En usein pidä lapseni luonteesta (3-v)

Tämä vaikuttaa päivittäisiin tilanteisiin ja yritän ymmärtää häntä parhaan mukaan. Rakastan häntä paljon, mutten myös vähän turhautumista...ovatko nämä tunteeni normaaleja? Vai pitääkö lapselle näyttää jatkuvasti kuinka rakastettava hän on vaikka hän tekee sellaisia asioita jotka eivät ole rakastettava?

Lapseni on hidasliikkeinen haaveilija. Ihmettelee, tuumii, ihmettelee tuumii. Päivittäiset pukemiset kestävät niin kauan koska tekee jotain aivan muuta. En jaksa sitä empimistä ja möllötystä. Kävely ulkonakin sellaista jalkojen raahaamista eikä ole nopea liikkeessään (1-vuotiaana käveli extra varovaisesti ja varman päälle) Sitten sanotaan että lapsen pitäisi liikkua vähintään 2 h päivässä. Lapseni tuskin täyttää tätä. Väsyy niin uskomattoman helposti, mieluummin istuu ja voisi istuakin varmaan tuntikausia paikoillaan. Ulos ei lähde jos ei ole mikään pakko.

Kaiken lisäksi lapseni on varautunut ja hitaasti lämpenevä... Takertuu minuun niin että muu toiminta kärsii. Emme voi käydä perhekahvilassa koska on minussa kiinni vaikka samanikäisiä ympärillä. Lapseni estää sosiaaliset suhteeni juuri tuon riippuvuuden takia. Usein tuntuu että lapsi on joku raskas riippakivi ja sitten tunnen syyllisyyttä kun ajattelen niin. Ärsyttää juuri tuo lamautuminen, toimettomuus ja äitiriippuvuus. Iloinen on kyllä ja leikkii mielellään muttei ole sosiaalinen vaan ujostelee ja on sisäänpäinkääntynyt muita ihmisiä kohtaan. En tiedä kuinka kärsivällisyyteni riittää. En ole pakottanut mihinkään, olen antanut mennä omalla painollaan, mutta tuntuu ettei se riitä.

Lapsi on helposti suuttuva, suuttuu jos ei osaa jotain juttua eikä pelkää näyttää raivostumistaan minulle. Huutaa täyttä kurkkua mutta lopettaa toisaalta pian. Joskus on käynyt päälleni nyrkit heiluen. Nyt ei vähään aikaan ole tehnyt niin mutta nuo tilanteet ovat tuoreena muistissa. Koskaan tiedä mitä päivä tuo tullessaan onko se sitten lohdutonta parkua, rajattomia vihanpurkauksia, hidastelua, leikkiin jämähtämistä, loputonta puhetulvaa (siis kaikkea järjetöntä mitä sylki suuhun tuo), ruuan kanssa nirsoilua, herkkujen ahmimista... Yms. Synttäreillä söisi herkkuja jatkuvalla syötöllä jos ei rajoittaisi.

Miten pääsikin negatiivisista tunteistani eroon etenkin silloin kun lapsi vaikuttaa hankalalta ja vastahakoiselta? Näitä tilanteita on usein päivän aikana ja silloin on kaksi vaihtoehtoa; vetäydyn hetkeksi pois tai tiuskin. Usein se menee tuohon jälkimmäiseen etenkin noissa ulos lähtö tilanteissa. Olen ollut kannustava mutta silti jotenkin tuo lapsi saa kaiken päälaelleen. Ihankuin ei pitäisi minusta ja siksi käyttäytyy niin huonosti minua kohtaan.