Vanhurskautta, rauhaa ja iloa

Roomalaiskirjeen kirjoittaja, apostoli Paavali – ent. Saulus – syntyi Kilikian Tarsoksessa, nykyisen Turkin eteläosassa samoihin aikoihin kuin Jeesus. Hän oli juutalainen, mutta myös Rooman kansalainen. Paavali opiskeli ja valmistui rabbiksi, juutalaisuuden opettajaksi. Hän oli fariseus ja myös juutalaisten suuren neuvoston jäsen.
Damaskoksen tiellä Jeesus ilmestyi Saulukselle valonleimahduksessa, joka vei häneltä liikunta- ja näkökyvyn. Saulus lähti Jeesuksen neuvon mukaan kaupunkiin, jossa Herran henki opasti uskovaisen Ananiaan Sauluksen luokse. Ananiaan siunauksen kautta Saulus täytettiin Pyhällä Hengellä. Hän uskoi ja sai parannuksen armon. (Ap. t. 9:3–20.) Timoteukselle Paavali kirjoittaa, että hänelle on tapahtunut laupeus. Herra Kristus Jeesus on antanut hänelle voimaa, katsonut luotettavaksi ja ottanut palvelukseensa (1. Tim. 1:12). Paavali hankki toimeentulonsa teltantekijänä.

Vanhurskas elää uskosta

Roomalaiskirjeessä Paavali opettaa, miten Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen ja varjelee omiaan täällä ajassa. Jumalan sanaan kuuluu laki ja evankeliumi. Laki herättää epäuskoisessa ihmisessä synnin tunnon (Room. 3:20). Evankeliumi on ilosanoma syntiemme sovittajasta Jeesuksesta. Sitä julistavat uskovaiset ihmiset niin kuin Ananias Saulukselle. ”Se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon” (Room. 1:17). Se on lahjavanhurskautta.

Paavali sai uskon kautta omien voimiensa tilalle Jumalan voiman evankeliumin työhön ja omaan elämäänsä. Näin Jumalan voima vaikuttaa häneen uskovissa yhä edelleen. Paavalin opetukset sisältävät myös neuvoja ja nuhteita, jotka ovat tarpeellisia jokaiselle uskovaiselle (Room. 12). Niiden kautta Jumala pitää meistä huolen: varmistaa uskomisen ilon ja vapauden elämässämme.

Vapauteen Kristus vapautti meidät

Kysyin uskovaisilta nuorilta, mitä kristityn vapaus tuo heidän mieleensä. He vastasivat: ”Saa elää vapaasti niin kuin uskoo. Ei tarvitse osallistua mihinkään, minkä tietää tuovan murhetta, pahaa mieltä, vaan voi vapaasti niistä kieltäytyä.”

Hyvä omatunto tuo uskomisen vapauden ja ilon sekä antaa voimaa uskon kilvoitukseen. Huonolla omallatunnolla on raskasta vaeltaa; moni on uupunut uskossaan sen alla. Ahkeroimme sen tähden panna pois synnin ja kuorman, joka meihin aina tarttuu ja kuormittaa uskoamme (Hepr. 12:1).

Usko keventää myös monia ajallisia huolia, kun saa turvata kaikkivaltiaan Jumalan johdatukseen elämässä – mitään ei tapahdu hänen sallimattaan. Jumalan valtakunnan yhteydessä on turvallista kulkea. Jumala itse pitää siitä huolta. Hän on antanut sanansa, josta kehottaa ottamaan opiksi.

Roomalaiskirje nostaa esille myös monia meidän ajallemme ominaisia vihollisen viettelyksiä, joilla se tahtoisi viedä rauhan ja vapauden uskovaisilta. Tällaisia ovat erityisesti sopeutuminen maailmalliseen elämäntapaan, ylpeys (Room. 12:2–3) ja ahneus eri muodoissaan (1. Tim. 6:9–10). Erityisen painokkaasti apostoli opettaa, että emme sitoisi lähimmäisiämme uskon varjolla asioissa, joihin usko ei kuulu. ”Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa.” (Room. 14:1–7.)

Vanhurskaus, rauha ja ilo

”Kun Jumala armosta antaa meille syntimme anteeksi, se synnyttää sydämessämme rakkautta, kiitollisuutta ja uskon kuuliaisuutta. Nämä saattavat meidät palvelemaan Jumalaa ja lähimmäistämme.” (KO 85.) Jumalan armo on hänen valtakunnassaan tarjolla, kuten se oli tarjolla Saulukselle aikanaan. Sen saa omakseen Jumalan lahjana ilman vastapalvelusta (Ef. 2:8).

Myös etiopialainen hoviherra uskoi Filippuksen saarnaaman evankeliumin ja jatkoi iloiten matkaansa (Ap. t. 8:39). Evankeliumi on Jumalan voima myös jokaiselle jo taivastietä kulkevalle. Uskoja saa sen, mitä evankeliumi lupaa: rauhan ja ilon sydämelleen ja iankaikkisen elämän taivaassa.