Onneni on olla lähellä Jumalaa

Onnel-

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suviseurat_kotipihalla

      Suviseurat kotipihalla – odotamme jo kovasti kesää!
      2.3.2016 06:45 | Kohti suviseuroja
      Joitakin vuosia sitten kuulimme kotikylällämme järjestettävistä Suviseuroista. Ne olisivat vuonna 2016, siis jossain tulevaisuudessa. Laskimme lasten kanssa sen vuoden ikävuosia: rippikoulu tulisi samalle vuosiluvulle nuoren miehen elämään, sekä ainakin peruskoulun aloitusta, päättämistä, ammattiin valmistumista. Monenlaista etappia.

      Yhtäkkiä vuosi 2016 onkin jo käsillä. Olemme käyneet uuteen vuoteen luottavaisin mielin. Tämä vuosi tulee jäämään kotiseudullemme mieleen suviseuravuotena.

      Olen tutkinut uudella mielenkiinnolla SRK:n Suviseuroista kertovaa kirjaa Suvi on läsnä. Erityisesti Tornion ja Haaparannan alueen isot seurat ovat olleet kiinnostavaa luettavaa. Toisenlaiset ovat seurapuitteet meidän ajassamme, mutta tärkein, Jumalan sana, on pysynyt aivan samana.

      Kotipihamme on aivan seurakentän keskellä. Milloinkaan emme ole päässeet kenttämajoituksen avulla näin lähelle seuraravintolaa ja isoatelttaa kuin nyt. Isonteltan osia on tuolla metsän laidassa ”talviunilla” peitteen alla. Monet seurojen teräskonteista ovat talvehtimassa kotimme vieressä. Pienen matkan päähän on laitettu ladon seinään tulevasta seuratapahtumasta kertova kyltti.

      Paljon on ollut autolla liikkujia, ystävät ja kyläläiset ovat olleet kiinnostuneita Suviseuroista. Kaikki ovat ilmaisseet halunsa tulla tutustumaan tähän mittavaan tapahtumaan. Osa on muistellut vuoden 1994 Suviseuroja, jotka olivat myös tällä seudulla.

      Aluksi ajatus Suviseuroista oman kodin ympärillä nostatti monenlaista, ristiriitaistakin, tunnetta. Taivaan Isä on antanut voimia ja olemme saaneet keskustella suviseuratapahtumasta rakentavasti uskosta vielä osattomien tuttavien ja läheisten kanssa. Lapset ovat kertoneet koulussa ja kavereille tapahtumasta ja kutsuneet paikan päälle Suviseuroihin.

      Tapahtumaan kuuluvaa moninaista talkootyötä olemme saaneet seurata aitiopaikalta. Perheemme isällä on oma vastuutehtävänsä, joka on vienyt paljon aikaa pienyrittäjän arkitöiden lisäksi. Sovimme loppukesällä, että suviseuratyö menee muiden menojen edelle, marjastus mukaan lukien, kuitenkaan väsyttämättä itseä ja perhettä liikaa.

      Suviseuratyö on koko ajan läsnä, ikkunoistamme on näköalat seura-alueelle – aivan sama, mistä ikkunasta ulos tiirailee. Loppukesällä ja syksyllä oli paljon talkoita, ja meillä rauhalliseen elämään tottuneilla opettelemista siinä, että ihmisiä tuli ja meni. Työn ääniä kuului aamuvarhaisesta joskus yömyöhään. Piti opetella välillä irtaantumaan jatkuvasta seuratyöstä. Jopa lasten kanssa uimarannalle meno viime kesälle harvinaisena lämpimänä iltana herätti ristiriitaisia tunteita vastuuta kantavalla osapuolella.

