Uskovaiset kaipaavat niin kovasti uskonsa tueksi halveksimansa tieteen arvovaltaa, että ovat valmiita levittämään valheita, jotka on puettu näennäistieteelliseen kaapuun.
Eli myöntävät että uskonnollisten uskomuksien tuputtaminen totuuksina ei uppoa kansaan, siksi pitää pukea uskomukset pseudo-/kvasitieteelliseen kaapuun, a la Puolimatka, Reinikainen ja "lapsen etu" sekä "tieteellinen" evoluutio"kritiikki".
Edes uskovaisillekaan ei siis riitä usko = luja luottamus siihen mitä TOIVOO. Kaivataan todisteita, ja kun niitä ei ole, niin niitä lavastetaan, ja vedetään samalla tiede, sen kunniallisuus ja totuudellisuus, lokaan.
Ja sitten kun katselee maailmaa ympärillään, eikä voi olla huomaamatta, että se ei ole sellainen, ei sitten sinne päinkään, kuin sen kuivittelisi olevan, jos hyvä jumala olisi sellainen kuin uskovaiset väittävät, niin sitten selitetään, kuten eilen uskovaisten TV-kanavalla joku ulkomaanihme englanniksi, että kaikilla meillä on vastoinkäymisiä, mutta niistä ei pidä syyttää jumalaa, niiden tarkoitus on vain vahvistaa uskoa.
Eli mitä surkeammin maailma vastaa uskovaisten tarinaa hyvästä jumalasta sitä suuremmalla syyllä pitää uskoa ja luottaa jumalaan. Paradoksaalista.
Mutta niinhän uskovaisten on pakko selittää asia, jos aikovat typeristä uskomuksistaan kiinni pitää. Mitä surkeammin uskonto ja jumala epäonnistuu, sitä tiukemmin on syytä uskoa!
Täytyy myöntää että tuolla menetelmällä, jos sen tollouksissaan joku hyväksyy, uskosta tulee todella vahva - ainakin niin voi uskotella itselleen ja kuvitella - mutta epäilys, epäusko kalvaa kuitenkin aina uskovaista. Senhän tuo e.m. saarnamies vetoomuksellaan todisti.
Olisihan se metkaa, jos tiedemiehetkin todetessaan tutkimuksensa menneen kaikin puolin ihan päin peetä ja alle arvostelun, pitäsivät sen tuloksia sitäkin luotettavimpina, juuri siksi koska kaikki meni pieleen.
"Kehittämämme lääke ei tehoa sairauteen, jota vastaan sen kehitimme, eikä tiettävästi mihinkään muuhunkaan sairauteen, sen lisäksi se tappaa sivuvaikutuksillaan, mutta mitäs siitä, luotamme edelleen lääkkeeseen vastoinkäymisistä huolimatta, ja suorastaan niiden takia, entistäkin enemmän."
Miksi usko kaipaa tieteen arvovaltaa tuekseen?
34
<50
Vastaukset
- miten.niin
Miten Puolimatka ja Reinikainen ovat muka levittäneet kvasi- tai pseudotieteellisiä käsityksiä? Kumpikin ovat vain arvostelleet vallitsevia tieteellisiä käsityksiä. Eikö sitäkään saisi tehtä? Kaatuko tiede jotta rymähtää, jos niin tehdään?
- Kalju_Pitkätukka
"Miten Puolimatka ja Reinikainen ovat muka levittäneet kvasi- tai pseudotieteellisiä käsityksiä?"
Oletko ikinä lukenut kirjaa "Unohdettu Genesis".
Kirja on silkkaa amerikkalaisten kreationistien humpuuki "teorioiden" toistoa.
"Kumpikin ovat vain arvostelleet vallitsevia tieteellisiä käsityksiä. "Eikö sitäkään saisi tehtä? Kaatuko tiede jotta rymähtää, jos niin tehdään?"
Näinhän tehdään tieteellisessätutkimuksessa kokoajan.
