Somalit koulussa

khattia.kans

At home in Europe - projekti kertoo.

Koulutus
"Maahanmuuttajien määrä ja monimuotoisuus kouluissa lisääntyy. Somalialaiset ovat
suurimpia maahanmuuttajaryhmiä erityisesti päiväkodeissa ja peruskouluissa. Heidän
määränsä laskee kuitenkin ja korkeakouluissa on vain hyvin vähän somalitaustaisia.
Tutkimustulokset viittaavat siihen, että somalialaisten lasten koulumenestys on heikompi
kuin muiden oppilasryhmien. Tämä asia heijastui myös käsillä olevan tutkimuksen
aineistossa."

Eikä Ruotsin somaleillakaan mene paremmin.

"Joka toinen somalinainen Göteborgissa ei elä lastensa isän kanssa. Ainoastaan kolme somalinuorukaista kymmenestä saa hyväksytyn todistuksen yhdeksänneltä luokalta. Joka viides somalimies on ollut epäiltynä väkivaltarikoksesta. Puolella somaleista vuoden 2005 ansiotulojen kohdalla seisoo pyöreä nolla."

13

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mirriä.mullekin

      Somaleiden sijaan on lieksalaislähtöisiä periksiä maamme korkeakouluissa jopa ihan haitaksi asti!

    • ReinoAino

      Monikulttuurisuus rikastuttaa! Se etu tässä on, että keskiverto laskee ja oma nouse.

    • jeeeesss

      Fakta tietoa taas sompuista.

      • hahahahahaha

        Ja siihen ei taas palstan häirikkö pysty. Keksii omasta päästään.


      • s6s6s6s
        hahahahahaha kirjoitti:

        Ja siihen ei taas palstan häirikkö pysty. Keksii omasta päästään.

        Päästään sairas se on.


    • On.the.top

      Minusta somalit ovat kaikki erittäin älykkäitä henkilöitä.

      • oooohhhhhhhh

        Kyllä sitä 68 ÄO:lla kelpaa ylpeillä.


      • eeeehheeeee
        oooohhhhhhhh kirjoitti:

        Kyllä sitä 68 ÄO:lla kelpaa ylpeillä.

        Koneinssien.


    • ei.millään

      Ei pärjää somput lieksassakaan.

    • IlmojenHerrat

      Viisaita ne on kieltämättä? Osaavat rakentaa lentokoneita ja helikoptereita, ja kunhan vielä satavuotta menee, niin ehkä niistä joku vielä 5 metriä lentääkin!

      • osaa.kaiken

        Totta kai koneinsinöörit.


    • inssit.meinaan

      No mitäs ne nyt sillain?

    • Eiksvaan

      Ei se ole tyhmä,joka osaa käyttää toisia kaikessa hyväkseen,
      vaan se joka tulee hyväksikäytetyksi.
      "Tyhmältä toki näytä,järkeä hyväks käytä, dimmien viisauteen.
      On siinnä dimmeillä kova hätä ,suojella raukkaa tätä,ja kaikki käy aina jetsulleen:"

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe