Miettikääpä että

ei se pienen ihmisen elämä helppoa ole!

Tavarat kopsahtelee päähän, kun yritän kurkottaa niitä hyllyiltä.
160 cm kaveri vieressä joutuu toimimaan minun apunaisena, sillä sentit loppuu metri viiskyt senttiseltä kesken. Tavarat on niiin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana että ei voi kuin kaivaten niitä katsella että siellä ne on mutta mutta...

Tulee mustelmia silmäkulmiin, otsaan, kuhmuja päähän kun teräviä tavaran kulmia kopsahtaa korkealta päähän yksin yrittäessä.

Joskus roikkuu kaapin tai jonkun altaan reunalla ja se kaappi tai allas tuleekin kropan painosta kokonaan niskaan, niin että varpaat tai koko kroppa jää alle tai pelastuu täpärästi.

Monet tiskit ja luukut tehdään liian korkeiksi. Minä seison luukulla varpaille nousten jotta näen.

Pidemmät ihmiset liekkimielellä naljailee pikkuruisuudestani. Naisetkin tykkää kysellä yllätkö nyt varmasti ;D (onneksi pienet naiset osaa heittää huumoriksi kokoonsa liittyvät ongelmat ja liittyä vitsailuun)

Miehet on helposti minua 30-40 senttiäkin pidempiä ja usein he ovat hyvin huvittuneita siitä miten pikkuruinen olen heihin verrattuna. Eräskin minua tasan 30 cm pidempi mies hajosi totaaliseen nauruun ensimmäistä kertaa sormikkaani nähdessään.

Muuten miehet kokee pakkomielteitä nostella minua syliin ja kantaa. Nojailla minun olkapäähän kädellään, taputella ja silitellä päätäni ja ihmetellä pikkuruisuuttani. Joskus se on ihan hauskaa, mutta aina ei olisi syliin nosto tuulella tai silitys ja taputtelu fiiliksillä. Haluaisi syrjäytyä rauhassa ja pitää fyysistä hajurakoa muihin! Pienellä ei mahkuja. Se on syliin ostettava niin se nostetaan tahtoi tai ei.

Minä itse en ihan tiedosta kokoani ja saatan varsinkin hermostuneena unohtaa täysin mikä pikkusintti olen ja miten pienet mahdollisuudet mulla todellisuudessa on selvitä jos päälleni käytäis.

Hermostuksissani saatan soittaa suutani, uhota ja jopa haastaa että "tule tänne sanomaan" ja empä sitten oikein mieti sitä että niin haastan tässä 30-40 cm itseäni suurempaa ja ehkä jopa yli kaksi kertaa itseni painoista miestä tappelun jatkoon! Tajuan asian vasta sitten kun se mies tulee ihan viereen ja joudun katseleen ylöspäin. Silloin tulee ajatus "Joo, terve vaan! Tässä voi käydä vähän huonosti..... "

Usein nuo isot miehet kuitenkin pitävät mua vain raskaana pikkusintti kälättäjänä eivätkä edes ala matsaan enempää koska varmaan kokoni jo säälittää liikaa.

Koko on kyllä myös etu jos keljuttaa. Tungoksessa tuuppasee jotain metriheikkiä joka kyynerpäällä huitoo pienempäänsä otsaan! Metriheikki kääntyy sen näköisenä että "nyt tuli turpaan sille joka tönäs!!" Sitten se näkee mut ja mä jo leppyneenä heiluttelen sille lattiatasolta ja pahoittelen tulistumistani niin eipä tulekaan turpaan vaan tuleekin ilmainen juoma ja pahoittelut kyynerpäästä otsassani!

Olen oppinut myös eteväksi väistelijäksi. Suuremmat ihmiset ei jotenkin osaa katsoa alaspäin kävellessään ja se on hiukan kummaa kun miettii että joukossamme liikkuu lapsiakin joita nuo isommat kaverit voi tuuppia kumoon tuolla kaupoissa ja kaduilla jos ei eteen ja alas katsele.

No minä nyt olen tottunut jo siihen ettei isommat ihmiset juurikaan alas katsele. Tulee laukusta olkapäähän tai otsaan, kauppakorista saa välillä osumia. Jonkun kyynerpää iskee otsaan,olkapäähän tai käteen tai sitten kävellään päälle murskaten varvasluitani.

Olen kaksi kertaa saanut jalkaterään varvasluun murtuman sen takia että isompi ihminen on peruuttanut tungoksessa jalalleni.
Käteni sormiluuhun tuli kerran hiusmurtuma kun iso ja voimakas ihminen puristi liian kovaa kädestäni.

Pienen ihmisen elämä on jatkuvaa itsensä telomista, avun pyytämistä ja isompien ihmisten ylikävelemäksi tulemista, mutta myöskin saamme paljon etuoikeuksia. Silityksiä ja syliin nostoa tulee helposti kun varsinkin isot miehet haluaa jostain syystä testailla miten helposti ilmaan nousen. Kantoapua tarjoillaaan usein raskaiden tavaroiden kanssa. Jopa naiset tuntee empatiaa pieniä naisia kohtaan jotka kurkottelee hyllyille yltämättä ja ojentelee kaupoissa tavaroita käsiini.

Mutta sen sanon että on tämä pienen elämä raskasta! Aina saa olla varuillaan ettei kukaan kolhi tallo tai kävele päältä! Onneksi minulla on kohtalonsisaria ja heidän kanssaan sitte saa yhdessä kirota pienuuden haittoja ja aina se on riemu kun vastaan tulee itseäni vielä pikkuisempi aikuinen naisihminen. On se vaan harvinainen mutta ihana nautinto kun saa kysyä: Yllätkö vai autanko? :)