Tuskinpa mikään kutkuttaa fyysikkoa enempää kuin löytää virhe suhteellisuusteoriasta, Nobel on taattu.
Kritiikin pitää vain perustua näyttöön, ja vallitsevat käsitykset sellaisten tieteen kivijalkojen kuten suhteellisuusteoria ja evoluutio ovat saaneet taakseen vankkaakin vankemman näytön.
Kreationismi(varsinkin sellainen, jossa kiistetään Maan tai ihmiskunnan ikä) vain vetää vessasta alas jokseenkin kaiken 1800- luvun loppupuoliskon jälkeisen tieteen.
Tämä on sellaista puppua, ettei se mene läpi tiedeyhteisössä, mutta hurmahenkisissä julistustilaisuuksissa kyllä ja luonnontieteisiin huonosti perehtyneet maltillisemmatkin uskovaiset voivat mennä vipuun. - MuumiTaikuri
Käytkö jotenkin harvinaisen hitaalla? Nuo ukkelit puhuu paskaa, eikä sellainen ole "tieteellisen käsityksen arvostelua".
Mikä ihme on tuo "tieteen kaatuminen", kun sitä käyttää useampikin tuntemani hihhuli? Tiede ei kaadu koskaan, eikä edes voi, koska se on kiinni todellisuudessa. Se voi kadota vain sivistyksen katoamisen seurauksena, kuten kävi arabimaissa islamilaisessa kulttuurissa satoja vuosia sitten. Kalju_Pitkätukka kirjoitti:
"Miten Puolimatka ja Reinikainen ovat muka levittäneet kvasi- tai pseudotieteellisiä käsityksiä?"
Oletko ikinä lukenut kirjaa "Unohdettu Genesis".
Kirja on silkkaa amerikkalaisten kreationistien humpuuki "teorioiden" toistoa.
"Kumpikin ovat vain arvostelleet vallitsevia tieteellisiä käsityksiä. "Eikö sitäkään saisi tehtä? Kaatuko tiede jotta rymähtää, jos niin tehdään?"
Näinhän tehdään tieteellisessätutkimuksessa kokoajan.
Tuskinpa mikään kutkuttaa fyysikkoa enempää kuin löytää virhe suhteellisuusteoriasta, Nobel on taattu.
Kritiikin pitää vain perustua näyttöön, ja vallitsevat käsitykset sellaisten tieteen kivijalkojen kuten suhteellisuusteoria ja evoluutio ovat saaneet taakseen vankkaakin vankemman näytön.
Kreationismi(varsinkin sellainen, jossa kiistetään Maan tai ihmiskunnan ikä) vain vetää vessasta alas jokseenkin kaiken 1800- luvun loppupuoliskon jälkeisen tieteen.
Tämä on sellaista puppua, ettei se mene läpi tiedeyhteisössä, mutta hurmahenkisissä julistustilaisuuksissa kyllä ja luonnontieteisiin huonosti perehtyneet maltillisemmatkin uskovaiset voivat mennä vipuun."Kritiikin pitää vain perustua näyttöön, ja vallitsevat käsitykset sellaisten tieteen kivijalkojen kuten suhteellisuusteoria ja evoluutio ovat saaneet taakseen vankkaakin vankemman näytön."
Ja kun Reinikaisen ja kumppaneiden kritiikki ja perustelut ovat tämän tasoista: "Maailmankaikkeus on muka 13 miljardia vuotta vanha. Ei ei ei, eihän se pidä ollenkaan paikkaansa, koska Raamattu, Jumalan ilmoitus meille syntisille kertoo, että maailmankaikkeus on 6000 vuotta vanha. Kun näette auton parkissa, niin tiedätte, että joku on ajanut sen siihen, joten sehän selvästi todistaa, että ajasja eli suunnittelija eli Jumala on olemassa".- miten.niin
MuumiTaikuri kirjoitti:
Käytkö jotenkin harvinaisen hitaalla? Nuo ukkelit puhuu paskaa, eikä sellainen ole "tieteellisen käsityksen arvostelua".
Mikä ihme on tuo "tieteen kaatuminen", kun sitä käyttää useampikin tuntemani hihhuli? Tiede ei kaadu koskaan, eikä edes voi, koska se on kiinni todellisuudessa. Se voi kadota vain sivistyksen katoamisen seurauksena, kuten kävi arabimaissa islamilaisessa kulttuurissa satoja vuosia sitten."Käytkö jotenkin harvinaisen hitaalla?"
En käy. Missä se on ja miten siellä käydään?
Kyllä kai kaikki, mikä tavalla tai toisella kritisoi vallitsevaa tieteellistä käsitystä, on sen arvostelua. Mitä muuta se voi olla?
Tiede kaatua mötkähtää, jos sen perusta osoittautuu täysin vääräksi. - MuumiTaikuri
miten.niin kirjoitti:
"Käytkö jotenkin harvinaisen hitaalla?"
En käy. Missä se on ja miten siellä käydään?
Kyllä kai kaikki, mikä tavalla tai toisella kritisoi vallitsevaa tieteellistä käsitystä, on sen arvostelua. Mitä muuta se voi olla?
Tiede kaatua mötkähtää, jos sen perusta osoittautuu täysin vääräksi.Meinaat että tähtien valo lakkaa kulkemasta, lentokoneet lentämästä, moottorit ja tietokoneet toimimasta?Vai katoaako bakteerit ja virukset? Jotain todellisuudelle on tapahduttava jos tiede kaatua mötkähtää, koska se on täysin sidoksissa todellisuuteen.
- miten.niin
MuumiTaikuri kirjoitti:
Meinaat että tähtien valo lakkaa kulkemasta, lentokoneet lentämästä, moottorit ja tietokoneet toimimasta?Vai katoaako bakteerit ja virukset? Jotain todellisuudelle on tapahduttava jos tiede kaatua mötkähtää, koska se on täysin sidoksissa todellisuuteen.
Bakteerit ja virukset ovat olleet olemassa kauan ennen ensimmäistäkään tieteellistä teoriaa.
Tieteen mätkähtäessä mahalleen selitykset menevät uusiksi. - MuumiTaikuri
miten.niin kirjoitti:
Bakteerit ja virukset ovat olleet olemassa kauan ennen ensimmäistäkään tieteellistä teoriaa.
Tieteen mätkähtäessä mahalleen selitykset menevät uusiksi.Mykistävää logiikkaa.
Ilman tiedettä et tietäisi bakteereista ja viruksista yhtään mitään, etkä kirjoittaisi mitään myöskään tänne.
Tiede 1 - Uskonnot 0 ... taas kerran. - miten.niin
MuumiTaikuri kirjoitti:
Mykistävää logiikkaa.
Ilman tiedettä et tietäisi bakteereista ja viruksista yhtään mitään, etkä kirjoittaisi mitään myöskään tänne.
Tiede 1 - Uskonnot 0 ... taas kerran."Ilman tiedettä et tietäisi bakteereista ja viruksista yhtään mitään, etkä kirjoittaisi mitään myöskään tänne."
Olisiko se joku ongelma? - heh-heh-heh-
"Olisiko se joku ongelma?"
Et koskaan pesisi käsiäsi käsitellessäsi ruokia, leikkelisit raakaa kanaa ja salaattia samalla pesemättömällä veitsellä, et osaisi varoa pärskimistä influenssa-aikana, et desinfioisi haavojasi, antaisit kärpästen paskoa ruokiisi, naiskentelisit HIV-positiivisia ja kuppaisia huoletta ilman kondomia, et hoidattaisi tulehduksia... miten.niin kirjoitti:
"Ilman tiedettä et tietäisi bakteereista ja viruksista yhtään mitään, etkä kirjoittaisi mitään myöskään tänne."
Olisiko se joku ongelma?"Olisiko se joku ongelma?"
Olisi. Isorokko ja rutto tappaisivat edelleen ihmisiä, kuten keskiajalla, vähäisemmistä tappajista puhumattakaan.- DRHouse
miten.niin kirjoitti:
"Ilman tiedettä et tietäisi bakteereista ja viruksista yhtään mitään, etkä kirjoittaisi mitään myöskään tänne."
