Häsasta kuuluu kummia

rgerg56786

Häsa ja Pauli Uusi-Kilponen tappoi keskustelun muutama vuosi sitten Häsan keskustelupalstalla kun kokdemia ja hallintoa alettiin ahdistella palstalla vähän liiaksi.

Nyt keskustelupalsta on yhtäkkiä lehteen palautettu ja kysymys kuuluukin miksi ? Onko lehden tympeä linja lukijoitaan kohtaan kenties koettu osaksi lehden taloudellista alamäkeä - näin ainakin uskon. Veikkaan että myöskin pääkirjoitussivun huomattavasti poliittisesti matalampi profiili on yritys pelastaa lehti taloudellisesta kurimuksestaan.

Hämeen Sanomat on kautta aikain syleillyt kokoomusta ja paikallista elinkeinoelämää ja samalla pyllistellyt tavallisen työväestön suuntiin. kuvitteleeko toimitus onnistuvansa tekemään paikon yhtäkkiä tällaisilla tempuilla - enpä jaksa uskoa. Totuus on tässäkin asiassa avainsana. Jos tomitus ja Uusi-kilponen haluaisivat oikeasti suoria asioiota, olisi anteeksi pyyntö ensimmäine askel kohti uutta ja moniarvoisempaa journalismia lehdessä.

42

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ainoanakertoototuuden

      Valhetta,HS on sitoutumaton ja puolueeton, maakunnan ykköslehti.

      • Oqwttahdx

        Pravda kertoo puolueettoman totuuden.


      • aivopestytt

        Ja vain totuuden.


    • Lamminpersu

      Mikä ihmeen neuvonantaja sinä olet. Lehti on hyvä ja asiallinen.

    • ai.uusi.vai

      Kai siellä jonkinlainen palsta on koko ajan ollut? Joku toimittaja "kommentoinut" jotain juttua palkkaansa vastaan.
      Nyt vaan kävi niin, että nettilehdestäkin lähti lukijat, kuin Lukolta yv-tehot.
      Uusi tai melkein uusi Kilponen koittaa tällä saada edes muutaman takaisin....mutta..
      Ei vaan Kiemungin egonpönkityslehti kiinnosta enää ketään.

    • pikku.mainos

      Ketju on muuten tod.näk made by Häsan "keskustelupalstan" vetäjä, täällähän ne muutenkin surffaa.

      • Minä.Tiedän

        Totta.


    • Sensuroitu2016

      HäSa harjoittaa sensuuria paljon, eikä enemmistö lukijoista sitä edes huomaa. Vaikea on huomata, mitä on jätetty julkaisematta. SCC-, Kiemunki-, Isosuo-jupakassa ei heidän vastaisia faktoja julkaista nimeksikään.

    • JotainRajaa

      Ainakin Just-liitteen pääotsikko: Kotiäidit rakastuivat töhnämuniin, on mielestäni jo äärifeminismiä.

    • Jamääkysynjoo

      Anteeksi. Mitä lehden taloudellista alamäkeä? Onko aloittajalla tietoa vai heitteleekö lonkalta?

      • ei.heittele

        no juuri oli uutinen, että nettilehden lukijamäärä on laskussa, ja koitetaan saada keinolla millä hyvänsä nousuun. Eikä ole ihme tuo lasku.


    • kalluppikunkku
      • Hfgjdjxc

        Paremminkin epäilen että kieltää mittauksen salailun takia.


      • kiva.läpyskä

        voi olla niin, eikä osallistunut toimittajien julkilausumaan..


    • tilatkaahesari

      Aivan naurettava lehti.Mutta semmoinen on lehti kun on päätoimittaja/toimittajat.Mielestäni siellä ei ole toimittajia kun yksi elikä Lahti.

    • Hämeenlinnamalli

      Levikkitietoja ei anneta enää ulos kuten aiemmin tehtiin, koska luvut ovat tosi surkeita. Se on ainoa järkeenkäypä selitys tietojen puuttumiselle HäSan osalta. Olisi vielä kiusallisempaa perustella tehtyä miljoonaosinkojen jakamista, kun lehden levikki ja tulos sukeltavat todella syvälle pakkasen puolelle. Normaalia Hämeenlinnallaista toimintaa.

    • Hfhdirognfbfkdk

      Lehden tarkastettu levikki lukee lehdessä joka päivä.

      • m.v-uskottavampi

        levikkiin kuten muuhunkaan valehteluun ei usko kukaan. asioiden vääristely ja kertomatta jättäminen kokdem hyväksi naurattaa ja ällöttää. lukijoita pidetään aivan pösilöinä. lahden kirjoitukset ovat ainoita n.uskottavia


      • Lvhligoiycliyclkhcl

        media Audit Finland eli entinen Levikintarkastus tarkastaa kerran vuodessa kaikkien tilattavien lehtien levikit. Sanomalehdet, aikakausilehdet, harrastelehdet tai vaikkapa Aku Ankan levikit. Lehtien on pakko käytää tämän ulkopuolisen tarkastusyhtiön lukuja. M-V uskottavampi nimimerkin mielestä kaikkien lehtien levikit ovat näinollen valehtelua. Mutta eihän MV uskottavapi nimimerkin tarvitse näitäkään uskoa, uskokaa vaan omiin tuntemuksiin. Itsensä kanssa on yleensä samaa mieltä ja aina oikeassa.


      • lukisinjososaisin
        Lvhligoiycliyclkhcl kirjoitti:

        media Audit Finland eli entinen Levikintarkastus tarkastaa kerran vuodessa kaikkien tilattavien lehtien levikit. Sanomalehdet, aikakausilehdet, harrastelehdet tai vaikkapa Aku Ankan levikit. Lehtien on pakko käytää tämän ulkopuolisen tarkastusyhtiön lukuja. M-V uskottavampi nimimerkin mielestä kaikkien lehtien levikit ovat näinollen valehtelua. Mutta eihän MV uskottavapi nimimerkin tarvitse näitäkään uskoa, uskokaa vaan omiin tuntemuksiin. Itsensä kanssa on yleensä samaa mieltä ja aina oikeassa.

        No joo, eiköhän nimimerkki jo kerro kaiken.


      • paljonko.laskenut

        Päivän lehdessä lukee vanha tarkastettu levikkitilanne joka valehtelee. Pravdan toimituksen on turha selitellä.


      • tosiuskottavaa

        taitaa tarkastuksella olla opit pohjois koreasta saahan koskeettisella levikin määrällä vaikutettua lehdistö tuen suuruuteen


    • TotuuttaPeliin

      Levikkilukemissa on mukana HäSan osalta valtava ilmaisnumeroiden määrä, joka oli edellisen vuoden tilastossa yli 3 000 kpl!!! Muilla lehdillä ilmaislehtien osuus oli valtavan paljon pienempi.

    • täyttäpaskaa

      mitä sen on väljä mikä on levikki.Lehti on kumminkin aivan paska.Ei viitsi edes vessapaperina käyttää.

    • Fjkgfkjgcljhmjhc

      Paljonko on MV - lehden tarkastettu levikki 2015

      • kertokaahäsantotuus

        luku kertoja vrk n70000 oikein audin tekemä tutkimus


    • ei.ollut.kiinnostunut

      On pakko laittaa tähän kohtaan jälleen yksi pieni anekdootti, pari vuotta sitten eräs melko tunnettu kotimainen elokuvaohjaaja kävi Raatihuoneella pitämässä luennon ja kertomassa uuden Kalevala-aiheisen elokuvansa taustoja. Ohjaaja kertoi soittaneensa Hämeen Sanomien toimitukseen ja kysyneensä olisiko sanomalehti kiinnostunut uudesta elokuvasta ja tästä tilaisuudesta.

      Kiemunki oli vastannut puhelimeen, että ei ole.

      • Et.kai.meinaa

        Tarkoitatko Supercellin ja Rovion projektia?
        Miksi sellainen nyt kiinnostaisikaan Häsaa, kun voi nälviä Ilkkalaa. Ei oikein ole palstoilla tilaa. No ehkä tuohon Ranteen elatusapujutun jatkeeksi, mainosten väliin....?
        Taitavaa toimintaa


      • Wåhrehjj

        Pravda kertoo puolueettoman totuuden.


    • albion123

      HäSa on osaajien lehti, väittää joku. Eikä liene väärässä. Onhan siellä superosaaja Kiemunki.

    • helvetinsosiaalitantatja

      Onko tämän HäSan toimittajat ihan täyspäisiä.Tämän päivän lehdessä on että Possentie 1 taloyhtiö on hävinnyt kaikki oikeusasteet tässä talojupakassa.Se on totta.Mutta että Ilkkala on sen takia tehnyt näitä ilmiantojaan.Nostaisin Ilkkalana tästäkin oikeusjutun.Saatanan HäSan tunarit jos teillä ei ole muuta paskaa kirjoitettavaa niin nuolkaa vaikka sen pomonne persettä.

