Professori Gunnar Heinsohn on saksalainen sosiologi ja ekonomisti. Hänen saavutuksiinsa kuuluu yli 700:n artikkelin, esittelyn ja kirjan kirjoittaminen, keskittyen uusiin teorioihin sivilisaation historiasta.
"Kun Euroopan väestö kutistuu ja parhaiten koulutetut henkilöt ovat lähdössä, niin me sallimme kouluttamattomien muslimien maahanmuuton jatkuvan. He tulevat pian romahduttamaan hyvinvointivaltiomme. Lisäksi on syytä huomioida se tosiseikka, että muslimimaat ovat synnyttäneet nuorisopullistuman (youth bulge), joka kokemusten valossa johtaa joukkomurhiin, eikä sen vaikutuksia voida torjua ulkomaisella avulla. Näiden synkkien ennusteiden lähde on saksalainen sosiologi Gunnar Heinsohn, joka uskoo, että Euroopan peli on pelattu (game over)."
"Pahinta lännessä vallitsevan poliittisen konsensuksen kannalta on, että Heinsohn ei usko hetkeäkään, että taloudellinen apu ja nälän lievittäminen suurten nuorisopullistumien maissa voisi estää sotia, yhteiskunnallisia levottomuuksia, terroria ja tappoja. Tämä johtuu siitä, että nälkäänäkevät ihmiset eivät taistele, he vain kärsivät. Jos kuitenkin suurelle joukolle nuoria miehille annetaan riittävästi syötävää ja tietty koulutus yhteiskunnissa, joissa on liian paljon nuoria miehiä, jotka kaikki eivät voi saada arvostusta ja asemia (positions), joihin he kokevat olevansa oikeutettuja, niin se voi johtaa väkivaltaisuuksiin."
Viime vuosien aikana Länttä vastassa on ollut monissa muslimimaailman osissa kehittynyt jättiläismäinen nuorisopullistuma. Tämän pullistuman on synnyttänyt muslimien väestöräjähdys. Viiden sukupolven aikana (1900-2000) muslimimaiden väestön määrä on kasvanut 150 miljoonasta 1.200 miljoonaan – kasvua 800%. Vertailun vuoksi väestö Kiinassa on kasvanut 400 miljoonasta 1.200 miljoonaan (300%). Intian väestö on kasvanut 250 miljoonasta 1.000 miljoonaan (400%).
http://www.kansalainen.fi/gunnar-heinsohn-luusereiden-manner-ja-nuorisopullistuma/
Hyysärit eivät vaan ymmärrä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jormalla pullistuma kalsareissa, kun iso -ja suonikas penis siellä pullottaa!
Euroopassa tapahtuu räjähdys varmasti, aseet alkaa puhua.