PISA tutkimuksen tulleet tulokset

Mitä mieltä olette juuri tulleesta PISA tutkimuksesta, että suomalaiset lapset osaavat kouluissa paremmin kuin muualla.

Toinen tutkimus taas paljastaa, että he viihtyvät siellä huonoiten koko Euroopasta.

Onko vanhemmilla kokemuksia muiden maiden kouluista ?
111137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suomen peruskoulun ongelma on se, että koko ikäluokka motivaatiosta ja tasosta riippumatta tungetaan samoihin ryhmiin. Luokassa ei tarvitse olla kuin muutama häirikkö, niin jo alkaa toistenkin motivaatio ja asenne koulunkäyntiin heikentymään. Eri asia on esim. Saksassa, jossa nuoret jaetaan jo varhain eri koulumuotoihin ja tasoryhmiin koulumenestyksensä ja asennoitumisensa perusteella. Jos Gymnasiumissa alkaa riehumaan, eikä opiskelu maistu, niin oppilas erotetaan/siirretään toiseen kouluun, joka Suomessa ei kovin helposti onnistu.

Äänestä
  • Minulla on kaksi lasta, toinen Suomessa lukiossa (kirjoittaa tänä keväänä) ja toinen Saksassa Gymnasiumissa (Suomalaista vastaava lukio).
    Täällä arvostetaan suomalaista koulusysteemiä ihan yli ymmärryksen (vaikka koko koulumalli on otettu aikoinaan ex-DDR:stä).
    Suomalaisena äitinä olen saanut "selitellä" suomalaisten PISA-menestystä sekä työssäni, että sen ulkopuolella.
    Näitä kahta lukiota voi ja ei voi verrata keskenään.
    Saksassa vanhempien varallisuus, aktiivisuus ja vapaa-aika (ja usein myös oma koulutustaso) antaa viitteitä/määrittelee lapsen mahdollisuudet menestyä lukiossa, kun taas Suomessa jokaisella on samanarvoiset lähtöasemat.
    Saksassa vanhempien varallisuus vaikuttaa hyvin pitkälle jälkikasvun opiskelumahdollisuuksiin, Suomen hieno opintotukijärjestelmä antaa samanarvoiset asemat jokaiselle opintielle halajavalle.
    Itse olen suomalainen, omassa maassani pääasiallisesti opiskellut, puolisoni Saksassa.
    Toinen lapsistani haluaa opiskella Suomen kieltä ja kirjallisuutta, joten hänelle paras vaihtoehto oli käydä lukio Suomessa. Vaikka se ei helppo järjestely ollutkaan.
    Toinen tähtää lääketieteelliseen, ehdottomasti haluaa opiskella täällä. Erona näiden maiden lukioissa on se, että Saksassa ylioppilaaksi päästyäsi ovet aukenevat automaattisesti yliopistoihin (ei pääsykokoeita), Suomessa pitää pyrkiä eri tiedekuntiin. Pääsee, jos pääsee. Tai sitten kirjoittaa niin hyvin, että ei tarvitse pyrkiä. Kuten kolme serkkuani teki viime keväänä.

    Ok, Saksa on monessa asiassa edelläkävijä, mutta myös joissakin asioissa perässähiihtäjä.
    Koetin houkutella nuorempaani (minulla on 2 lasta, saksalaisittain sanottuna, 'enempään ei ole varaa') opiskelemaan Suomeen (molemmilla loistava Suomenkielen taito, kuten myös saksa, ranska, englanti ja tätä nykyään latinakin menee).

    Saksassa asuu paljon maahanmuuttajia, pelkästään turkkilaisia on yli kaksi miljoonaa.
    Pakolaisia useista kymmenistä maista on paljon.
    Monet heidän vanhemmistaan ei osaa kunnolla sakaa, vaan ovat aika pitkälle lastensa kielitaidon varassa.
    60- tai 70- luvulla muuttaneiden siirtotyöläisen ei oikeastaan tarvinnut opetella saksan kieltä, fyysinen työ riitti.
    Lapset ovat syntyneet ja käyneet koulunsa täällä, eli heillä on eri mahdollisuudet kuin vanhemmillaan.
    Useista ulkomaalaistaustaisista oppilaista luokissa johtuen, keskiarvot putoavat usein roimasti.
    En puolustele täkäläisiä systeemejä, koetan vain vastata kysyjälle.
    Voidaan käydä sähköpostia syvemmältikin aiheesta, mutta en ole ihan varma olenko oikea ihminen vastaamaan.
    Tämä on minun mielipiteeni kahden lukiossa opiskelevan lapsen äitinä, toinen Suomessa, toinen Saksassa.
    Ja meitä Suomalaisia asuu tällä hetkellä Saksassa yli 30 000. Mielestäni aika iso määrä.
    Tämä on iänikuinen aihe, puolesta ja vastaan, mutta 99% mielipide on suomalaisen koulusysteemin PUOLESTA!
    En tiedä, kuinka paljon aihe kiinnostaa yleensäkään suomalaisia, täällä käydään kuumaa, ettenkö sanoisi polttavaa keskustelua jokaisen tutkimustuloksen julkaisemisen jälkeen.

    Äänestä

  • Neea kirjoitti:

    Minulla on kaksi lasta, toinen Suomessa lukiossa (kirjoittaa tänä keväänä) ja toinen Saksassa Gymnasiumissa (Suomalaista vastaava lukio).

    Minkälaiset oppimistulokset tulevat Saksan alemman asteen tutkinnoista (Realschule ja Hauptschule)? Kuinka arvostettuja nämä koulut ovat?

    sellainen tilanne että koulusysteemi vie noin puolet budjetista siis noin $50000000000. Ollaan kuitenkin rankattu koulumenestykseltään yhdeksi huomoimmaksi osavaltioksi ja syy on (vaikka politiikot eivät voi sitä sanoa ääneen) laittomat maahanmuuttajat Meksikosta. Eivät osaa kieltä, ei ole kiinnostusta kouluun, eikä heidän vanhemmat ymmärrä koulutuksen merkitystä ja haluavat päästä tienaamaan niin pian kuin on mahdollista.
    Opettajilla ei ole kiinnostusta opettaa oppilaita, koska oppilailla ei ole kiinnostusta oppia. Kouluille valtio antaa rahaa sen mukaan kuinka monta oppilasta näyttäytyy koulussa päivän aikana ja myöskin omaisuusverotuksesta, joka köyhällä alueella on pientä.
    Koulujen hyvyys vaikuttaa myös alueen asuntojen hintaan, joten hyvän koulun lähellä olevat asunnot maksaa enemmän. Hyvät koulut saavat asuntojen omaisuusveroista enemmän rahaa koululleen, motivoituneet vanhemmat ja paremmat oppilaat.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Minkälaiset oppimistulokset tulevat Saksan alemman asteen tutkinnoista (Realschule ja Hauptschule)? Kuinka arvostettuja nämä koulut ovat?

    En tiedä saitko jo vastauksia, mutta kannan korteni kekoon.
    Mielestäni tasoerot kyseisissä kouluissa ovat valtavat. Hauptschulet ovat täynnä kaikenmaailman rupusakkia (suo anteeksi ilmaisu..), joista vähemmässä määrin tulee kunnon kansalaisia. Tyhmyys suorastaan tiivistyy sellaisessa porukassa. Varsinkin isoissa kaupungeissa Hauptschulet ovat kaikella tavalla ongelmapesiä. Eräs tuttuni siirrettiin aikanaan Realschulesta Hauptschuleen, kun arvosanat olivat niin kehnoja. Yllätys, yllätys poika ikävystyi Hauptschulessa, kun asiat oli käyty paljon perusteellisemmin läpi jo edellisessä koulussa. Hän sai vain parhaita arvosanoja Hauptschulessa, vaikka oli jäänyt jo kertaalleen luokalle Realschulessa. Yleinen käsitys on, että Hauptschulen päästötodistuksella ei voi pyrkiä minnekään, kun mielummin otetaan joku Realschulen käynyt. Näin ainakin monet työnantajat, jotka ottavat oppisopimus-oppilaita (yleinen tapa, siis opiskelijat ovat suurimman osa viikosta firmassa töissä ja muutamana päivänä käydään lukemassa teoriat ammattikoulussa). Moni Hauptschulen käynyt ei nimittäin osaa kunnolla saksaa tai edes alkeellisintakaan matematiikkaa ja en tarkoita siirtolaisia tms. vaan ihan saksalaisia koululaisia.
    En halua puolustella Realschuleakaan, sillä jos sitä taas verrataan suomalaiseen peruskouluun, niin peruskoululaiset ovat monin verroin fiksumpia, kun porukasta löytyy kaikentasoisia oppilaita. Realschulesta vain harvat ovat motivoituneita pääsemään 10. luokan jälkeen Gymnasiumiin, suurta osaa ei kiinnosta oppiminen ollenkaan, vaan mielummin hakeudutaan johonkin ammattiin.
    Mielestäni perusongelma saksalaisissa kouluissa verrattuna suomalaisiin kouluihin ovat mm. liian suuret luokat (30 oppilasta), välituntien lyhyys (jatkuva kiire), huonosti motivoituneet koululaiset (tuntuu olevan yleinen asenne, että koulu on tylsää), erityisopetuksen puute ylivilkkaudesta kärsiville lapsille (tällaisia häirikköjä joka luokassa liian monta) yms.
    Taisi mennä jo asian vierestäkin, mutta toivottavasti tuli jotain uutta.

