Etsin kesäksi (kesäkuu-elokuun alku) työtä lemmikkien hoitajana Kemiönsaaren, Turun tai Salon seudulta (pitäisi olla bussiyhteyksien päässä). Työn ei tarvitse olla säännöllistä, ja palkan maksu on vapaaehtoista riippuen, olenko mielestäsi palkan ansainnut. Voin myös tarvittaessa vahtia yli 5-vuotiaita lapsia.

Kokemusta on keskikokoisen koiran hoitamisesta. Olen myös auttanut kissojen ja hevosten hoidossa. Kokemusta ei ole kovin paljon, mutta olen valmis opettelemaan. Minulla on uutta opittavaa kohtaan myönteinen asenne, enkä lannistu helposti. Olen todella motivoitunut saamaan lisää kokemusta lemmikkien käsittelystä.

Minulla on lieviä fyysisiä rajoitteita, joiden vuoksi esimerkiksi haastavien koirien tai muiden eläinten hoito ei onnistu. Olen suhteellisen pienikokoinen, joten toivon hoidettavan olevan keskikokoa tai pienempi. Voin hoitaa isokokoista lemmikkiä, jos se todella helppo käsitellä ja kiltti.

Lapsia olen vahtinut aika paljon. Minulla on viisi vuotta itseäni nuorempi pikkusisko. Lisäksi olen vahtinut tuttujeni lapsia ja esimerkiksi tallilla pitänyt yhtä aikaa silmällä hevosta ja pientä lasta.

Ota yhteyttä, jos kiinnostuit ja tarvitset hoitajaa lemmikillesi (ja/tai lapsillesi)! Kerron mielelläni itsestäni lisää. Voin myös ottaa vastaan harjoittelupaikan esimerkiksi lemmikkieläinliikkeestä.

1

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jennahaanpää

      Edit: Turkuun tulo ei onnistu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe