Isäni on turvallinen nallekarhu

pikkunallek

Minulla on ollut hyvä kasvuaika. Äitini lähti minun ollessani alta kymmenen. Jäin isäni kanssa maatilalle kahdestaan. Ukko joutui tekemään töitä aamusta iltaan mutta antoi aikaa minulle aina kuin vain kykeni. Sain osallistua välistä hommiin ja minusta tuli sen myötä vanttera pojan jullikka. Parasta oli välistä painimatsit ukon kanssa. Leikkiähän se oli vaikka kuinka yritin parhaani.

Nyt olen hiljakkoin 20 täyttänyt, tyttöystävä ja vielä opiskeleva nuori mies. Minulla on kämppä kylällä mutta olen vapaan aikani täällä kotosalla. Autan äijää hommissa minkä ehdin. Meillä on ukon kanssa tosi hyvät välit. Voi puhua kaikesta. Tässä yhtenä lauantaina tulin sanoneeksi ettei olla painittu vähään aikaan. Äijä on hyvässä kunnossa. Iltapäivällä oltiin ulkona ja yhtäkkiä isä heilautti minut nurin hankeen. Siinä jonkin aikaa ähistiin ja puhistiin ja kierittiin lumen päällä. Kyllä tuli lämmin. Kumpikin yritti selättää toisen. Aikoinaan siihen ei paljon tarvittu, mutta nykyään olen vahvistunut melkoisesti, joten äijäkin sai tempoa tosissaan. Sitten sain ukon selälleen ja matsi oli siinä. Ensimmäisen kerran minä ns. voitin. Äijä sanoi minun miehistyneen, kun sain hänet selälleen ja pidin vielä olkapäistään kiinni. Sitten sanoi vielä minun olleen aina hyvä poika. Jotenkin minulle tuli sellainen tosi lämmin olo ja katselin ukkoa siinä allani. En ajatellut sen kummemmin mitään ja annoin faijalle suukon ja toisen ja kolmannenkin ja sitten hetken suutelin suoraan suulle. Äijä ei vastannut muttei työntänyt minua poiskaan. Sitten vain sanoi, että mennääs jatkamaan hommia.

Alkuillasta ukko oli lähdössä saunailtaan ja sovittiin minun hakevan hänet myöhemmin. Saunoin kotona itsekseni mietin miten hyvin faija otti sen päivällä tapahtuneen.

Säädetyn ajan päästä kännykkä soi ja lähdin hakemaan ukon kotiin. Oli vähän ottanut mutta sain hyvin kyytiin ja hetken päästä oltiin kotona ja vein tupaan ja sieltä omaan kammariinsa. Taas lämmin olotila ja huolenpito tuli ajatuksiin. Autoin vaatteet pois ja sitten nakuna sängyn päälle. Ja päälle sitten vielä suukko poskelle jo nukahtaneelle äijälle ja omaan kammariin.

Yöllä heräsin ja tuntui vähän viileälle vaikka oli paita verkkarit päällä nukkuessa. Menin käymään faijan huoneessa, jos ei ole peittoa päällä. Ja näinhän se oli. Rupesin siinä vetämään peittoa päälle ja katselin ukon kullia. Tuli mieleen, että nyt olisi hyvä tilaisuus kosketella, kun ei varmaan heräisi ennen aamua. Sen verran oli ottanut puudutusta siellä illassa. Minusta oli mukava pidellä muuta kullia kädessä kuin vain omaani. En osaa sanoa minkä aikaa siinä oli mennyt, kun sitten aloin nuolla ja pitää sitä suussa. Nautin siitä hyvin paljon. Kulli oli sellainen vähän turvonnut, kunnes sitten se nousi pystyyn. En ajatellut sitä sen kummemmin ja jatkoin ja pidin nyt melkein yksinomaan terskaa suussani. Aikaa meni ja sitten tuli liemet. En ollut siihen varautunut joten nielaisin kaiken automaattisesti. Pidin vielä vähän aikaa suussa ja sitten nousin ylemmäs ja huomasin kuinka faija katseli. Minulle iski paniikki ja mitään sanomatta lähdin omaan kammariini.

