Aloitin maanantaina uuden työn ja olen tosi stressaantunut. Tuntuu että mun päähän ei jää mitään. Pyrin kirjoittamaan mahdollisimman paljon muistiin mutta silti uutta on niin paljon. Tunnen itseni tyhmäksi. Kotona olen hajamielinen, uni ei tule ja syöminenkin on vaikeaa. Ei pysty rentoutumaan taikka keskittymään mihinkään, ajatukset koko ajan seuraavassa työpäivässä. Mietin myös mitä perehdyttäjäni ajattelee kun koko ajan kysyn samaa uudestaan. Joudun aamuisin ottamaan rauhoittavan että pääsen töihin, onneksi vain puolikkaan. Ilman olisin vieläkin stressaantuneempi.
Kuinka kauan tämä kestää? Kokemuksia? olis jo viikonloppu....
Uusi työ aiheuttaa stressiä
4
1219
Vastaukset
- alkustressi
Jokainen on joskus tuossa tilanteessa, eli kyllä se sun perehdyttäjäsi ymmärtää millainen sun tilanne nyt on. Uudelleen kysymistä ei siis tarvi hävetä! Sehän on vain merkki siitä, että sä yrität sisäistää hirveen määrän uutta tietoa eikä se tietenkään käy hetkessä.
Kotona sun olis hyvä kyetä rentoutumaan. Seuraavan päivä tulee sieltä kyllä ihan omaa vauhtiaan, sitä ei tartte miettiä etukäteen. Päivä kerrallaan ja asia kerrallaan.
Pitkittyneenä stressi ei ole hyväksi, joten yritähän vaan opetella rentoutumaan ja ajattelemaan isompia ympyröitä, kuin vain ne yksittäiset uudet asiat joita sulle esitellään joka päivä. Aina voi kysyä apua muilta kun eteen tulee joku asia jota ei vielä haldaa, tärkeintä on ymmärtää oma tehtävä ja sen merkitys yrityksessä. Pikkuhiljaa rutiinit tulevat sun avuksesi, joten tsemppiä nyt vaan! - Relataan
Jotenkin täytyis koettaa nollata se työpäivä. Jättää työasiat työpaikalle. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän! Minua auttanut vastaavassa tilanteessa se, että kun tulin töistä kotiin, lähdin heti ulos kävelylle. Ulkoilu auttoi ajatusmaailmaan, ei kelannu työasiat enää mielessä. Ja sitten illalla ja vapaa-aikana tehdä jotain ihan vastapainoa sille työlle. Ei ainakaan jäädä liikaa yksin! Silloin alkaa helposti miettimään työkuvioita!
Tee vapaa-ajalla sitä mistä tykkäät, on se sitten liikunta, lukeminen, leffat... mitä tahansa mikä saa sinun ajatukset pois työstä. Moi
Mä toivon, että ensimmäinen työviikkosi olisi mennyt hyvin. Toivottavasti nyt tuntuu paremmalta ja tilanne on helpompi. Oletko voinut kertoa, että olet stressaantunut ja sinua jännittää? Jo se voi auttaa.
Toivotan sulle työniloa!
Päivi-pappi- psykoosia_pukkaa
Jos tilanne jatkuu ja pitkittyy niin ei hyvä.
Ennakko-oireita on jo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135