Joku minua viisaampi ja vahvempi ei jäisi tähän tilanteeseen. Hän jatkaisi matkaansa, leikkaisi muistot talteen ja hyvästelisi niiden lähteen, toivoittaisi hyvää elämää, onnea sekä sadepäiviä.
Mutta minulla ei ole voimia irrottautua. Vahvuutta kääntää selkää ainoalle värille tässä maisemassa, tyytyä vain haalistuneisiin harmaasävyihin. Ja se kaikki tulee takaisin kun näemme. Rakkaus. Halu. Kaipuu. Sanat. On kuin iho imisi ilmasta mustetta itseensä ja pakottaisi sen kirjaimina ulos ja minä tiedän, ettei minun ole syytä toivoa, ei ajatella, pysytellä tällä hitaasti ajelehtivalla saarella, kun muistan pehmenneet kulmasi, pyöreyden, jota ei ollut ennen, yhden pitkä avoimen katseen ja mietin - onko tämä koskaan sinulle vaikeaa?
Mutta minulla ei ole voimia irrottautua. Vahvuutta kääntää selkää ainoalle värille tässä maisemassa, tyytyä vain haalistuneisiin harmaasävyihin. Ja se kaikki tulee takaisin kun näemme. Rakkaus. Halu. Kaipuu. Sanat. On kuin iho imisi ilmasta mustetta itseensä ja pakottaisi sen kirjaimina ulos ja minä tiedän, ettei minun ole syytä toivoa, ei ajatella, pysytellä tällä hitaasti ajelehtivalla saarella, kun muistan pehmenneet kulmasi, pyöreyden, jota ei ollut ennen, yhden pitkä avoimen katseen ja mietin - onko tämä koskaan sinulle vaikeaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan tuntematta sinun mietiskelysi henkilöitä voisin kuvitella, että erittäin vaikeaa. Kuvailustasi johtuen, ja ehkäpä vielä sinusta osittain. Musta tuntuu siltä.
Se on sekä ihana että kauhea ajatus. Kauhea koska en halua tehdä hänen elämäänsä vaikeaksi, riittää että omani on, mutta ihana sillä että silloin en olisi tässä hölmönä ja yksin.