Meni varmaan puolisen tuntia, kun äijä tuli mun huoneeseeni. Juteltiin asiasta. Ukolla oli siitä moraalinen krapula ja sanoi ettei se ole oikein. Kerroin itse miten hyvältä aina tuntuu hänen lähellä ollessaan. Ja kun hän on aina yksin kotona ja koko elämä on vain pelkkää työtä, haluan hänenkin nauttivan elämästään. Tämä pitää kyllä paikkansa ja sain näin vähän peiteltyä omaa haluani hänen kulliaan kohtaan. Myönsin katselleeni hänen varustustaan jo jonkin aikaa. Aloin jo miettiä mahdollista suuttumusta, mutta sitä ei tullut. Kyllä hän ymmärtää, että kaikkea pitää kokeilla mutta ..... olet hänen oma poikansa. Mutta nyt pitää jo päästä unten maille, ja jos haluat, niin voit tulla hänen kainaloonsa kuin aikoinaan. Vaikka olen jo ns. aikuinen mies niin kyllä nukuin koko yön hyvin turvallisessa kainalossa.

Niin faija on 45 vuotias. Onneksi ei vanhempi, että varmaan ymmärtää asioita vähän eri tavalla. Tästä käytiin monta keskustelua ihan asialinjalla. Kerroin moneen kertaan olevani aikuinen ja tiedän mitä teen. Muutaman kerran tämän jälkeen olen ottanut äijältä suihin. Tämä tuntuu monesta varmaan ihan oudolta. Enkä ole varma minkä otsikon alle tämä pitäisi laittaa, mutta ei se ole tärkeää. En häpeä tätä enkä juttele tästä kenellekään. Tämä on vain minun asiani ja tietysti faijan, mutta tapahtuu minun halustani. Tällä hetkellä faija on, tyttöystävästäni huolimatta, elämäni rakkain ja turvallisin ihminen. Kunnioitan häntä paljon ja toivon hänellä olevan aina hyvä olla.

Se että olen kirjoittanut tänne, niin sitä en ukolle kerro. Halusin vain kertoa miten hyvä elämä minulla on.

4

4258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myösisä

      Olet kirjoittanut elämästäsi ja tapahtuneesta todella kauniisti, enkä nyt tarkoita näitä intiimejä asioita. Kaikesta näkyy hyvä tunnelma ja luottamus teidän välillänne. Monen ei varmaankaan ole helppo puhua isälleen yleensä mistään vähänkään aremmasta asiasta, jos yleensä mistään. Miehet vain ovat yleensä sellaisia. Rakkautesi häntä kohtaan on jotakin aivan upeaa. Olen myös itse isä. Pojat ovat juuri tulossa aikuisuuden kynnykselle. Toivon, että meilläkin välit pysyisivät aina läheisinä enkä nyt tarkoita mitään seksijuttuja. Elämä pitää elää niin kuin hyvältä tuntuu ja siten ettei se vahingoita ketään muuta. Hyvää jatkoa sinulle.

    • miesyksinhuolt

      Todella hieno kirjoitus, ei mikään seksitarina. Luin muutamaan kertaan.

      Olen vajaa 60 ikäinen yksinhuoltaja, pari tyttöä ja kaksi poikaa. Tytöt ovat jo lähteneet elämään omaa elämäänsä. 17 ja 19 vuotiaat pojat vielä kotona. Saunotaan poikien kanssa yhdessä viikottain. Kun ollaan kaikki kolme paikalla niin ei mitään ihmeellistä. Mutta kun olen nuoremman kanssa kahdestaan, niin silloin aika avoimesti esittelee vehkkeitään milloin täysin kovana ja taas toisinaan puolijäykkänä. Olen ajatellut sen olevan nuoruusiän herkkyyttä sillä alueella. Nuoret ovat nykyään aika vapaamielisiä. Jos minä olisin näin tehnyt oman isän aikana, niin turpaan olisi tullut että lätisee.
      En oikein osaa puuttua siihen millään lailla. Olen ajatellut sen menevän ohitse jossain vaiheessa. Tässä liikutaan aika herkällä alueella, joten en oikein osaa puhuakkaan siitä. En halua meidän väliin mitään kyräilyä. Poika hakee itseään ja se siitä. Tätä on nyt jatkunut muutaman kuukauden. No, kohta tulee kesä ja uudet harrasteet, niin varman tämäkin tilanne rauhoittuu. Kaikkea sitä saa vanhempana miettiä. Ei varmaan kovin yleistä, mutta uskon tätä olevan joilla kuilla muillakin.

      • MrLoveDoctor

        Ootko saanu jo pojaltas persettä?


    • hhhjkjhlkhkj

      Työnnä löylykauha perseesees homo runkkari

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      56
      1968
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1678
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1357
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      228
      1295
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1169
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      316
      1080
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      336
      1070
    Aihe