Laivassa oppilaana

Laivapoikana

Olin nuorena koulupoikana pari kesää merillä messipoikana vaan. Alus oli aika vanha rahtilaiva, siis sellainen missä päälysrö asui midshipissä ja miehistö ahterissa olevissa hyteissään. Minä olin päälystökalle, kuten messipoikaa silloin kutsuttiin. Hyttikaverini kanssa jaoimme pienen hytin aivan kokin hytin vierestä. Tehtäviini kuului päälystön hyttien siivous, petien petaaminen jne. Kerran ollessamme Porin ulkosatamassa Reposaaressa, menin taas normaaliin tapaan siivoilemaan hyttejä. Erään perämiehen hytissä, kun petasin hänen punkkaansa, löysin kauniin naisten yöpaidan ja pikkuhousut. Ajattelin, että hänellä oli ollut naisvieras yöllä ja taitoin asut nätisti tyynyt alle ja unohdin asian. Homma kuitenkin toistui seuraavana ammuna, sillä erotuksella, että pikkarit olivat vain eri väriset tällä kertaa. Hypistelin asuja hiukan ja mieleeni tuli lapsuuden ajat, kun sisarellani ja äidillä oli ollut samankaltaisia asuja, joita silloin suuresti ihailin. Taitoin jälleen asut paikalleen tyynyn alle, mutta vedin sitten auki punkan alla olevia laatikoita ja hämmästyin suuresti kun yksi laatikoista oli täynnä kauniita naisten alusasuja ja aloin ymmärtämään olevani tekemisissä naisten asuista pitävän miehen kanssa.

Seuraavana aamuna oli jälleen sama juttu, mutta nyt yöpaita ja pikkarit olivat muuttuneet tumman punaisiksi. Minua heikotti! Tunsin kullini seisovan ja hyväilin sitä housuen päältä. Kaivelin taas vaatelaatikkoa ja pihistin sieltä yhdet pukkuhousut ajatellen, että hän ei sitä huomaa, kun niitä oli niin monet.

Illalla kaverit pyysivöt minuakin paikalliseen kuuluisaan Reposaaren ravintolaan, missä jo tämä kysyinen perämieskin istui. Hän viittasi minut pöytäänsä ja tarjoili minulle salaa omasta lasistaan juomia minun mehulasiini.
Myöhemmin illalla kävelin yhdessä miehen kanssa laivalle, missä hän pyysi minua yömyssylle. Myönnyin siihen ja pian oli lasi Giniä edessäni hänen alkaessa jututtaman minua. Hän kyseli mieltymyksistäni tyttöihin kehuen näiden kauniita asuja ja uteli samalla mielipidettäni niistä. Alkoholin rohkaisemana minulta lipsahti, että olin jopa kateellinen tytöille niistä...

Perämiehen silmät kirkastuivat ja hän kysyi, että mitä mieltä minä olin juuri hänen kaaniista yöasuistaan, joita hän oli tarkoituksella jättänyt näytille. Sanoin niiden olevan todella kauniita ja kun hän sitten kysyi, että halusinko kokeilla itse niitä, vähän hölmönä vastasin myöntävästi ja pian oli vuoteella kasa alusasuja joita hän tottuneesto opasti ylleni. Rullatessaan nailoneita jalkaani ja kiinnnittäessään ne sukkanauhoilla, kullini alkoi seisomaan hänen edessään. Istuion siinä punkan laidalla ja hänen oli niin helppo alkaa hyväilemään nailonin peittämiä sääriäni ja lopulta tunsin hänen kätensä kyrpäni ympärillä. Hän runkkasi minua hellästi ensin vähän aikaa, ja lopulta tunsin hänen huulensa terskani ympärillä. Olin niin valtavassa kiimassa, että hänen ei tarvinnut imaista kun pohjaan ja lutkuttaa mukavasti pari kertaa, kun minulta lensi. Kullini oli syvällä hänen nielussaan ja hän nieli joka ainoa pisaran spermastani.

Huokailin siinä hetken selin punkan päällä. Sitten aasin silmäni ja huomasin hänen riisuneen itsensä, paitsi pikkuhousut, joidenka lahkeesta tirkisti suuri sinipunainen terskan pään. Hän otti kädestäni kiinni ja ohjasi sen kullilleen, seisoen edelleen vieressäni. VAistomaisesti aloin runkkaamaan, enkä edes yrittänyt laittaa vastaan, kun hän työnsi sitä huulilleni, vaan kiimaisena pyörittelin kielelläni terskaa, kuten hänkin oli tehnyt. Ystäväni aloitti suunainnin syvään huokaillen ja pienen hetken jälkeen tunsin hänen jäyksityvän hetkeksi minkä jälkeen kuumat liemet syöksyivät kitalakeeni. Hänen kyrpänsä nytkähteli hetken vielä kunnes hän veti sen pois.

Istuimme vielä vvähän aikaa vierekkäin huuhdellen nielumme Ginillä. Sanoin olevani todella onnellinen hetkestämme ja hän vakuutti meistä tulevan hyviä ystäviä. Sen kesän aikana sain oppia paljon miesten välisestä ja myöhemmin, kun palasin kouluuni, oli hän mielessäni päivin ja öin. Laivan tullessa suomeen, olin usein häntä vastassa satamassa ja saimme viettää ihania hetkiä yhdessä. Harrastan naisten asuja edelleen ja tapailen erästä ukkomiestä samoissa merkeissä silloin tällöin. Se on todella ihanaa.

0

521

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        188
        5101
      2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

        Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
        Kokkola
        18
        1792
      3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

        SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
        Maailman menoa
        63
        1636
      4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        127
        1517
      5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
        Tv-sarjat
        10
        1497
      6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

        Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
        Maailman menoa
        51
        1175
      7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

        Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
        Lappajärvi
        96
        1084
      8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

        Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
        Maailman menoa
        307
        980
      9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

        Keskustapuolue meni jo...
        Maailman menoa
        196
        945
      10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

        Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
        Suomalaiset julkkikset
        7
        840
      Aihe