Tänään paikallislehdessä pitkä juttu vanhuspalveluista. Hyvä niin. Kuvitettu yhdessäola ja muuta mukavaa. Loppuhuipennus oli, että palveluista kiinnostuneet voivat tulostaa netistä kaavakkeen, jolla pääsee nauttimaan ko palveluista.
Kuvissa ei tainnut olla montaa nettinörttiä. Kannattaisi vähän miettiä...
Kuvissa ei tainnut olla montaa nettinörttiä. Kannattaisi vähän miettiä...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kannattaisi todella miettiä, miten tässä kaupungissa vanhuksia palvellaan.
Juuri tuollainen heitto, "ne on kaikki netissä" kertoo, että on yks hailee, saavatko ikäihmiset niitäkään palveluita, joihin olisivat oikeutettuja.
On todella aika palveluntuottajien hoksata,että ikäihmiset eivät ole teinejä.
Ei ole montaa vuotta, kun paikallsilehdessäkin kerrottiin kissankokoisin kirjaimin, että nyt alkaa kotipalvelussa puhaltamaan uudet tuulet. Erään vanhuksen luokse oli roudattu tietokone, viritelty kamerat ja laajakaistat kohilleen. Kait se Paakkilanhovissa sit istui joku kotipalveluohjaaja ja kyseli miten siellä jaksellaan. Olisiko jotain murheita?
Sen koommin en ole moisesta järjestelmästä havaintoja tehnyt eikä siitä ole lehdissäkään mainintoja näkynyt. Mitä lie senkin kokeilun kustannukset olleet? Haapavedelllä saavutettaisiin suuret säästöt, kun joka ikiseen it-alan uutuuteen ei lähdettäisi mukaan avoimin rinnoin. Samoin ei kaukana olisi 100.000 euron säästö, kun ei nyt ainakaan yhteen vuoteen ei kukaan virkamiehistä osallistuisi yhteenkään koulutuspäivään tai seminaariin vai mitä ne lie? Oppia on jo tarpeeksi, nyt pitäisi vihdoinkin alkaa tekemään töitä.
Juuri näin, jos hömppähommista karsittaisiin, voitaisiin keskittyä olennaiseen.
Sitä nyt tarvitaan.Valitettavan kalliiksi meille tulevat nuo tietotekniikkauskovaiset,jotka ovat täysin höynäytettävissä ja kritiikittömiä.
Niin ja aatteleppa ite kohalles,sitten kun olet iäkäs henkilö,jaksatko lähteä talvipakkasella taksilla kirkolle,keikkua siellä saunan jälkeen tuntitolkulla,minua ainakin alkaa nukuttaa saunan jälkeen...vilustuuhan siinä kun saunan jälkeen ajat taas taksilla kotiin,eikä se ilmasta oo se ajaminenkaan,saati saunapäivä...
Se on vaan aina vaan se netti..yhteydenotot mielellään netin kautta kiitos! Viranhaltijoidemme puhelinajat ovat pääsääntöisesti ma-pe klo 08:00-08.10. Muuna aikana olemme koulutuksessa. Kiitos soitostanne!
Joo ja päätökset vanhuspalveluista tulee yli vuoden myöhässä...päätöksissä ihan väärää tietoa,liekkö henkilöt sekoittuneet!Sanotaan ettei todellisuus kohtaa,kannattaisi käydä paikan päällä katsomassa sitä seinistä kiinni pitelevää vanhusta,että pärjääkö se tosiaankin siellä kotona,myös henkisesti,vai onko koti muuttunut turvattomaksi paikaksi jossa pelottaa niin ettei uskalla silmiään ummistaa!Läheltä seuraavana minua suurestu hämmästyttää tämä välinpitämättömyys,lasku on kyllä kova jos vanhus on viikonkin hoitopaikassa,yli 200e maksaa sotaveteraanin leskelle!
Onneksi Siikalatva pääsee irti Haapaveen rosvouksesta.
Pelkään pahoin että se haapaveden rosvo oli vain " näpisteliä " tähän teidän uuteen verrattuna. Nyt tulevaisuudessa teitä nylkee oikein kansainvälinen ahne, kylyymätön riistäjä.
Ei tarvi kuitenkaan enää elättää Haapaveden suojatyöläisiä.
Päästiimpä me siikalatvaset onneksi eroon Haapaveden lestaadiolaisjohtoisesta yhtymästä.
Onneksi olkoon ja tervettä pääsiäistä.