Eteläsuomalainen poliisimies on tuomittu sakkoihin entiselle vaimolleen lähettämistään herjaviesteistä. Mies sai Helsingin käräjäoikeudessa 20 päiväsakkoa eli yhteensä 340 euroa sakkoa kunnianloukkauksesta.
Oikeus sen sijaan hylkäsi syytteen kotirauhan rikkomisesta. Syyttäjän mielestä mies oli rikkonut naisen kotirauhaa lähettämällä tälle tiuhaan tahtiin tekstiviestejä ja soittelemalla.
Oikeus totesi, että vaikka yhteydenottoja oli runsaasti ja niiden määrää voidaan perustellusti arvostella, näyttöä tahallisesta häirinnästä ei kuitenkaan ole. Miehen mukaan soitot ja tekstiviestit liittyivät pariskunnan yhteisten lasten tapaamisiin ja huoltoon.
Oikeuden mukaan miehen lähettämien viestien sisältö ei kuitenkaan aina ollut asiallinen, ja tästä tuli tuomio. Mies oli nimitellyt entistä vaimoaan kurtisaaniksi ja häikäilemättömäksi psykoksi sekä esittänyt tästä runsaasti erilaisia väitteitä ja vihjauksia.
Mies tuomittiin maksamaan naiselle tuhat euroa viestien aiheuttamista henkisistä kärsimyksistä.
Tapauksen tekee erikoiseksi se, että naisella oli vaikeuksia saada asia tutkituksi ja syytteeseen. Vasta valtakunnansyyttäjänviraston puuttuminen asiaan johti kunnon tutkintaan ja syytteen nostamiseen.
Ennen valtakunnansyyttäjänviraston väliintuloa Vantaan syyttäjä oli määrännyt tutkinnan keskeytettäväksi, sillä hänen mielestään ei ollut syytä epäillä rikoksen tapahtuneen.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske oli toista mieltä. Hän huomautti, että asiakirjojen mukaan mies oli lähettänyt naiselle useita halventavia sähköposti- ja tekstiviestejä.
Kalske määräsi jutun uuteen syyteharkintaan Helsinkiin. Helsingin syyttäjä teetti asiassa lisätutkintaa, ja hän nosti syytteen.
Helsingin Sanomat 13.2.2004
Poliisi tuomittiin kunnianloukkauksesta
oioioioioioioiioioioioi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410