Olisiko se joku ongelma?Noo, en tiedä. Olisiko esmes se ongelma että lapsikuolleisuus nuosisi 0,07 prosentista seitsemään kymmeneen? Tai että kolmasosa eurooppalaisista kuolisi ruttoon? Tai että suuri osa suomalaisista kuolisi nälänhätään? Toisaalta, sadistille uskovaiselle tuo tuskin olisikaan ongelma...
- DRHouse
Et sitten heidän sepustuksiaan ole lukenut? Puolimatkan koko tuotanto on sellaista kuraa että vessapaperiksi kierrättäminen on sille liian hohdokas kohtalo...
- höpiset.omiasi
DRHouse kirjoitti:
Et sitten heidän sepustuksiaan ole lukenut? Puolimatkan koko tuotanto on sellaista kuraa että vessapaperiksi kierrättäminen on sille liian hohdokas kohtalo...
Ihan asiaa, hieman toisesta näkökulmasta. Juutalaiskristillisen perinteen merkitys tieteen kehitykselle on merkittävä ja jotain aivan muuta kuin sinun viisivuotiaan historian"käsityksesi", jossa on vain Galileos ja Giardano Bruno "Olipa kerran elämä"-piirretyssä. Jopa Galileon ja Brunon kohdalla lapsellisen tyhmä ajatus "tiedemiehestä" ja "uskovasta" vastakkain on todellisen historian kannalta täysin naurettava ja tyhmä. Galileo ja Bruno uskoivat Jumalaan ja moniin muihinkin sellaisiin asioihin, joiden vuoksi heillä ei tänä päivänä olisi asiaa Skepsiksen kokouksiin kuin naurunaiheina. Heitä vastassa oli oman aikansa oppineita skeptisyytensä kanssa. Sitä paitsi yleensäkin tieteen ja uskonnon konflikti oli vain pieni osa yhteistä tarinaa ja lopputuleman kannalta vieläpä melko merkityksetön.
Sinäkin vaikutat aika yksinkertaiselta ja tietämättömältä tyypiltä. Miksi ylipäätään kirjoittelet tänne? - Kalju_Pitkätukka
höpiset.omiasi kirjoitti:
Ihan asiaa, hieman toisesta näkökulmasta. Juutalaiskristillisen perinteen merkitys tieteen kehitykselle on merkittävä ja jotain aivan muuta kuin sinun viisivuotiaan historian"käsityksesi", jossa on vain Galileos ja Giardano Bruno "Olipa kerran elämä"-piirretyssä. Jopa Galileon ja Brunon kohdalla lapsellisen tyhmä ajatus "tiedemiehestä" ja "uskovasta" vastakkain on todellisen historian kannalta täysin naurettava ja tyhmä. Galileo ja Bruno uskoivat Jumalaan ja moniin muihinkin sellaisiin asioihin, joiden vuoksi heillä ei tänä päivänä olisi asiaa Skepsiksen kokouksiin kuin naurunaiheina. Heitä vastassa oli oman aikansa oppineita skeptisyytensä kanssa. Sitä paitsi yleensäkin tieteen ja uskonnon konflikti oli vain pieni osa yhteistä tarinaa ja lopputuleman kannalta vieläpä melko merkityksetön.
Sinäkin vaikutat aika yksinkertaiselta ja tietämättömältä tyypiltä. Miksi ylipäätään kirjoittelet tänne?Kaikki käytännössä uskoivat Galilein aikana Jumalaan, koska paremmasta ei tiedetty.
Mutta Kopernikuksesta ja Galileista alkanut renessanssi kampesi Jumalaa yhä kauemmas tapahtumien keskiöstä.
Muuten, renessanssin yleisnero(joskaan ei tieteen merkkihenkilö) Leonardo da Vinci oli uskonnon ja yliluonnollisen suhteen niin skeptikko kuin saattoi tuohon aikaan olla.
