Poliisi ylitti kotietsinnän rajat

oioiioiooioioi

Poliisin toimivaltuudet ovat viime vuosina kasvaneet merkittävästi, mutta silti poliisilla on kiusaus koetella valtuuksiensa rajoja. Eduskunnan oikeusasiamiehelle tehty kantelu paljastaa, että poliisi on lyönyt laimin lain velvoitteita kotietsinnän suorittamisesta.

Poliisin toimivaltuuksia on lisätty erityisesti kovan rikollisuuden taltuttamiseksi. Huumerikollisten kiinnisaamiseksi on tehtävä kaikki voitava, mutta kuitenkin eduskunnan säätämien lakien puitteissa. Poliisi teki joulukuussa 2002 kotietsinnän huumerikoksista epäillyn kotiin Kuopiossa. Etsintä toistettiin viikon päästä. Poliisi ei takavarikoinut huumeiksi luettavia Subutex-tabletteja eikä pumppuhaulikkoa, vaan antoi rikollisen toiminnan jatkua.

Laillisuuden kannalta suurin ongelma on se, että poliisi kertoi kotietsinnästä asuntoa käyttäneelle miehelle vasta kuukausia myöhemmin. Lain mukaan asunnon haltijalle on annettava mahdollisuus olla paikalla kotietsinnässä tai ”etsinnästä on viipymättä ilmoitettava sille, jonka luona se on toimitettu”.

Poliisi pystyy itse päättämään kotietsinnästä silloin kun kyseessä on rikos, jonka maksimirangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta. Sen vaatimuksen Kuopion tapaus tietenkin täyttää. Tapaus panee silti miettimään, kuinka yleisesti poliisi vierailee salaa epäiltyjen kotona ja kertoo siitä vasta myöhemmin tai ei kerro ollenkaan.

Kuopion huumejuttu selvisi aikanaan ja suuri joukko osallisia tuomittiin. Ylä-Savon huumetarjonta tyrehtyi ainakin hetkeksi. Poliisin kotietsinnässä löytämät huumeet ehdittiin silti sitä ennen kaupata eteenpäin ja pumppuhaulikkokin on kadonnut. Poliisi ei siltä osin toiminut rikoksia ennalta ehkäisten. Huumeiden pääsy katukauppaan olisi pitänyt estää.



Helsingin Sanomat 2.6.2004

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

        Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
        Maailman menoa
        241
        2608
      2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        12
        2152
      3. Israel euroviisujen 2.

        Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
        Uskonnot ja uskomukset
        323
        1880
      4. Persujen puoluekokous 2026

        Missä ja Milloin pidetään ?
        Maailman menoa
        103
        1629
      5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

        Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
        Maailman menoa
        85
        1540
      6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

        Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
        Ikävä
        200
        1250
      7. Mikä se viehättävin

        Asia on kaivatussasi?
        Ikävä
        67
        1200
      8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        25
        1131
      9. Mikä kaivatussasi

        Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
        Ikävä
        50
        1083
      10. Rakas nainen ymmärsin

        Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
        Ikävä
        73
        1016
      Aihe