Olisi paljon mukavampi, jos virpojat olisivat vaivautuneet laittamaan itseään vähänkään eri näköiseksi, kuin tavallisesti. Mutta kun ei !
Heidän täytyisi liikkua jalkaisin, nähdä vaivaa ja ansaita palkkio.
Ottakaapa vanhemmat (autokuskit) opiksi seuraavaa kevättä ajatellen.
VIRPOJAT liikkeellä
7
<50
Vastaukset
- outoäijä
Joo, mikähän tuo vanhempi ukkokin oli ? Kulki virpomassa pyörällä, jossa oli kumikin puhki.
- Perinteetsekaisin
Virpominen on tehty ennen pyhävaatteissa. Ei noitapukuja. Palkka virpomisesta vasta viikon päästä. Virpominen ei ole trullien hommaa. Ne kuuluu pääsiäiskokoille
- JJTakanen
Minua harmitti kun olin unohtanut koko virpomisen sunnuntailta. Otin virheekseni vielä pienet päiväunet kerätäkseni voimia siivoushommiin ja heräsin yllättäen kolkutukseen ovelta. Olin niin unenpöpperöinen että myöhästyin. Virpojat olivat jo poistuneet kun olin toipunut hetkellisestä heikkoudestani. Tosin, surullista kyllä, minulla ei ollut yhtään karkkiakaan hankittuna... Ensi vuonna varustaudun kyllä paremmin. Virpominen on hieno perinne!
- Jatkakasaamaantyyliin
Olipa kiinnostavaa katsella leikkimielisiä virpojalapsia Haapavesi-lehdestä. Nuin sitä pitää ! Oli nähty vaivaa palkkion eteen. Hyvä !
- Kotkotihaaai
Siel on iso munaisia virpojia 30 cm pituisilla munilla varustettuja
Ylivieskassa asuu homopari asun niiden naapurissa mukava kuunnella kun heillä on kiimaista seksiä. Nussivat toisia, imevät ja suutelevat. Taas viikonloppuna siellä oli kova meno päällä. Nussivat ainakin tunnin. Ihanaa ja kiihoittavaa kuulla. Tekis mieli itsekin saada munaa. Olen seurustellut erään kundin kanssa jo 10 vuotta se on nussinut mua monta sataa kertaa - pimppiäsenpitääolla
Mämmi touhua,passaa just pääsiäiseen,munat on aivan mämmissä
- Pikilankavikke
Lähe Jusa virpomaan lähe mukaa hyppää kiesille kyll mie maksan. Ai et sie lähe. No siehän sälli oooot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410