"Äiti, olenko minä ruma?"

Ne tytöt pitäis survia jätepuristimeen

Vitun huorat haluaisin repiä niiden naamat riekaleiksi!

Naisista on hauskaa haukkua miehiä.

Ihmiset luulee että rumaksi haukkuminen loppuu vaan lapsuuteen. Ovat väärässä se jatkuu aikuisena ihan samanlaisena ja jopa raaistuu. Sääli noita pieniä lapsia jotka luulevat että aikuiset ovat sitten joskus ystävällisiä. Nimimerkillä 36v ja aina rumaksi syrjitty.

Oppiipahan poika tietämään paikkansa. Aina on tarvetta ihmisille, jotka on muita huonompia.

Olis saanut edes joku sivullinen vetää noita horoilta naamat sisään. Kaikenlaista paskasakkia sitä onkin liikkeellä.

Rumat pojat pitäisi seuloa jo heti kouluun mennessä joukosta ja alkaa antamaan heti niille tukea ja erityiskohtelua. Olisin niin itsekin aikanaan halunnut. Minun koko elämän jatkunut kiusaaminen johti täydelliseen itsetunnon menetykseen, erakoitumiseen, arkuuteen ja jatkuvan itsemurha ajatusten kanssa elämiseen.

Kaikki alkoi heti kun menin ekalle luokalle. Samantien kimppuuni hyökättiin. Olin silloin hieman arka mutta kuitenkin innokas tutustumaan uusiin kavereihin. Mihinkään piireihin mua ei hyväksytty. Olisin halunnut pelata jalkapalloa vapaa ajalla niin muut oppilaat eivät huolineet mukaan ja liikuntatunnilla pääsin korkeintaan maaliin tai "vaihtomieheksi" joka yllätys ei päässyt kertaakaan kentälle. Mulla oli ala asteella vain yksi kaveri koko sen ajan. Myös kolmannen ja neljännen luokan opettaja otti minut silmätikukseen koska yksi kiusaajista oli hänen poikansa. Ei en ollut aikuisen suojelussa vaan kaikki valheet mitä hänen poikansa ja muut kiusaajat valehtelivat hänelle sain heti syyllisenä niskoilleni ja jopa jälki istuntoa vaikka mitään en ollut tehnyt. Pojat vaan nauroivat. Tämä opettaja jopa soitteli vanhemmilleni kuinka ilkeä olen muita kohtaan ja sain sitten kotonakin haukut. Miten voisin olla ilkeä kun en uskaltanut edes puhua kenellekään. En saanut turvaa mistään. Ensimmäisen kerran yritin tappaa itseni neljännen luokan keväällä. Olin kuullut että lääkkeitä liikaa syömällä kuolee. Söin äitini koko "lääkepurkin" Olivat kalkkitapletteja. Maha tuli kipeäksi ja äitiltä haukut mihin olen hukannut hänen aamutaplettinsa. Sanoin että purkki hajos ja laitoin kaikki vessan pönttöön. Kysyin vaisusti ovatko ne lääkkeet vaarallisia. Äiti heltyi kun ilmeisesti luuli että olin hänestä huolissaan ja sanoi että kulta pieni ne vain vahvistaa luustoa.

En menestynyt koulussa kun pelkäsin koko siellä olon ajan. Halusin vain kotiin aina pian. Eikä silloin ketään kiinnostanut kiusataanko jotakuta. Yläasteella alkoi toinen helvetti. Silloin kiusaamispiirit laajenivat mutta jotenkin olin alistunut kohtalooni ja rupesin heidän kanssaan haukkumaan itseäni. Kun kerran annoin pääkiusaajalleni linkkarin ja sanoin että tapa mut kun mieles tekee kuitenkin. Meni hän hämilleni. En välittänyt vaikka olisin puukosta saanut. Vihasin niin itseäni. Hän sanoi ootsä hullu ja heitti linkkarin maahan. Senjälkeen kiusaamiseni hiipui ja fyysinen väkivalta muuttui enään lieväksi henkiseksi.

Menin ammattikouluun ja täältäkin löytyi yksi kiusaaja. Silti selvitin koulun. Sitten menin erityisesti kiinnostavalle alalle opiskelemaan ja siellä ei enään kiusattu. Sain jopa kavereita vaikka epäilin kaikkia että mitä nuokin minussa näkee miksi ne ei kiusaa. Sain hyvät paperit ja nyt oli kiintoisa ammattitutkinto alla. Sitten armeijaan. Ja eikö sinnekin sattunut näitä tulevia koviksia jotka joka välissä yritti nujertaa mut. Olin erätaitoinen ja tulin parhaiten toimeen metsäleireillä ja ammuin varuskunnan parhaimpia tuloksia tullen jopa valtakunnallisesti kolmoseksi joutui ne ehkä kannustamaan oman varuskunnan ampujaa vaikka sitä katkeran kateellista nurinaa ja henkistä kiusaamista oli silti.

Sitten pääsin töihin unelma ammattiini. Sain työskennellä yksin ja opin nopeasti homman ja niin pomot kun asiakkaatkin antoivat positiivista palautetta. Halusin kehittyä ja vaihdoin toiseen firmaan. Ja eikö perkele tänne sattunut kiusaaja pomo. En tiedä miksi se otti mut silmätikukseen mutta haukkui kaikki mitä tein jo etukäteen. En osannut kuulemma mitään. Mistä hän niin päätteli vaikka ei ollut edes työnjälkeä nähnyt. Otin lopputilin ja seuraavaan. Täällä samanlainen idiootti pomona. Työtä ei varsinaisesti haukuttu vaan henkilökohtaista elämääni vaikka hän ei siitä tiennyt mitään. Kauaa en tässä firmassakaan ollut haukkuja kuulemassa kunnes pääsin nykyiseen firmaan. Työnantaja on äärimmäisen tyytyväinen työpanokseeni ja asiakkailta tulee positiivista palautetta. Kerrankin tunnen olevani jossain hyvä. Siitten naiset. Kun koko ikä on haukuttu olemusta niin eipä ole naisiltakaan tullut koskaan mitään positiivista. Koska olen ruma ja itsetunto on nujerrettu totaalisesti ei mun joskus haaveilemaa perhettä ole koskaan pystynyt perustamaan. Välillä kuulen tällaista kuiskuttelua kuin tämä pikkupoikakin aikuisilta. Mutta aikuiselle miehellehän se on sallittua. Ei sellainen nostata some raivoa. Mulla on ikää lähes 40v. Kaikista piireistä mut on syrjitty ulos jo lapsesta saakka. Mulla on yksinäinen työ ja yksinäinen harrastus. Ja olen niistä tyytyväinen. Pelkään edelleen ihmisiä kuten ala asteellakin että kaikki ajattelevat vain pahaa enkä halua niitä kohdata ilman pakkoa. En silti ole itsetuhoinen. Olen tottunut että en kelpaa muiden ihmisten seuraan eikä minulla ole kavereita ja olen tottunut tähän mitä on ja olen tyytyväinen.

Mulla tuli kyynel silmään kun luin tuon uutisen. En haluaisi tuolle pojalle todellakaan tätä samaa kohtaloa kun mulla. Totuus vaan on se että kiusaaminen ei lopu aikuisenakaan valitettavasti. Se vaan hyväksytään paremmin silloin.