Mikä häpeä, että hänestä yritetään vääntää jos jonkinlaista mystikkoa ja salatieteilijää.
Kirkon rooli tieteen synnylle saattoi olla merkittävä mutta se ei kerro mitään
Jumalan olemassaolosta. - ikäviätotuuksia
Giordano Brunosta:
http://www.vihrearouva.net/usko/murphy/giordanobruno.html
Nimenomaan kirkon ansiosta tieteen kehitys pysähtyi lähes täysin yli 1000:ksi vuodeksi, puhumattakaan siitä hävitetyn tiedon ja kirjojen määrästä. - Kalju_Pitkätukka
Kyllähän kirkko kehitystä jarrutti, mutta toisaalta perusti yliopistoja joissa tiedettä Ja filosofiaa harjoitettiin.
Bruno oli nykymittapuulla enemmänkin mystikko kuin tiedemies, joten hän oli sanan- ja uskonvapauden marttyyri.
- shadowself
Minusta kyseessä on varsinkin pitkälti yhdistelmä pelkoa, väärää tietoa ja yksinkertaisesti kovapäistä ylimielisyyttä.
Pelkoa siinä muodossa että kaikki mikä voi vähän herättää epäillyksen oman uskon suhteen koetaan tietenkin uhaksi joten ne pitää tavalla tai toisella korruptoida tukemaan sitä omaa kantaa.
Väärää tietoa sikäli että Raamatun lisäksi uskovien keskuudessa leviää paljon virheellistä tai suorastaan valheellista tietoa, näitä ovat. mm. ateismin linkittäminen kommunismin kanssa, evoluutioteorian linkittäminen ateismiin, natsien linkitttäminen ateismiin, ja oikeastaan kaikin puolin kaikenlaiset kauhukäsitykset ateismiin liittyen. Ja sitten on tietysti "suvakit", monikulttuurius- ja sukupuolineutraaliusfasismi jotka haluavat tuhota kaiken perinteisen ja kristillisen, ydinperheestä suvivirteen. Uskovien keskuudessa leviää monia uhkakuvia jotka eivät yksinkertaisesti pidä paikkaansa ja tietenkin se kertoo paljon uskovista sinänsä että heidän pitää pelon levittämisen kautta yrittää pitää asemastaan kiinni, ei olla siis sikäli kaukana joidenkin islamististen maiden meiningista. Väkivalta ehkä vielä puuttuu mutta vaikuttaisi ettei sekään ole kaukana, sen verran tuo äärikonservatismi vaikuttaisi olevan kasvussa.
Kovapäistä ylimielisyyttä siinä mielessä että uskonnollisen kokemuksen perusteella oletetaan kiven kovaa niin sen Raamatun kuin myös sen oman uskonnollisen tulkinnan olevan erehtymättömiä ja kaikki jotka ovat eri mieltä voivat olla vain väärässä. Ja mikäs sen parempi alusta uskottavuudelle kuin nimenomaan tieteen nimellä ratsastaminen, sillä uskovathan ovat hyvin auktoriteettiluottavaisia ja tieteellä on auktoriteettia. Uskoville auktoriteetti on itsessään todiste.
Totuushan on se ettei moni uskova näyttäisi tietävän tieteellisyydestä pahemmin mitään. Ja vaikka teoria olisikin hallussa, käytännön soveltamisen kanssa vaikuttaisi olevan niin usein ongelmia kuin vähänkin moninmutkaisemmat asiat ja loogiset kokonaisuudet olisivat yksinkertaisesti liikaa uskovan aivoille.
Tämä onkin erittäin vaarallinen yhdistelmä uskoville myös hyvin tyypillisen ylimielisen itsekritiikittömyyden kanssa. Ja kun soppaan lisätään uskovan monet pelot ja runsas väärä tieto, ollaan oikeasti hyvin vaarallisilla vesilllä kaikkien kannalta. - siten_niin
Kreationismi sopii hipstereille.
