Milloin tupakanmyynti loppuu ruokakaupoissa, ja siirtyy vain kioskeihin ja Alkoon? Siitä on ollut puhetta aiemmin. Onko tietoa?
Tupakat pois ruokakaupoista
500001
8132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ainakin savukkeet voisi heti poistaa ruokakaupoista nuorisoa houkuttelemasta.
ei koskaan poistu
Miksi se vaivaa sinua niin paljon?
En minäkään piittaa tupakointiin liittyvistä asioista, mutta en minä ole vaatimassa mitään myynnin lopettamista/siirtämistä:)
muualla euroopassa on viinit ruokakaupoissa ja suomessa ollaan jo tupakat poistamassa ruokakaupasta. ollaan EU:ssa mutta silti tuntuu että suomessa on täysin eri säännöt. kummallista.
Opettele käyttämään isoja alkukirjaimia virkkeen alussa. Sen jälkeen tutustu muiden EU-maiden lakeihin. Saatat yllättyä.
Milloinkahan tupakan kaikenlainen myynti kielletään? Sekin päivä on jo aika lähellä. Oliko se tavoite nykyään vuonna 2030?
Tavoite olisi savuton Suomi tuolloin. Siis ainakin savukkeet pois siihen mennessä ilmaa pilaamasta. Koskeeko myös korvaavia tuotteita, onkin jo toinen juttu, koska nikotiiniriippuvuus todennäköisesti aiheuttaa siirtymisen näihin.
Hyvä jos kielletään. Pisnes kukoistaa.