Hei!
Mieheni on ollut alakuloinen ja aloitekyvytön vuoden verran. Kovasti olen yrittänyt kysellä mikä mieltä painaa. Ei tiedä itsekään.
Olen miettinyt masennusta, mutta sellaista diagnoosia ei hänen kaltaiselleen miehelle niin vain myydä.
Onneksi hän otti asian esille itse pari viikkoa sitten. Olin tästä helpottunut. Sanoin, että voin kyllä tulla mukaan lääkäriin, jos hän haluaa.
Kuluipa siinä viikko ja kysäisin ohimennen, että onko hän miettinyt lääkäriasiaa. Hän sanoi yrittävänsä ensin selvitä itse, ettei mene vielä lääkäriin. Niin mä vähän arvelinkin, ei häntä hevillä lääkäriin saa. No, minkäs minä sille teen.
Kuluipa toinen viikko ja mies sai emäraivarin. Hän on huono ylipäätään puhumaan tunne-elämän asioista ja minut yllätti täysin tällainen silmitön huutaminen. En pelännyt, mutta outoa se oli. Vielä oudommaksi sen teki se, että hän huusi, että minun on mentävä lääkäriin! Minun? Miksi? Hän raivosi, että muutetaan vaikka eri osoitteisiin mikäli hän ei minulle kelpaa sellaisenaan. Täh? Enhän minä muuta ole kuin ollut hänestä huolissaan , ilmaissut sen ja pyytänyt puhumaan minulle asioistaan. Pistää väsyttämään tällainen
Tuossa oli nyt taustaa seuraavalle kysymykselle : onko jotenkin yleistä tai ylipäätään tapahtuuko tuollaista, että masentunut kääntää asian ihan toisin päin tajuttuaan itse, että on masentunut? Syyttelee toista? Mitä ihmettä minä nyt teen, miten käsitellä asiaa?
Tuosta raivarista on nyt muutama päivä ja mies on kuin ei oliskaan. Ei ole palannut/kommentoinut raivariinsa millään tavalla. Yrittää jotenkin olla " reipas" ja ehkä yrittää mielistelläkin. Itse pyrin olemaan normaali, mutta täytyy myöntää, että mieluummin teen omia juttujani kuin olen hänen kanssaan katsomassa telkkaria. Ei tuollasta raivaria voi ihan noin vaan sivuuttaa. Hän tuntuu tuon jälkeen hyvinkin "vieraalta".
Jelpatkaa vähän, please.
Masennus/kumpi lääkäriin?
4
<50
Vastaukset
- miehisyyshukassa
Raivari palautti miehisyyden ja masennus katosi? Onkohan mies tuntenut olevansa tossun alla? Mies ei halua oikeasti, että vaimo on äiti, jonka kanssa mennään yhdessä lääkäriin. Antakaa tilaa toisillenne.
- iohoih
Suus kii! Kun et mitään asiaa osaa puhua, mulkku!
- Tom_hells
Lueppa vaikka Tommy Hellstenin virtahepo olohuoneessa tai vastaavanlaisia kirjoja ja anna miehesikin lukea, jos herättäisiajatuksia puolin ja toisin.
Keskustelemalla asiat selviävät joko keskenään tai ulkopuolisen avustuksella, asia erikseen onko halua tehdä niin kun olemme niin sulkeutuneita. - TerkkujaKaikille
En jaksa kirjoittaa omin sanoin, mutta herättäisikö esimerkiksi nämä muutama linkki, mitään ajatuksia:
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/uusinnumero?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_viewType=viewArticle&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_tunnus=duo11636&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_member=JPPpRX9
http://www.tritolonen.fi/uutiset/2787-d-vitamiini-ja-mielenterveys
http://terveyshymy.fi/tohtori-tolonen/d-vitamiini-ja-mielenterveys
http://www.kilpirauhanen.com/tietopankki/kilpirauhanen/mielenterveys-ja-vajaatoiminta/
http://www.kilpirauhasliitto.fi/index.php/kilpirauhassairaudet/asiantuntijoiden-kirjoituksia/132-kilpirauhasen-vajaatoiminnan-oireet-ja-toteaminen-ulla-slama-kilpi-42011.html
http://suomenterveysravinto.fi/blogi/hyva-ravinto-onnellisempi-mieli/
http://terveyshymy.fi/artikkelit/oikea-ravitsemus-ja-ravintolisat-torjuvat-masennusta
http://suomenterveysravinto.fi/blogi/onko-d-vitamiinilla-vaikutusta-masennukseen/
https://www2.uef.fi/documents/1099424/1377719/AivoluentosarjaSaloAnuRuusunen/4c95c2f7-a28e-4174-a6b1-53b0e0cd471c
http://www.tritolonen.fi/artikkelit/185-masennus-depressio
http://www.etlehti.fi/artikkeli/terveys/kilpirauhanen/viisi_merkkia_siita_etta_on_syyta_tarkistaa_kilpirauhanen
http://www.kilpirauhasliitto.fi/index.php/kilpirauhassairaudet/asiantuntijoiden-kirjoituksia/134-kilpirauhassairaudet-ja-psyyke-johan-spoov-13112008.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418