Ufohavainto 11.3 Kuopio

kekko123nen

Kävelin Sikolammen etelärantaa kello 23:10. Ilma oli selkeä ja tähdet näkyivät hyvin. Kiinnitin huomioni kirkkaaseen valoon taivaalla. Käänsin silmiäni vasemmalle jolloin valo liikkui oikealle! Sitten liikutin toista silmää alas ja toista ylös. Ufo jakaantui kahtia! Aloin muljauttelemaan silmiä kiihtyvässä tahdissa ja liikuttelin päätäni eri suuntiin voimakkaasti. Noin tunnin jälkeen niskani jäykistyi tönköksi ja silmät pullistuivat tomaateiksi. Näin viikon ajan kaiken kahtena!

11

187

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • supinsilmät

      Ota reippaasti vaan määrättyjä lääkkeitä, muuten vievät taas suljetulle ja pois et pääse kuin ensi jouluna.

      • onksnäkyny

        Kun otat reippaasti lääkkeitä,niin kohta ne ufotkin jakaantuvat ties kuinka moneen osaan ja olosi on kuin kivipatsaalla.

        Ja kuten asiaan kuuluu,niin silloin myös uffotutkijat ryntäävät paikalle.


      • mekintulemme

        Lisäksi myös telepaatikot,selvänäkijät ja kaukokatsojat ryntäävät paikalle.


    • Alfons_Andro

      Suurella todennäköisyydellä näit andromedalaisen kevyen tiedustelualuksen.
      Niillä on tapana hämäysmielessä lähettää suurenergisiä ajatuskeskittymäpulsseja, jotka aiheuttavat erilaisia näköaistin virhetoimintoja.

      • meollaaparempia

        Taidat Alfons_Andro todellakin olla oikeassa siinä,että aloittaja on nähnyt andromedalaisten kevyen tiedustelualuksen.

        Ja kuten hyvin tiedetään,niin Andromedalaiset pitävät itseään kaikkein sivistyneinpänä ja viisainpana rotuna.Niinpä he joskus todellakin lähettävät harhautusmielessä suurenergisiä ajatuskeskittymäpulsseja.

        Niiden pulssien tarkoitus on myös osoittaa meille maan matosille,miten ylivoimaisia ja viisaita he ovat meihin verrattuna.Tällaista toimintaa he pitävät "kosmisena huumorina".


    • jlkjjlkkjj

      Kyseessä oli maailmankuulun kuopiolaisen fyysikon Jukka Savorisen tihentymä.

      • Pölkyttäjä

        Saattaa todellakin olla niin,että kyseessä oli juuri tuon maailmankuulun fyysikon tihentymä.Hän tietysi lenteli Puijon tornilla jonka hän oli viritellyt omaa käyttöönsä sopivaksi.


      • Rendlesham_tutkija

        Kerrotaan, että hän sai idean Rendleshamin majakasta.


      • eilensitätänääntätä
        Rendlesham_tutkija kirjoitti:

        Kerrotaan, että hän sai idean Rendleshamin majakasta.

        Mikäli hän sai idean Rendleshamin majakasta niin sehän osoittaa sen,ettei missään enää ole aitoa ja alkuperäistä.Eli kaikki kopioidaan aina Roswellista lähtien!


      • yleisufotutkija_Tumelius

        Niinpä kopioidaan, koska Roswellin ja Rendleshamin kaltaisia hyvin dokumentoituja
        keissejä ei ole ilmennyt. Vain joitakin metsureiden höpinöitä.


      • Suhteillapärjää

        Eräs tuttuni oli Kuopiossa tuolloin ja hän koki täsmälleen samoin kuin aloittaja.Noin pari vuotta sitten tämä tuttuni oli palaamassa Tukholmasta laivalla Suomeen ja hän kertoi,ettei nähnyt merkkiäkään mistään sukellusvenejahdista Ruotsin aluevesillä.Tämä tuttuni oli myös Tallinnan satamassa silloin,kun M/S Estonia lähti kohtalokkaallle matkalleen syyskuussa 1994.Hän kertoi,että vielä viime hetkillä laivaan ajettiin Viron puolustusvoimien kuorma-autoja,joiden lasti oli huolellisesti peitetty.Kannattaa siis hankkia sellaisia tuttuja,jotka näkevät ja kokevat sellaista,mitä muut eivät näe ja koe.Nyt kun vielä saisi tuttavapiiriin edes yhden humanoidin niin silloin tietäisin myös sen,että mitä Universumissa tapahtuu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      194
      1855
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      977
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      127
      902
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      210
      704
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      656
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      60
      655
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      21
      624
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      602
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      568
    Aihe