Koin erittäin traumaattisen tapahtuman tuossa joitain vuosia sitten. Jouduin psykoosiin ja osastolle. Yritin sairaalassa puhua tapahtuneesta, mutta minua ei uskottu, vaan kaikki laitettiin sairauden piikkiin. No, yritin avautua lähipiirille ja sukulaisille... edelleenkään minua ei uskottu.
Olen näin ollen täysin yksin minut traumatisoineen asian kanssa. En voi luottaa enää edes ystäviini, tai sukulaisiin. Myöskään terapiasta ei ole apua, olenhan hullu vailla todellisuudentajua. Surullista, mutta totta. Tunnen olevani täysin yksin ja tuskin paranen koskaan, kun en voi käsitellä tapahtumaa kenenkään kanssa.
Tällaista en toivoisi edes pahimmalle vihamiehelle.
Olen näin ollen täysin yksin minut traumatisoineen asian kanssa. En voi luottaa enää edes ystäviini, tai sukulaisiin. Myöskään terapiasta ei ole apua, olenhan hullu vailla todellisuudentajua. Surullista, mutta totta. Tunnen olevani täysin yksin ja tuskin paranen koskaan, kun en voi käsitellä tapahtumaa kenenkään kanssa.
Tällaista en toivoisi edes pahimmalle vihamiehelle.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olitko tullissa töissä?
en.
"Suomessa on harrastettu pimeää gangstalking vainoa viattomia uhreja vastaan. Monet uhrit ovat sairastuneet erilaisiin sairauksiin, kadonneet, kuolleet yllättäen, ajautuneet itsemurhiin tai mielenterveyshoitoihin, joissa kokemukset on järjestelmällisesti käsitetty pääasiassa uhrien mielenterveysongelmina ja lääkitty uhreja siis väärin perustein haitallisilla lääkkeillä. Kuolleiden ja vammautuneiden kokonaismäärää on mahdotonta arvioida mutta puhutaan kansainvälisestikin merkittävästä kansanmurhasta."
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14154606/salainen-kansanmurha-suomessa-2
Olen samanlaisessa tulanteessa kuin sinäkin. Minäkin koin erittäin traumaattisia tapahtumia vuosia sitten, ja niiden seurauksena menin lopulta psykoosiin, ja jouduin sairaalaan. Minuakaan ei uskottu sairaalassa, eikä myöskään Psyk. Polilla, jossa kävin vuosia keskustelemassa. Kaikki kertomani laitettiin vain "sairauden" piikkiin. Kun on tehty diagnoosi, niin mitään ei uskota enää. Siihen saa varautua tulevaisuudessa muissakin yhteyksissä.
Kävin tuossa puolen tunnin aikana kahdesti tähtitaivasta tiirailemassa ja kummallakin kerralla siellä näkyi ensin vain pieniä revontulen utuja, minuutin päästä alkoivat loimottaa taivaanlaidalta toiselle. Kuka prhana mua kyttää sielläkin ja laittaa "valot" päälle ulkona ollessani ?
Edelleen loimottavat taivaalla kohtalaisen näyttävästi, jos joku matkailija onnistuu päivällä auringonpaisteen aikana hiihdellä ja illalla/yöllä ihailla revontulia, voi olla varmaan joillekin upea kokemus. Taitaa tuo noiden "lamppujen" sytyttely olla kylläkin vain luonnon omaa näytelmää. Revontulet ja mä, siinäpä se kiteytettynä, 30 vuotta jo.
Hakeudu sinnikkäästi terapeutille, joka ottaa sinun todesta ja auttaa.
Kiitos, että luitte kirjoitukseni ja "kiva" kuulla, että en ole yksin, samankaltaisia tilanteita on muillakin.
Olen harkinnut yksityistä terapeuttia, mutta pelottaa. Lähete tahdonvastaiseen napsahtaa kokemukseni mukaan aika helposti. Ja onhan se myös rahakysymys. Sinällään minulle tapahtuneet asiat eivät ole sellaisia, että olisivat mitenkään omituisia, voisi sattua kenelle tahansa. Mutta, koska ne on päätetty laittaa sairauden oireeksi, niin en voi asiaan vaikuttaa.
Psyykkisten sairauksien syynä on nimenomaan traumaattiset tapahtumat. Monet meistä eivät edes tajua olevansa traumatisoituneita jo lapsuuden kokemuksista. Siihen päälle kun tulee vielä joku muu traumaattinen tapahtuma, niin sairastumien on selvää. Esim. moni sotilas on sairastunut skitsofreniaan sodan kauhujen takia. Mene sinne yksityiselle traumoihin erikoistuneelle terapeutille.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/10/18/kaiken-takana-onkin-trauma
Turha ulkopuolisen on vähätellä toisen kokemuksia. Toiselle saattaa jonkun mielestä jopa vähäpätöinen juttu olla traumaattinen ja mutta itse järkyttyisi siitä mistä ei yleensä tule traumoja. Vaikuttaa herkkyys, elämän historia ym. Kannattaa satsata avun saantiin ja hyvinvointiin.
Tämä siinä mielessä koskettaa minuakin, että lapsuuteni oli vaikea äidin alkoholismin takia. Ehkäpä juuri siksi kärsin nyt seurauksista. Olen herkkä reagoimaan elämän tuomiin vastoinkäymisiin ja masennus uusii helposti.
Onpa ikävää ettei sinua uskottu. Eivät lääkäritkään, psykologit sairaalassa?
Nykyään ei enää pitäisi suhtautua vaikeisiin traumaattisiin kokemuksiin torjuvasti koska tiedetään että kaikenlaista pahaa voi tapahtua.
Älä menetä toivoasi. Yritä etsiä osaava lääkäri tai terapeutti. Varmaan löydät sopivan. Ja löytyisikö saman kokeneista koostuva ryhmä esim mielenterveystoimistosta?
Tekikö joku sinulle pahaa?
Mitään fyysistä pahaa minulle ei tapahtunut. Asiat ovat henkisellä puolella. Kovin paljoa en tässä viitsi kertoa, koska tapahtumiin liittyy myös täysin viattomia osapuolia.
Täytyy todella varmasti etsiä joku luotettava terapeutti, että pääsisin asiasta yli. Pahalta tuntuu etenkin se, että en voi enää luottaa entisiin luottoihmisiini, kuten sisareeni.
On olemassa yksityisiä traumaterapeutteja, jotka varmasti uskoisivat sinua, ja näkisivät "sairauden läpi". Yritä ottaa selvää, onko sellaista paikkakunnallasi.