    • Ristikostoretki

      Häsa oli tällä kertaa poikkeuksellisen oikeassa sillä tästä kaikki alkoi kun Ilkkala hävisi kiistansa omasta talostaan. Kostoretki jatkuu veronmaksajien rahoilla ja on maksanut jo useita satoja tuhansia euroja, jos ei jo yli miljoonan erilaisina tutkimuksina, valituksina, oikeuskäsittelyinä, ihmisten kiusaamisina jne, jne.

      • HMLnMoraalitonJohto

        On aivan täydellisen lapsellista ja älyllisesti epärehellistä väittää, että kaupungin päättäjien koplaamiset ja surkeat epäonnistumiset ja Ilkkalan sekä Ranteen esiin tuoma kritiikki olisivat alkanut ja tullut otsikoihin vain siksi, että Ilkkalan osittain omistamalla asuntoyhtiöllä on ollut kiistaa kaupungin kanssa? Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Kaikki tapahtumat ovat aivan erillisiä, jonka normaalilla älyllä varustettu ja avoimesti ajatteleva ihminen voi helposti ymmärtää. Ristikostoretken edellinen kommentti tuleekin aivan selvästi demarien konehuoneesta, jossa älylliselle tasolle ei tunnetusti ole annettu koskaan kovin suurta sijaa.

        Se ei todellakaan ole Kari Ilkkalan tai Lulu Ranteen vika, että johtavat kok-sd koalition poliitikot mm. Kiemunki, Rautio, Vekka ovat jatkuvasti sotkeneet HML kaupungin mukaan päättömiin ja epäedullisiin hankkeisiin, jotka ovat kaupungin talouden ja sen maineen kannalta huonoja, kannattamattomia ja maineeltaan epämääräisiä. Esim. SCC hankkeessa huijariyrittäjä Ritaluoman asioita edistettiin kaupungin taholta täysin poikkeuksellisella innokkuudella, vaikka kaikki faktat ja asiantuntijoilta saadut tiedot kertoivat hankkeen olevan elinkelvottoman. Poikkeuksellinen innokkuus SCC-farssin loppunäytökseen asti johtui siitä, että nämä sd-kok poliitikot yrittivät säilyttää kasvonsa edes jollain tapaa ja halusivat välttää saamasta "aasinhattua" päähänsä. Yritys ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta, koska jokainen heistä sai kaupungin veronmaksajien myöntämän typeryksen polttoleiman otsaansa loppuiäkseen.

        Toinen merkittävä SCC-hankkeen "väkisintoteuttamisen" innokkuutta lisännyt tosiasia oli se, että hankkeeseen oli koplattu mukaan Ritaluoman lupaama rahoitus HPK:lle, jos SCC-hanke saadaan toteutettua. Tämä tieto toki kiellettiin Lintumäen suulla mediassa, tietenkin.
        Hämeenlinnassa valitettavasti kaikki kok-sd:n johtavat poliitikot ovat mukana jollain tapaa HPK:n organisaatioiden johtotoiminnassa, jolloin he ajavat väistämättä yhtäaikaisesti seuraorganisaation, kaupungin ja joidenkin sponsoriyritysten asioita eteenpäin siis kaksilla tai useammallakin rattailla yhtäaikaisesti. Tällaisessa toiminnassa tehdään aivan väkisin myös kaupungin edun vastaisia päätöksiä, vaikka asiaa yritetäänkin mediassa verhoilla "yhteiseksi eduksi".

        Tässä kaupungissa pitäisi tehdä täydellinen puhdistus poliitikkojen eettisesti todella kestämättömän ristiintoimimisen suhteen ja pitäisi toimintaohjeilla estää poliittisten päättäjien toimiminen sekä rahoitusta ja etuja myöntävässä toimielimessä että vastaanottavalla puolella ja yritystoiminnan laiton tukeminen ja mukaan koplaaminen. Mielestäni Hämeenlinnassa on toimittu täysin moraalittomalla ja laittomalla tavalla.

