Saammekohan me lukea kisaraporttia sarajevosta, sain sen käsityksen jaskan jutusta että vain kuusi tai kaksi olisi päässyt kisaan mukaan, kaavioista kun katsoo niin kahdeksasta seitsemän oli kisassa, eetu ei näemmä päässyt. Olisi kiva kuulla vähän tarkemmin, esim kuka kisaajista otteli vaikka ei ollut paikalla. Ja saada otteluraporttia vaikka turpaan tulikin. Eikös se pitänyt muuttua se liiton tiedoitus linja, kaikesta kerrotaan myös tappioista. Se olisi urheilijoidenkin toive. Ps, eikö Päävalmentaja ole kuullut judobase.orgista kun ei tiennyt ennen arvontaa mistä näkis osanottajat...
Tiedoituksesta
Uteliaaaas
3166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sarajevon Euroopan Cup viikonloppuna
Tulevana viikonloppuna 19.–20.3. Sarajevossa kilpaillaan Senior European Cupin merkeissä. Suomalaisia kilpailijoita mukaan lähtee kahdeksan.
Päävalmentaja Jaakko Saari odottaa mielenkiintoista viikonloppua. Yleensä näissä kilpailuissa on mukana kilpailijoita noin 20–25 maasta.
- Odotukset ovat vielä vähän auki, koska en vielä tiedä millaisia kilpailijoita on mukana. Perjantaina on arvonnat, jonka jälkeen näen osallistujalistat, Saari kertoo.
- Meidän pitää ottaa otteluvoittoja. Parhaimmat meikäläisistä täytyisi päästä mitaliotteluihin, koska olemme aiemminkin voittaneet näissä karkeloissa, hän lisää.
Suomen joukkue:
-66 Elias Körkkö
-66 Joonas Tapio
-73 Eetu Laamanen
-73 Ville Kiljander
-73 Tanawat Kaewasa
-90 Lalli Nuorteva
100 Mikko Niemi
-52 Katri Kakko
Valmentajina Jaakko Saari. Tuomarina Kai-Peter Pesonen
Epäonninen viikonloppu Sarajevossa
Sarajevossa kilpailtiin viikonloppuna Senior European Cupin merkeissä. Suomalaisten osalta kilpailut menivät pieleen.
Päävalmentaja Jaakko Saari kertoo, että tavoitteet olivat tuloksia korkeammalla. Suomalaisilla oli paljon epäonnea matkassa.
Saari toteaa, että jo ennen kilpailuja osa ottelijoista joutui vetäytymään loukkaantumisten vuoksi. Lopulta matkaan lähdettiin kahdeksan ottelijan voimin. Kisapaikalle perille asti pääsi kuitenkin vain kuusi. Konerikon vuoksi osan matka tyssäsi Istanbuliin.
- Neljästä kaksi pystyi jatkamaan matkaansa kisapaikalle saakka, mutta heidän matkatavarat ovat edelleen hukassa, Saari ihmettelee.
Suomen osalta parhaaksi sijoitukseksi jäi alle 73- kiloisissa Sikko Kaewasanin yhdeksäs sija.
- Kaikki meni tänä viikonloppuna pieleen. Ei tässä auta kuin suunnata kotiin ja miettiä siellä mitä oikein tapahtui. Olen ollut pitkään toiminnassa mukana, mutta ei ole ollut koskaan tällaista kisareissua, Saari toteaa huvittuneena
Kaipa se Jaskakin osaa judobasea käyttää. Halusi varmaan varmistua osallistujista ennen kun alkaa spekuloimaan. Tuolta matsi tuloksista näkee, Körkkö ja Kakko eivät matsanneet, koska matseista ei merkattuna kummallekkaan osapuolelle pisteitä tai varoituksia.
Ai no sittenhän tiedotuksessa on kaikki hyvin, en vaan osannut lukea tekstiä oikein.....