heilautettiin sormille tai tolleen, No nyt ei saa lyödä eikä käyttää ruumiillista kuritusta. Mutta se henkinen psyykkinen kuritus on sitten teidän mielestänne ihan ok vai?
Toiset vanhemmista käyttävät todella raakaa ja julmaa henkistä kuritusta alle 6 vuotiaille lapsilleen. On todella melkoisia hitlerimäisiä tapoja, jotka ihan varmasti tekevät lapsistanne psykiatrian KULTAMUNIA.
Todellisesta elämästä: 3- vuotias tyttö otti 7- vuotiaan siskonsa nuken tyttöjen leikkiessä. 7- vuotias nosti kovan metelin ja huudon, kun nukke olikin pikkusiskon kädessä. Isä tuli äkkiä paikalle ja komensi SUURELLA ÄÄNELLÄ pikkusiskoa riuhtaisten nuken tytön kädestä. Tyttö itkemään. Isä: " nYT PYYDÄT HETI ANTEEKSI JA MENET NURKKAAN. SAAT TULLA POIS NURKASTA VASTA KUN ISI ANTAA LUVAN."
Mielipiteitä, sillä kyseessä vasta 3- vuotias lapsi.
Todellisesta elämästä: perhe oli kyläilemässä. Täti antoi molemmille tytöille suklaata, nuken ja rahaa. Sitten piti lähteä kotiin. 7-vuotias tyttö oli väsynyt, riehui jo hieman ja innostui sitten niin, ettei olisi halunnut lähteä kotiin. Juoksi vaan toisiin huoneisiin, vaikka olisi pitänyt pukeutua. Tyttö ei totellut vanhempiaan ja riehui.Tytön vanhemmat hermostuivat ja ottivat tytöltä tuon suklaa-nukke-raha-pussukan pois ja sanoivat," Nyt tämä pussukka jätetään tänne ja saat sen vasta seuraavalla kerralla, kun tullaan tänne.".
Kyseisessä perheessä on tapana rangaista alle kouluikäisiä käyttämällä uhkaavaa ja pakottavaa sanayhdistelmää JOS TEET NIIN tai JOS ET TEE NIIN eli tavallaan kostomentaliteetti, jos et istu paikallasi niin joudut nurkkaan, joka nurkkaanpano on se tyypillinen.
Molemmat lapsista ovat toisinaan pelokkaita. Molemmat lapset ovat itkeneet kovan kurin alla usean kerran. Jotenkin näyttää sille kuin vanhempi ( isä ) nauttisi tuosta kurituksesta.
Miten kehitysoppia opiskelleet ja kasvatusoppia opiskelleet suhtautuvat hitlerimäiseen kasvatukseen?
Näiden lasten toisella vanhemmalla isälä on aikoinaan ollut juuri tällainen kasvatusmenetelmä. Tosin oli vielä sitten lasten isän äidillä tapana lyödä yht`äkkiä ihan 2 vuotiastakin.
Äidiltä pojalle- menevä geneettinen kasvatusmenetelmä, joka saa aikaan mielentervysasiakkaita,.....tämä isä niin kuin isän sisko ovat molemmat kovan kasvatuksen henkisen sellaisen läpikäyneet ja ovat kumpikin mielenterveyspuolen asiakkaita.
Eikö lapsille voi asioita selvittää puhumalla ja suhtautumalla lapsiin hempeästi ja heidän tunteitaan kunnioittaen ja miksi lapsen päälle pitää suuttua silloin, kun lapsi on väsynyt ja temmeltää väsyksissään? Eikö paras tapa rauhoittaa vilkasta väsynyttä lasta ole olla hänelle rauhallinen ja ottamalla vaikka syliin selittää lapselle mitä nyt tehdään ja miksi ne vaatteet laitetaan päälle.
Eikä niin, että JOS ET PUE NYT PÄÄLLESI NIIN JÄTETÄÄN SINUT TÄNNE.
Aikoinaan käytettiin koivunoksaa, jolla
karolappeenranta
0
233
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS932576Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15985Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.54822Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke46761- 50744
- 47664
- 80616
- 50605
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍68596Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35594