- jokaiselle.jotakin
Mikä parasta, se sopii kaikille. One fit for all.
- uskonwiisaus
Uskovilla on jatkuvasti kummallinen tarve todistaa olevansa pohjattoman tyhmiä idiootteja, jotka eivät tiedä mistään mitään. Sama yleissivistyksen taso kuin luolissa elävillä talebaneilla ja myöskin yhtä miellyttäviä ihmisinäkin.
Ja sitten nämä barbaariset ja täysin sivistymättömät vihanlietsojat ihmettelevät suureen ääneen, kun sanoma ei millään uppoa eikä heistäkään pidetä. Aina vihaiset typerykset ihmettelemässä, miksi heitä pidetään aina vihaisina typeryksinä. Eihän sitä oikein tiedä saako noin vammaisille edes nauraa...- opastusta-sinulle
" Eihän sitä oikein tiedä saako noin vammaisille edes nauraa..."
Tyypillistä, että ateistilla ovat moraalikysymykset hakusessa. Vaikka kyseessä on itsestään selvä juttu, niin kerrataan se nyt ateistille, kun päiväkotitäti ei sitä ilmeisesti ole muistanut tehdä: Kenellekään vammaiselle, vamman laadusta ja asteesta riippumatta, ei saa nauraa.
Jos noita kysymyksiä herää lisää, niin rohkeasti vaan yhteyttä paikallisen evlut seurakunnan pastoriin tai vaikkapa diakonissaan, he kyllä mielellään opastavat ateistejakin kulkemaan oikeaa tietä elämässä. - uskoinwiisaus
Okei, en siis naura vammaisille. Herää kuitenkin väkisinkin kysymys, että miksi sanaa ja uskoa levittävät aina vain vammaiset? Eikö uskovien laajoista joukoista todellakaan löydy ketään normaalia tervejärkistä ihmistä?
Nuo vammaiset kun tuppaavat sotkemaan kaiken, niin faktan kuin fiktionkin täysin surutta keskenään. Eivät muutenkaan tiedä mistään asiasta juuri mitään, eivätkä pidä jatkuvaa valehtelemistakaan yhtään minään, kuten palstalla voi aina nähdä.
Kannattaako sitä aina laittaa kaikkein heikoin lenkki edustamaan aatetta? Meinaan että on turha kuvitella aatteen kiinnostaja ja leviävän vammaisten ajamana, päin vastoin aate vaikuttaa juuri sen vuoksi entistäkin hölmömmältä ja vain vammaisille kuuluvalta hölynpölyltä. - opastusta-sinulle
"Kannattaako sitä aina laittaa kaikkein heikoin lenkki edustamaan aatetta? Meinaan että on turha kuvitella aatteen kiinnostaja ja leviävän vammaisten ajamana, päin vastoin aate vaikuttaa juuri sen vuoksi entistäkin hölmömmältä ja vain vammaisille kuuluvalta hölynpölyltä."
Minun moraalini perustuu kristilliselle perinteelle, joten minä en koe vammaisia vastenmielisenä enkä hölmöinä. Minä ymmärrän heidän rajoitteensa ja hyväksyn ne.
Tuo ateistiseen humanismiin pohjaava ihmisrakkaus on tietenkin hieman erilaista. Sitähän on aikojen kuluessa ilmennetty ympäröimällä lähimmäisiä piikkilangoilla ja konekivääreillä. Kirjoituksiasi lukiessa voi hyvin ymmärtää, miksi. - uskonwiisaus
opastusta-sinulle kirjoitti:
"Kannattaako sitä aina laittaa kaikkein heikoin lenkki edustamaan aatetta? Meinaan että on turha kuvitella aatteen kiinnostaja ja leviävän vammaisten ajamana, päin vastoin aate vaikuttaa juuri sen vuoksi entistäkin hölmömmältä ja vain vammaisille kuuluvalta hölynpölyltä."
Minun moraalini perustuu kristilliselle perinteelle, joten minä en koe vammaisia vastenmielisenä enkä hölmöinä. Minä ymmärrän heidän rajoitteensa ja hyväksyn ne.
Tuo ateistiseen humanismiin pohjaava ihmisrakkaus on tietenkin hieman erilaista. Sitähän on aikojen kuluessa ilmennetty ympäröimällä lähimmäisiä piikkilangoilla ja konekivääreillä. Kirjoituksiasi lukiessa voi hyvin ymmärtää, miksi.Kristillistä ihmisrakkautta on aikojen kuluessa ilmennetty rotusorrolla, orjakaupalla, kansanmurhilla, ristiretkillä, noitavainoilla, uskonsodilla sekä polttamalla ihmisiä rovioilla ja mitä moninaisimmilla, erittäin kekseliäillä kidutuskeinoilla.
Tässä vähän esimerkkiä siitä miten kristillinen perinne kohteli toisia kristittyjä, jotka sattuivat uskomaan pikkaisen eri tavalla, eli tietenkin väärin:
"Tuhansia uudestikastettuja tuomittiin kuolemaan julmilla tavoilla. Heitä kidutettiin eri tavoin, poltettiin roviolla, mestattiin, hirtettiin, hukutettiin ja haudattiin elävältä. Heiltä riistettiin lapset ja omaisuus. Myös heidän teologisia kirjoituksiaan tuhottiin polttorovioilla."
Ja koska kristinusko ei tunne sellaista käsitettä kuin uskonnonvapaus, oli rangaistus tuosta väärinuskomisesta tietenkin kuolema, erittäin julmalla tavalla. Noihin edellä mainittuihin tekoihin kehoitti kannattajiaan kirjallisesti pamfletissaan kristillisen perinteen yksi suurimmista sankareista eli uskonpuhdistaja Martti Luther.
Yleensä ihmistä joka on kehottanut kannattajiaan kiduttamaan, mestaamaan, hirttämään, hukuttamaan, polttamaan rovioilla sekä hautaamaan elävältä toisia ihmisiä, ei juhlita suurena sankarina. Mutta kristillisessä perinteessä juhlitaan.
Mikä kertookin sen perinteen arvosta kaiken mitä siitä tarvitsee koskaan tietää.
Ja tässä muuten raamatun eli kristillisen perinteen näkemys vammaisista:
"Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: Älköön lähestykö kukaan, jossa on joku vamma, älköön kukaan sokea tai ontuva, kukaan kasvoiltaan tahi jäseniltään muodoton, jalkansa tai kätensä taittanut, kyttyräselkäinen tai surkastunut, silmävikainen tai ihotautinen tai rupinen tai kuohittu. Älköön hän tulko esiripun luo älköönkä lähestykö alttaria, koska hänessä on vamma, ettei hän häpäisisi minun pyhäkköäni."
- fyuoyu
Saavat he arvostella vallitsevia tieteelliasiä käsityksiä, mutta olisi se kiva jos sitä tieteen kaavussa tehdään että siinä olisi jotain tieteellistä uskottavuutta siinä arvostelussa.
Miksi arvostella näennäisen tieteellisin argumentein, miksi ei reilusti ja suoraan krisitillisten uskomustensa nimissä, kun ne siellä pohjalla kuitenkin ovat. Miksi he niin uskoaan häpäevät että se pitää valheilla yrittää tieteelliseksi todeksi vängätä?
Nämä kaverukset eivät hyväksy mitään tieteen tulosta, joka on ristiriidassa raamatun, kristinuskon kanssa, tarkemmin sanoen heidän tulkintansa kanssa edellä mainituista.
Minäkö en saa puolestaan arvostella näiden "uskonsankareiden" uskonnolliselta pohjalta kumpuavia uskomuksia joiden tueksi ei ole mitään varteenotettavaa, (tieteellistä) näyttöä, pelkkiä uskomuksia, subjektiivisia kokemuksia.
Tiede muuttaa käsityksiään koko ajan, vaikkapa ihmisen evoluutiosta, kun siihen on hyvät perustelut ja uudet näytöt, todistesaineisto, joka laajsti tiedeyhteisössä hyväksytään.