    Äänestä

Muistan jo 80 luvulla lukeneeni, että Ruotsissa ei välttämättä kaikki osaa lukea koulusta päästyään ?

Olisiko jo silloin pitänyt reagoida ?

Äänestä
  • HEJ.Täällä ruotsissa on paljon kysymys miten oppilaat ite jaksaa ja miten vanhemmat jaksaa kannustaa ,kouluväsymykseen on vaikea saada apua..kokemuksesta tiedän

    Äänestä

  • Olen käynyt ruotsissa 8. luokan ja voi jessus... en ihmettele niiden kehnoa pisa tulosta. ei ne tee siellä mitään. eikä opettajat paljoa välitä. joku lähtee rauhassa tupakalle eikä kukaan sano mitään. kyllä suomessa on muuten oikeasti loistava koulujärjestelmä, taitavat opettajat ja fiksut oppilaat. tuota jälkimmäistä ei moni usko mutta niin se vaan taitaa olla!

    Äänestä

  • Niin ja syy lukutaidon puutteeseen oli se, että oppilaat eivät suostuneet opettelemaan Ruotsia. Taisi heitä vaivata sama pakkoruotsikammo mikä on Suomessakin valloillaan.

    Pisa-tutkimuksen yksi selitys on siinä, että Suomessa on vähän ulkomaalaisia. Esimerkiksi Berliinissä on kouluja joissa 90% oppilaista ei osaa opetuskieltä, eli Saksaa. Yritä siinä sitten opettaa jotakin järkevää koko luokalle...

    Äänestä

  • Sakkeus kirjoitti:

    Niin ja syy lukutaidon puutteeseen oli se, että oppilaat eivät suostuneet opettelemaan Ruotsia. Taisi heitä vaivata sama pakkoruotsikammo mikä on Suomessakin valloillaan.

    Pisa-tutkimuksen yksi selitys on siinä, että Suomessa on vähän ulkomaalaisia. Esimerkiksi Berliinissä on kouluja joissa 90% oppilaista ei osaa opetuskieltä, eli Saksaa. Yritä siinä sitten opettaa jotakin järkevää koko luokalle...

    Minua ihmetyttää nämä maat ?

    Otetaan ihmisiä töihin, jotka eivät osaa maan kieltä ?

    Mihin perustuu tämä ?

    Äänestä

  • kiireapulainen kirjoitti:

    Minua ihmetyttää nämä maat ?

    Otetaan ihmisiä töihin, jotka eivät osaa maan kieltä ?

    Mihin perustuu tämä ?

    kukaan poliitikko ei halua leimaantua rasistiksi ja sen takia haluaa "pakolaisia, pakolaisia lisää pakolaisia ja vielä paaaljon pakolaisia!". Poliitikotkin tietää mainiosti että maahanmuuttajista ei ole mitään hyötyä, vain pelkkää haittaa. Mutta minkäs teet, kukaan ei halua olla "rasisti"...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oppisopimus kirjoitti:

Mitä mieltä olette juuri tulleesta PISA tutkimuksesta, että suomalaiset lapset osaavat kouluissa paremmin kuin muualla.

Toinen tutkimus taas paljastaa, että he viihtyvät siellä huonoiten koko Euroopasta.

Onko vanhemmilla kokemuksia muiden maiden kouluista ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu