Hei, Tuxette. Katsoisitko, onko elämääni tulossa mitään muutosta? Olen eronnut kohta 10 vuotta sitten ja sen jälkeen rämpinyt taloudellisesta ahdingosta toiseen, elämä tuntuu taaksepäin katsoen pimeältä, pitkältä tunnelilta. Ihmissuhteissa olen pettynyt niin äitini kuin ystävienikin suhteen, omat lapset kuitenkin tuovat aina hymyn huulilleni ja heidän vuokseen jaksan. Välillä kaipaan kuitenkin elämääni toisen aikuisen tukea, sillä olen kantanut yksin vastuun niin lapsista kuin kaikesta muustakin miltei koko aikuisikäni. Isäni oli ainoa tukijani, mutta hän menehtyi muutama vuosi sitten. Sen jälkeen olen tuntenut olevani elämässä melko yksin. Tällaisenako elämäni jatkuu, vai itsekö sen tällaiseksi teen?
Tuxette, katsoisitko?
Sirius11
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sirius11,
Olet ollut hyvä äiti. Olet tehnyt kasvatustyösi hyvin, ja pitänyt kaikesta huolimatta lankoja käsissäsi. Tarot-pöydässä näyttäydyt ihmisenä, joka on suojannut itsensä joka suunnasta, kuin haarniska olisi päälläsi. Sydämmessäsi näkyy vieläkin surua, olisiko isästäsi? Ihan päällimmäisenä korttina nousi juhla-kortti, olisiko jo tässä kuussa pienet juhlat tiedossa?
Pöytään tuli myös kehotus käydä läpi joitakin sinua vaivaavia asioita keskustelemalla. Voisitko ajatella hakeutuvasi tällaisen ammatti-ihmisen puheille?
Ja iloisin asia on varmaan se,että tunne-elämän pöytään nousee Rakastavaiset kortti ja Lanttien kuningas. Tämä rakkaus on ihan lähellä, ehkä jo kesällä. Keskiyön aurinko paistaa.....juhannusjuhlat? Tämä ihminen näyttäisi jotenkin vakauttavan sinunkin taloustilannettasi.
Kaiken kaikkiaan riisu haarniskasi, lakkaa pelkäämästä. Älä pelkää, että joku loukkaisi tai satuttaisi sinua. Älä pelkää elää. Älä pelkää rakastua.
Hyvää jatkoa.
"Kaiken kaikkiaan riisu haarniskasi, lakkaa pelkäämästä. Älä pelkää, että joku loukkaisi tai satuttaisi sinua. Älä pelkää elää. Älä pelkää rakastua."
- tuo kommentti kuvaa niin minua, tuollainen olen; pelkään kaikkea ja kaikkia, sillä en enää halua tulla satutetuksi. Parhaimmillani olen yksin kotona, vain lapset lähelläni, silloin tiedän, että olen turvassa. Todellakin tuosta pitää päästä ja lähteä maailmaan, se vaan on niin pelottavaa...
Kiitos Sinulle vastauksestasi, se piti monelta osin paikkaansa muutenkin, toivottavasti myös kesärakkauden suhteen ;)