Voiko hakea toimeentulotukea uudestaan

Epätietoinen_

sellaiselta ajalta josta on tullut hylkäävä päätös?
Kysyn toisen henkilön puolesta. Hän oli saanut hylkäävän päätöksen helmi- ja maaliskuun toimeentulotuesta. Ei ollut kuulemma tiettyyn päivään mennessä toimittanut kaikkia pyydettyjä asiakirjoja. Oli lähettänyt paksun pinon liitteitä ja oli tullut tämä hylkypäätös, mutta ei kerrottu että mitä vielä puuttui.

Voiko hän hakea kyseiseltä ajalta uudestaan jos selvittää sen että mitä jäi puuttumaan? Kohtuutonta olla ilman tukea, kun masennuksen takia oli päässyt asumistuki katkeamaan ja joutui sukulaiselta lainaamaan kahden kuukauden vuokrarahat. Hän sai takautuvasti asumistuet joilla maksoi tämän kuukauden vuokran, mutta täytyyhän hänen saada rahaa että pystyy maksamaan nämä lainaamansa rahat ja muutenkin tarvitsee elämiseensä rahaa. Kahden kuukauden toimeentulotuki tuntuu jo rajusti toimeentulossa

10

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SossullePataan

      Kyllä voi ja kannattaakin. Tein noin toissa vuonna kun sain hylkäävän päätöksen hain parin viikon päästä uudelleen samaan asiaan ja silloin päätös oli myönteinen, Ihmeellisintä tuossa on se että sossu väitti että molemat päätökset ovat oikein joka on suunnilleen yhtä mahdotonta kun ikiliikkujan keksiminen.

      Jo lisäselvityspyynnön pitää olla yksilöity ja siinä on selvästi sanottava mitä tietoja/liitteitä tarvitaan. Päätöksessä pitää olla selvä syy miksi se on hylätty, pelkkä liitteiden puuttuminen ei ole lain mukaan toimeentuoltuen hylkäämisperuste. Päätöksessä on oltava myös laskelma johon päätös perustuu. Oliko nuo päätöksessä? Ellei, niin laittomasti on sossu toiminut.

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971412#L3P14a-2

      "Jos hakemus on puutteellinen, asiakkaalle on viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta annettava tai lähetettävä yksilöity kehotus hakemuksen täydentämiseksi määräajassa."

      • Epätietoinen_

        En ole nähnyt päätöstä ja laskelmaa. Tämä henkilö soitti tänään asiasta, ja lupasin selvitellä asiaa kun hän on masentunut ja jkv ei saa aikaiseksi selvitellä asiaa, vaan oli jo antamassa periksi. Mutta hyvä tietää, että voi hakea siltä ajalta uudestaan. Nykyään hakemukset menevät ja päätökset tulevat sähköisesti, paitsi jotkin liitteet täytyy tietenkin lähettää postitse.


    • SossunTietoToimisto

      Voi hakea takautuvasti, mutta eri asia sitten saako takautuvasti rahaa muuhun kuin tuohon vuokraan terveydenhoitolaskuihin, kun yleensä ei elämiseen takautuvasti tukea voi saada ilman erityisperusteluja. Maaliskuulle voi heti jättää uuden hakemuksen.

      Kaikkein paras keino olisi nyt jättää heti hakemus missä on liitteenä kaikki perus jutut (tiliotteet vaikka 4kk ajalta (takautuva hakemus), verolappu (pitää esittää joka vuosi), vuokralasku yms.) sekä lääkärintodistus tuosta masennuksesta. Sen jälkeen soitto omalle sosiaalityöntekijälle ja kysyä että voisiko varata ajan tuon helmikuun takautuvan toimeentulotuen selvittämiseksi (joskus riittää kyllä pelkkä puhelinsoittokin). Sitten tapaamiselle selittää miksi ei tuonut papereita tai edes asumistukea hakenut kuin vasta nyt, yleensä tuo vakava masennus riittää perusteluksi kun siitä on lääkärinlausunto näyttää.

      Suurin osa tuosta SossullePataan lätinästä on ihan puppua, mutta lisäselvityspyynnössä kuitenkin aina lukee se mitä hakemuksesta puuttuu joten siitä on helppo selvittää mitä jäi puuttumaan jos kerta hakemus hylättiin puutteellisten liitteiden takia vaikka sinne osan niistä veikin.