        Kuka muistaa vielä tapauksen, kun kokoomuksen ministeri Suvi Linden sai tuomion ja joutui eroamaan virastaan, kun oli myöntänyt tukea golf-seuralle, jonka jäsenenä hän oli ko. hetkellä? Tälläinen toiminta on kuitenkin nykyisin jostain ihmeen syystä hyväksyttävää ja laillista Hämeenlinnassa ja mm. kaupungin hallituksen puheenjohtaja Rautio pitää tälläistä verkostoitumista ja ristiintoimintaa todella tarpeellisena ja hyväksyttävänä. Samankaltaisia kommentteja on esittänyt valtuuston puheenjohtaja Kiemunki. Häpeän sitä, että kaupunkimme johtopaikoilla voi olla moraaliltaan näin pohjamudissa ja laittomalla alueella kyntäviä poliittisia toimijoita.

        Miettikääpä uudelleen, olisiko Ilkkalan pitänyt olla hiljaa esim. Ritaluoman alaikäisen tasoisista suunnitelmista autotalon suhteen, johon kaupungin poliittinen johto=HPK:n johto, Linnan Kehityksen johto ja virkamiesjohto uskoivat kaikesta vilungista ja asiantuntijatahojen tyrmäyksestä huolimatta?
        Olisiko Ilkkalan pitänyt olla hiljaa Ritaluoman valheellisista selityksistä vuosikausia kestäneiden rahoitusjärjestelyiden suhteen?

        Aikuisten ihmisten täytyy osata käsitellä asioita faktapohjalla, riippumatta siitä kuk niitä asioita esittää. Tällä hetkellä paikallisen HML-Pohjois-Korean-liittovaltion koko media, HäSa ja Kaupunkiuutiset, on valjastettu lyömään persut maanrakoon keinolla millä hyvänsä.

        Oli muuten täydellisen hienoa, että Keski-Häme lehden avulla saatiin paljastettua yleisöltä tähän asti salattu asia, kuinka HML Kaupunkiuutisten päätoimittaja Karppinen todella moraalittomasti rikkoi Ilkkalan kanssa sopimansa lähdesuojan Sambia paljastusten osalta. Karppinen ja Ilkkalan keskenään tekemästä lähdesuojasopimuksesta huolimatta Karppinen raukkamaisesti kertoi sekä jakoi kaiken materiaalin toiselle lähdesuojan rikkoneelle raukkikselle valokuvaaja Wiikille. Wiik riensi tiedottamaan asiasta Kiemuralle ja viranomaisille. Tällä tiedon vuotamisen ketjutuksella Karppinen yrittää peseytyä puhtaaksi lähdesuojasopimuksen rikkomisesta.
        Toivon, että toiset lehtimiehet ja heidän yhteisönsä laittaa Karppisen ja Wiikin boikottiin törkeän lähdesuojan rikkomisen vuoksi.


    • Entilaa.säästökohde

      Paikallisen Pravdan ilmoitettu vanha levikki on 23000. Ilmaislehdet pois niin oikea luku on n. 19000. Vain muutama vuosi sitten 34000. Jyrkkä lasku.

    • hyisaatana

      Mitä tämmöinen lehti tekee " toimittajilla " suurin osa lehden jutuistahan ovat muista lehdistä noukittuja,elikä pari päivää vanhoja.Ihmettelen miten lehti pitää näitä ammattitaidottomia " toimittajia " palkkalistoillaan.

      • tasostaviis

        mitäs niitä poiskaan potkimaan kun kerran on noin tyhmä kaarti kokoon saatu ovat niin onnessaan kun saavat kuvansa lehteen ettei tartte paljoa palkkaakaan maksaa


    • Kuka_lukee

      Koko ajanhan siellä on ollut keskustelupalsta, mutta kirjautumispakon myötä siellä ei ole kuin yksinkeskusteluita...

    • Hghjvcv

      Tietääkö kukaan mistä tullut jA mikä koulutausta Uusi-Kilpisellä?

    • KilpinenNew

      Säälittävä keskustelu. Faktoja ei missään mutta uho on kova. Tyypillistä kavereille jotka ei ole tehnyt koskaan mitään. Ottakaas taas työttömät rabula kalia niin helpottaa.

      • kukamaksaa

        keskusteluahan ovat käyneet häsan toimittajat keskenään ei tuo taso päätä huimaa


    • Neuakilpinen

      Keskustelua käyvät tyhjän toimittajat kateellisena päätoimittajan 200k palkalle. Ei mitään pointsia. Repikääpä siitä.

      • täyttäpaskaa

        eiks toi 200 oo kok demmin maksamaa pimeetä päivä rahaa. palkka päälle.eiköhän sillä jo jaksa paskaa sepustella


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe