Minulla on vajaatoiminta ollut vuosikausia..ja olen jäänyt yhtä hitaaksi ja palelevaksi kuten olin ennen lääkitystäkin. Pikku thyroxin nostoja eikä mitään vaikutusta. Tsh on 1,5. ja T4v 16. Minulla on myös estrogeenilisä käytössä ja se saattaa lisätä thyroxinin tarvetta. Lääkäri ei kuitenkaan tarjoa minulle mitään muuta kuin että koeta jaksaa..ja olen kuin etana..teen vaikean astman takia lyhyempää työaikaa joten tulonikin ovat pienet. Eläkkeelle ei näin "hyväkuntoista " päästetä. Kulumia ja muutakin kremppaa mutta pahin tämä väsyneisyys ja turpea olo.
Huomioiko lääkärit?
etnanmatelee
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Suomessa pääosin hoidetaan verikoearvoja, ei potilasta. Vaikka kilppariguru Välimäki usein varoittaa: http://bit.ly/1LSErpf ja http://bit.ly/1Q5aJVI
Samankaltaisia oireita aiheuttavia syitä tutkitaan vaihtelevasti. Viime keväänä Välimäki: " Poissuljettavia ongelmia ovat esimerkiksi B12-vitamiinin puute, keliakia, kortisolin puutos ja suurentunut veren kalsiumpitoisuus. Lisää mahdollisia englanniksi tässä: http://bit.ly/1QdB0i9
Iltaotolla lääke on tehokkaampi: http://bit.ly/1J0wMek http://bit.ly/1ZhZHME
Onkohan lääkityksesi jäänyt puolitiehen: http://bit.ly/1mKHqvP
> Pikku thyroxin nostoja eikä mitään vaikutusta.
Tuo on se perushoito eli labra-arvot "viitearvoihin" mutta oireet pysyvät. Suomen molemmat osaavat endokrinologit jatkavat tuosta ensin varovaisilla nostoilla joilla T4v nousee viitealueen ylärajoille. Joskus harvoin vähän ylikin, jolloin T3v on tarkkailussa ja sen on pysytävä viitealueella.
"eikä mitään vaikutusta"? Joko oireet vähenevät tai tulee liikatoimintaa, jota kuulemma ennakoi "levoton olo". Jälkimmäisessä tapauksessa mainitut osaavat siirtyvät seuraavaan hoitovaiheeseen. (Ja tarvittaessa sitäkin seuraavaan tai joskus aniharvoin "viimeiseen konstiin".)
Terveellisempää olisi heti käyttää yhdistemähoitoa
Kiitos vastauksistanne. Miten näille osaajille pääsee? lmesesti yksityisesti sitten? Olisin valmis maksamaan jos vain saisin apua.Nytkin villatakki päällä ja villasukat jalassa. Vapaapäivä ja nukkuisin jos voisin koko ajan.
> Miten näille osaajille pääsee? lmesesti yksityisesti sitten?
"Tuhannen taalan kysymys" joillakin ihan kirjaimellisesti. Ilvesmäestä en tiedä, mutta Välimellä on sekä tyytyväisiä että tyytymättömiä potilaita isolla laskulla. FB-vertaistukiryhmissäkin lääkärisuosituksia saavat vain pitkään olleet ja ylläpidon luottamuksen saavuttaneet. Kaksi valviran vakoojaa sieltä jo paljastui. Tuttukin kertoi oudon innokkaasta kyselijästä kun jotain yhdistelmähoidostaan mainitsi. Avoimilla keskustelufoorumeilla joskus vilahtaa nimiä, lueskele niitä.
Apteekit ja MDD-laboratorio ovat joillekin antaneet vinkkejä, samoin CFS-lääkäreiden lista netissä
>FB-vertaistukiryhmissäkin lääkärisuosituksia saavat vain pitkään olleet
MUTTA piilossa siellä pidetään vain Valviran vainoamia yksityislääkäreitä, keskusteluissa Facebookissa ja muilla nettifoorumeilla mainitaan ihan myönteisinkin kokemuksin muutamia julkisen puolen lääkäreitä tai muita endoyhdistyksen rauhaan jättämiä, tyyliin Ulla Slama. Samoin avoimesti mainitaan Valviralta huomautuksia saaneita joihin kosto ei vielä ole iskenyt.
Pari vuotta foorumeita seurattuani on toista tusinaa nimeä tarttunut muistiinpanoihin, jotain voi löytyä kun tietäisi millä suunnalla Suomea etsit.
Etsiminen on niin vaivalloista, että moni lähtee ulkomaille lääkäriin eikä pieni ole lääkkeitä salaa hakevienkaan joukko (ulkomailla usein reseptivapaita).
Lääkärin etsimisessä Suomessa kolmea tilannetta: 1. Suosittu lääkäri ei ota uusia potilaita. 2. Suositulle lääkärillä on yli puolen vuoden jono yksityiselläkin puolella. 3. Suositulle lääkärille pääsee nopeammin yksityisellä lääkäriasemalla.
Reissaileva voi ulkomaanlomalla saada reseptin ja lääkkeet ihan "ohimennen". Ukomaiden mahdollisuuksia oli allaolevan viestissä 12.3.2016 klo 19:09
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14174965/valvira-vaarantaa-potilasturvallisuuden
Työterveys , terveysasemat,suurin osa sisätautilääkäreistä ei hoida vajaatoimntapotilaita muuten kuin labra-arvoihin katsomalla.Sanovat potilaille että ei sinulla voi näillä arvoilla ja lääkityksellä olla vajaatoiminaa,,,Kaikilla ei ole mahdollisuutta hakea yksityisille professoreille hoitoon..
Minulla aloitettiin thyroxin lääkitys 50 µg annoksella ja on myös estrogeeni korvaushoito.
Piti pyytää lääkitystä terveyskeskuslääkäriltä.
"ei sinulla voi näillä arvoilla ja lääkityksellä olla vajaatoimintaa"
Noin puolet vajaatoiminnoista ei näy verikokeissa: http://bit.ly/1LSErpf ym. ym.
Vajaatoimintaa voi (vaihtelevalla menestyksellä) selvittää kuten John Kennedyllä perusaineenvaihduntamittauksella. Eilen eräs vajispotilas epäili tätä, vastaanotolla kun kroppa ei ole lepotilassa. Heräämisruumiinlämmön mittauksessa (*) on.
Vajispotilaan kannalla olivat ilmeisesti ruotsalaiset asiantuntijaprofessoritkin kun suosittelivat vuorokausivirtsan T3-mittausta s 6-7 ja 20-21: http://bit.ly/1lC9251
(*) Useampana aamuna kuumemittari kielen alle suuhun heti herättyä, peiton alla pysyen ja mahdollisimman vähän liikkuen. 35-alkuinen lukema viittaa vajikseen
Väsymyksen syynä voi olla sydänsairaus,aivovamma,uniapnea tai väsymyksen syy on psyykkinen.Mahdollisia syitä on valtavasti ja nykyajan elämäntapa ja ruokavalio tuottaa jatkuvasti enemmän epätasapainoa elimistöön.
http://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/vasyttaako-tassa-ovat-yleisimmat-syyt/3198312
Totta. Pelkän väsymyksen perusteella tuskin lääkitystä saa. Jos oireita ylipäätäänkään kuunnellaan. Tuolla olikin jo linkki muihin USEIDEN YHTAIKAISTEN samakaltaisten oireiden mahdollisiin aiheuttajiin:
http://bit.ly/1QdB0i9
Oireista monet ovat vielä nurjamielisten lääkäreiden poisselitettävissä
Yleensä eivät huomio ja kun valittaa vajiksen oireita-sanotaan ettei noilla arvoillasi ole vajaatoimintaa. Ja sitten passitetaan psykologille...
> ...ei noilla arvoillasi ole vajaatoimintaa... passitetaan psykologille
Entäs kun psykologilta tulee "bumerangi" kuten ystävättärelleni? "Kyllä minä masentuneen tunnistan ja ainakaan sinä et ole masentunut"
a) Lääkäri kaikkia hyviä kohteliaisuussääntöjä noudattaen sättii oireita kuvailevan potilaan VALEHTELIJAKSI joka on täysin terve ja hyvinvoiva?
b) Lääkäri myöntää olevansa tyhmä ääliö, joka ei saa selville oireiden syytä?
c) Lääkäri myöntää olevansa kyynisen välinpitämätön ja lääkärinvalaansa rikkova eikä haluakaan selvittää oireiden syytä eikä tippaakaan välitä potilaan terveydestä?