      • SossullePataan

        Voisiko nimimerkki "SossunTietoToimisto" yksilöidä ne seikat jotka kirjoituksessani on puppua?

        Lisäksi on huomoitava se että sossuun pitää antaa kaikki tiedossaan olevat toimeentulotukeen vaikuttavat välttämättömät tiedot, eikä niitä tietoja joita sossutantan päähän pälkähtää vaatia tai jos jokin tieto ei ole tiedossa tai edes olemassa tai se ei muuten vaikuta toimeentulotukeen. Ellei noita tietoja saa tai niitä ei asiakkaan tiedossa ole tai ei ole edes olemassa niin sossutantan on perustettava päätös selville saatuihin ja asiakkaan ilmoittamiin tosiasioihin eikä sossutantan kuvitelmiin kuten usein käy.

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971412#L3P17


      • Epätietoinen_

        On jo kelassa lääkäriltä saatu sairauslomatodistus ja sairauspäiväraha vetämässä, joten alkaa saada onneksi sieltäkin sairauspäivärahaa ettei ole pelkästään sossun varassa. Sairausloma on mielestäni jo todiste masennuksesta.


    • 15plus18

      "Suurin osa tuosta SossullePataan lätinästä on ihan puppua,"
      Itse puhut puppua, SosullePataan kirjoituksissa on aina lakiperuste mukana.

    • lakitaipuu
      • SossullePataan

        "Kyse voi olla myös tarpeesta tehdä hylkäävä toimeentulotukipäätös"
        Mistä tuollainen tarve oikein tulee?
        Ikuinen kysymys johon en ole saanut vastausta, epäilen virkanilkin mielevikaisuutta ja liiallista kyykytyskiimaa. Ei tuolle muuta selitystä voi olla.

        Virkanilkin määritelmä

        Virkanilkki (lat. virkusnilkus), tuo ihmistä päällisin puolin muistuttava olio lymyilee usein virastossa virkapöydän takana. Ihmisestä sen erottaa vain siinä että järki puuttuu täysin. Virkanilkin pää ei sovellu muuhun käyttöön kun hattutelineeksi, joidenkin osalta ei siihenkään.
        Kun virkanilkki jää itse teossa kiinni lakien rikkomisesta niin sen naama menee norsunvitulle ja muuttuu ensin vihreäksi, sitten keltaiseksi ja lopulta punaiseksi (aivan kuten liikennevalot), vettä tulee silmistä ja vaahtoa suusta. Sen lisäksi kuuluu epämääräisiä kurkkuääniä ja/tai mölinää jotka kelpaisivat kauhuleffan äänitehosteiksi.
        Virkahaitake (lat. virkushaitakus), on muuten samanlainen kun virkanilkki mutta aiheuttaa laittomilla virkatoimillaan enemmän haittaa yksilöille ja yhteiskunnalle murentaen yhteiskunnan selkäränkaa ja moraalia sekä on häpeäksi koko virkakunnalle sekä yleiselle lain kunnioitukselle.


    • mfhdufht

      Kiinnostavaa lukea ihmiselle tämä Suomi24- anonyymi propagandistisivusto, joka kymmenen vuotta eli ilman yhteiskunnan sosiaaliturvaa nälkärajalla ja tietysti ilman talousongelmia jääden ilman täysin vaille mitään yhteiskunnan tukimuotoa kansalaisena yhteiskunnan päätöksillä.:) Ai että siis siitäkin voisi valittaa, jos kahdeksi kuukaudeksi jäisi ilman yhteiskunnan minimisosiaaliturvaa?

      • sosiaalityöntekijä

        Mikä sinun ongelma on?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6075
    2. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1748
    3. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1646
    4. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1533
    5. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1426
    6. Ässät lähtivät eri teille

      Tämä on ilonpäivä 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1140
    7. Oon mä susta mustasukkainen

      Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista
      Mustasukkaisuus
      150
      984
    8. Sohvi blörf

      Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      831
    9. Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!

      Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää
      Kauhava
      26
      742
    10. Rakas rakas rakas

      Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m
      Ikävä
      65
      664
    Aihe