Onni (merkityksessä tuuri) tarkoittaa kohtalon suopeutta, menestystä, onnellista sattumaa; esimerkiksi: "Olipa onni ettei satanut, kun unohdin pyykit ulos." Onnekkaan tapahtuman lisäksi onnena voi myös pitää sitä, että jokin mahdollinen mutta epäedullinen tapahtuma jää tapahtumatta.
Onnenkalujen, nelilehtisen apilan, hevosenkengän, aidon riikinkukon sulan tai tähdenlennon ajatellaan perinteisesti tuovan onnea. Sen sijaan epäonnea uskotaan tuovan esimerkiksi suolan läikyttäminen, mustan kissan näkeminen, tikkaiden alta kulkeminen, peilin rikkoutuminen tai kuun varjoon astuminen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
ihastunut Onniin;)