Uskovaiset voivat tietenkin nälviä, että koska tieteen käsitykset muuttuvat, niin se tarkoittaa että tiede osoittautuu koko ajan ollen väärässä, tai ainakin puolitiessä "totuuden etsinnässään".
Tiede ei väitäkään tietävänsä kaikkea ja lopullista "totuutta", se esittää kulloinkin parhaan tiedon mitä on olemassa.
Uskovat taas väittävät tietävänsä kaiken, eikä uskovaisia hetkauta vaikka koko ajan tiede paljastaa, että esim. raamatun ja kristinuskon totuudet eivät kestä kriittistä tarkastelua, soittautuvat paikkansapitämättömiksi.
Tuohon verraten tieteellä ei ole mitään häpeämista uskontoihin nähden. Päin vastoin. - Hei125u
Molemmat - kristityt ja ateistit - uskovat asioihin, joita ei silmin näe. Kristityt Jumalaan, ateistit atomeihin, joita ei silmin näe. Täten molemmilla on samaa uskoa näkymättömään, toisella Jumalaan, toisella atomeihin.
Lisäksi ateistit uskovat tieteelliseen todistuksiin, jotka todistavat, että atomit ovat tosia. Mutta he eivät silti voi olla 100 % varmoja ovatko ne todisteet täysin 100 % totta. Täten heillä on uskoa niihin todisteisiin, että ne ovat totta, vaikkei pakolla olisikaan totta.
Siksi ihmettelen miksi ateistit tuomitsevat kristityt uskomisestaan näkymättömään, jos itse tekevät siis saman asian?- ei.50.50
Naurettava rinnastus. Vai onko Jumala löytynyt hiukkaskiihdyttimistä?
- DRHouse
Tuota, atomit voidaan havaita empiirisestikin. Sitä jumalaa ei.
- gupu
Ei ihmisen yksittäisiä solujakaan pysty näkemään silmin. Eikö ihminen näin ollen meilestäsi koostu soluista?
- Moi52i
ei.50.50 kirjoitti:
Naurettava rinnastus. Vai onko Jumala löytynyt hiukkaskiihdyttimistä?
Mistä tiedät, että hiukkaskiihdytin näyttää oikein? Täten sinulla on uskoa, että se näyttää oikein, vaikka voisi näyttää väärin. Samanlaista uskoa kuin kristityllä.
- Kalju_Pitkätukka
Koska hedelmistään puu tunnetaan.
Tiede on tuottanut mm. tietotekniikan, jonka avulla tätä keskustelus käydään. Hiukkaskiihdyttimen vertaaminen parranpärinään saarnastuolista on absurdia. Moi52i kirjoitti:
Mistä tiedät, että hiukkaskiihdytin näyttää oikein? Täten sinulla on uskoa, että se näyttää oikein, vaikka voisi näyttää väärin. Samanlaista uskoa kuin kristityllä.
Koska hiukkaskiihdytin noudattaa sellaisia fysiikan lakeja, jotka tunnetaan varsin hyvin. Kalju_Pitkätukka viittasi tietotekniikkaan. Hyvin harva yksittäinen ihminen (jos kukaan) enää nykymaailmassa hallitsee tietokoneen kokonaisuutena prosessorien mikropiirien suunnittelusta, valmistamisesta ohjelmointiin. Silti ihmiset luottavat tietojärjestelmiensä toimivuuteen ja mielestäni hyvästä syystä. Sama alkaa olla minkä tahansa nykytekniikan kanssa.
- ikäviätotuuksia
Noin yleisesti ottaen voisi kyllä kysyä, että miksi se uskovien mainostama "Totuus" kaipaa koko ajan tuekseen tuollaista ilmiselvää ja mitä törkeintä valehtelemista? Mikä se sellainen totuus on joka ei kestä omana itsenään, eikä kestä alkeellisintakaan kriittistä tarkastelua?
Mitä tämä kaikki kertoo meille sellaisesta "Totuudesta"?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422