      Seura-alue uinuu nyt jään ja lumipeitteen alla. Loppukesän sateet nostivat esiin mietteet seurakentän kestävyydestä ja seura-ajan säästä. Syksyllä kokoonnuimme toimintapäivään keskuskentälle. Sadepilvet näyttivät uhkaavilta. Toimintapäivän päättävän hartauden ajan olimme ”elohuoneessa”, sadetta tuli hetken. Sen jälkeen keskuskentän ylle ilmestyi täydellinen sateenkaari, joka ulottui ison teltan paikalta keskuskentän reunaan. Tuli turvallinen olo. Taivaan Isä on tulevissakin Suviseuroissa sään ja ilman säätäjä, eikä meidän tarvitse kantaa liian suurta huolien taakkaa.

      Vaikka tiedämme alkukesän ja suviseura-ajan olevan erityisen työläitä, silti odotamme jo kovasti kesää. On ihana nähdä ja kuulla Suviseurat omassa kodissa. Mielikuvat liitävät usein ensi kesään, lämpöisiin, aurinkoisiin päiviin ja siihen puheen ja laulun sorinaan, joka tässä ympärillä tulee olemaan. Kylätie, joka nyt talvella on verraton kulkea potkurilla, muuttuu muutaman päivän ajaksi alueen ruuhkaisimmaksi tieksi. Näille peltoaukeille kokoontuu moninkertaisesti kotikaupungin asukasmäärän verran ihmisiä ympäri maapalloa.

      Nämä Suviseurat ovat tuoneet minulle aivan uudenlaisen näkökulman seurajärjestelyihin. Vuosien työ huipentuu muutaman päivän pituiseen seuratapahtumaan. Maanomistajat osallistuvat maidensa kunnostukseen, maatiloilla tehdään satosuunnitelmat Suviseurat huomioiden. Jotkin tilat ovat vuosikymmenestä toiseen saaneet satoa pelloilta, jotka nyt olemme saaneet suviseurakäyttöön.

      Nyt ymmärrän, miten merkittävä on toimiva, avoin yhteistyö seuraorganisaatiossa sekä kyläläisten että maanomistajien kanssa. Yhdessä toimien ja suunnitellen voimme luoda seuroille ja maanviljelykselle ajalliset puitteet. Kyläläisten kysymyksiin pyrimme vastaamaan totuudenmukaisesti, ja otamme tarvittaessa asioista selkoa tai ohjaamme kysyjän oikean tiedon lähteelle. Tietämättömyys mittavasta tapahtumasta aiheuttaa monenlaista kysymystä, aivan siitä lähtien, paljonko seura-alueen pääsylippu maksaa.

      Avoimin ja luottavaisin mielin odotamme tulevaa kevättä ja kesää. Taivaan Isällä on vara antaa meille riittävästi voimavaroja ja siunauksensa näillekin seuroille.

    • Atteboiii

      Pienessä on joidenkin ilot.

      • Sehän_on

        suri asia, että Jumalan valtakunta tulee lähelle. Mitä muuta sitä ihminen muka elämässää voisi kaivata?


      • Mikä_ihmeen

        Mikä ihmeen Jumalan valtakunta tulee?

        Nehän on vanhoillislestadiolaisten suviseurat. Höh!


      • Sinä_vain_et
        Mikä_ihmeen kirjoitti:

        Mikä ihmeen Jumalan valtakunta tulee?

        Nehän on vanhoillislestadiolaisten suviseurat. Höh!

        näe Jumalan valtakuntaa, koska et edes etsi Jumalaa.


      • Sinä_vain_et kirjoitti:

        näe Jumalan valtakuntaa, koska et edes etsi Jumalaa.

        Muista kurlata, makustella ja niellä kun jeesus tulee!


    • Vakava_varoitus

      Kun löydät vanhoillislestadiolaisuuden, niin silloin sinä löydät harhan valtakunnan.

      • Epäuskoisista

        se todellakin näyttää harhan valtakunnalta.

        Silloin kun Jumala herättää ihmisen tunnon ja ihminen alkaa etsiä Jumalaa... (Jumalahan koko ajan etsii häntä), niin silloin tuo viallisten ihmisten lauma alkaa näyttää Kristuksen täydelliseltä ruumiilta, jossa veriset haavat ovat auki meidänkin syntiemme sovitukseksi.


      • löytänytkin

        Tule ihmeessä sinne harhailemaan !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe